Sininenpesukarhukoira

Sininen pesukarhukoira on lihaksikas ja nopea, ei tanakka eikä kömpelö. Se kantaa päänsä korkealla ja häntänsä selän yllä näyttämättä pelon tai hermostumisen merkkejä. Sinitäplikkään karvapeitteen tulee olla kohtalaisen karheaa ja kiiltävää. Sinisen pesukarhukoiran sininen väritys muodostuu mustavalkoisesta läikityksestä joka antaa vaikutelman laivastonsinisestä väristä. Tämä läikitys peittää rungon ja selässä, korvissa ja sivuilla voi olla vaihtelevan muotoisia mustia laikkuja. Sinivoittoisuus on toivottavampaa kuin mustavoittoisuus. Mustan pitäisi olla vallitseva väritys päässä ja korvissa. Sinisellä pesukarhukoiralla tulee olla punaruskeat (tan) merkit silmien yllä ja poskissa sekä tummanpunainen täplitys käpälissä ja alaraajoissa runkolinjan alapuolella, rinnassa ja hännän alla. Rungon sinisen läikityksen on suositeltavaa olla vaaleammin täplittynyt. Rungossa sinisen täplityksen tulee olla valkoista vallitsevampi. Muut värit eivät ole sallittuja, mutta lähes kokomusta vain muutamalla täplällä käpälissä ja rinnassa hyväksytään. Myös suurimmassa osassa hännänpään sinisiä täpliä voi olla harmaata.

Sinisellä pesukarhukoiralla on alaskiinnittyneet korvat jotka ulottuvat vähintään kirsuun. Kuonon pitäisi olla neliömäinen, ei kapea vaan hieman kallon syvyyttä lyhyempi. Kuononlinjan tulee olla erottuva ja kallon pitäisi olla hieman kupolimainen. Huulet peittävät kokonaan alaleuan. Silmien tulee olla suuret ja toisistaan erille asettuneet. Niiden väri vaihtelee vaaleanruskeasta tummanruskeaan ja silmäluomet ovat tiiviit. Niska on kaareutunut ja lihaksikas, keskipituinen eikä siinä ole liiallista kaulanahkaa.

Uros on 63,5–68,5 cm korkea ja painaa 55–80 paunaa. Narttu on huomattavasti pienempi, 58–63,5 cm korkea ja 45–65 paunaa painava. Rungon tulee olla olkavarsista korkeampi kuin lonkista, ja säästä hännäntyveen mitattuna rungon pitäisi olla korkeuttaan hieman pidempi. Rintakehä on syvä ja kylkiluut koholla, pikemminkin vatsaa kohden kaartuvat kuin äärimmäisen ylöspistävät.

Käpälät ovat kissamaiset, pyöreät ja niissä on kaareutuneet varpaat. Ne ovat suuremmat kuin lähes millään muulla rodulla. Takaraajojen kintereissä on kohtalainen taive. Kaikkien raajojen tulee olla edestä ja takaa katsottuna suorat.

Amerikangascognenajokoira on kookkaampi kuin keskikokoinen sininen pesukarhukoira, vaikka ne toisiaan muistuttavatkin. Myös isogascognenajokoira on ulkonäöltään hyvin samantyyppinen.

Sininen pesukarhukoira on hellä lasten kanssa ja uskollinen, rakastava lemmikki, mutta se voi olla haastava koulutettava. Se on vähiten ihmisaggressiivinen rotu, mutta siihen ei tule luottaa kissojen tai muiden pienten eläinten kohdalla. Kuten sen ajokoirasukulaiset, se on hyvin älykäs rotu ja sillä on hämmästyttävä taito ratkaista ongelmia. Tämä voi olla erityisen ongelmallista jos sitä pidetään pienessä pihassa, koska sille tulee antaa paljon tilaa. Koulutettuna rotu on hyvin tietoinen omistajastaan. Se kuolaa silloin tällöin, varsinkin jos sille annetaan ihmisten ruokaa. Se on hyvin äänekäs, kestävä ja ulvova haukkuja. Se on jalostettu työskenteleväksi metsästyskoiraksi ja voi olla haaste laiskalle omistajalle.

Normaaleissa olosuhteissa koira on erinomainen perheen ja lasten kanssa. Koulutettuna se on ymmärtäväinen, ystävällinen koira. Sen kirsu kuitenkin voi saattaa sen hankaluuksiin, joten ruokaa ja roskia ei koskaan pitäisi jättää sen ulottuville. Rotu tervehtii vieraita merkittävällä ulvonnallaan, mikä usein virheellisesti tulkitaan aggressiivisuudeksi, ja se nuuskii esineet läpikotaisin, kunnes on tyytyväinen. Yleensä tämä on vain tapa, jolla rotu oppii tuntemaan esineitä. Koska sinisellä pesukarhukoiralla on vahva hajuaisti, siitä saa erinomaisen metsästys- tai jäljestyskoiran.

Rotu kuuluu amerikkalaisiin ns. "puuhun ajaviin koiriin" (treeing dogs). Kun riista on paennut puuhun, koira ilmoittaa sen sijainnin metsästäjälle haukkumalla puun juurella.[5] Sininen pesukarhukoira ajaa mitä tahansa pientä eläintä puuhun ja käsittelee niitä pesukarhuroduista parhaiten.

Sininen pesukarhukoira jalostettiin 1900-luvun alun Louisianassa lounaisranskalaisesta isogascognenajokoirasta, englanninkettukoirasta ja englanninpesukarhukoirasta.[5] Alun perin United Kennel Club rekisteröi rodun englanninkettukoiran ja pesukarhukoiran nimien alle, mutta luokitteli sen omaksi rodukseen vuonna 1946. Myös Suomen Kennelliitto, American Kennel Club, Australian National Kennel Council ja Uuden-Seelannin kennelklubi ovat tunnustaneet rodun.[6]. Amerikangascognenajokoira on rodun alamuunnos, joka on kookkaampi, painavampi ja ajokoiramaisemman näköinen.

• Englanninpesukarhukoira