Singapore

Singapore kartalla.

Singapore koostuu salmiakinmuotoisesta pääsaaresta ja sen ympärillä olevista pienistä, enimmäkseen asumattomista saarista. Saarten eteläpuolella on Singaporensalmi. Suunnilleen Suomen pääkaupunkiseudun kokoinen, halkaisijaltaan noin 40 km leveä saari sijaitsee 1°22 N leveysasteella.[5] Vuosina 1965–1987 saaren pinta-ala kasvoi laajan maantäyttö-ohjelman seurauksena 586 neliökilometristä 636 neliökilometriin. Rantaviivaa on 193 km. Singaporen pienemmistä saarista Jurongsaari, Pulau Tekong, Pulau Ubin ja Sentosa ovat suurimpia.[6][7] Singaporen korkein maantieteellinen kohta on 164 metriä korkea Bukit Timah, joka sijaitsee pääsaaren keskiosassa, jossa on monia graniittikukkuloita. Saaren länsi- ja lounaisosissa on matalia, mutta jyrkkiä kukkulajonoja. Saaren itäosan muodostaa sen sijaan tasainen tulvatasanko, johon virrat ovat puhkoneet jyrkkäreunaisia laaksoja.[5]

Singaporessa on monia lyhyitä jokia, joista jotkut laskevat laguuneihin, mangrovevyöhykkeille tai laajoihin estuaareihin. Suurimmat joet on padottu tekojärviksi.[5] Vuonna 2011 avattiin kaksi uutta tekojärveä, minkä jälkeen sadevesi kerätään kahdelta kolmasosalta Singaporen pinta-alasta talteen.[8] Sadevesi tyydyttää puolet Singaporen vedentarpeesta, loput toimitetaan Malesiasta. Lisäksi vesivaroja kierrätetään.[9] Merivettä käyttävät suolanpoistolaitteistot tuottavat 10 % vedentarpeesta.[10]

Singaporen ilmasto on Köppenin ilmastoluokituksen mukaan trooppinen ilmasto ilman selviä vuodenaikoja. Sen ilmastolle on ominaista yhtenäinen lämpötila ja ilmanpaine, korkea ilman suhteellinen kosteus ja runsaat sateet. Lämpötila vaihtelee välillä 23–35 °C. Suhteellinen kosteus on keskimäärin noin 90 prosenttia aamulla ja 60 prosenttia iltapäivällä. Pitkäaikaisten runsaiden sateiden aikana suhteellinen kosteus voi usein olla 100 prosenttia. Ennen ihmisasutuksen leviämistä saari oli trooppisen sademetsän ja mangrovekasvustojen peitossa.[5]

Singaporen kaupunkikuvaa hallitsevat ydinkeskustan korkeat toimistorakennukset.

Kuuluisa Raffles Hotel rakennettiin saarelle 1887.

Varsinainen Singaporen kaupunki sijaitsee pääsaaren eteläosassa, mutta kaupungistumisen myötä kaupunkiseudun ja maaseudun rajat ovat hämärtyneet. Hallituksen Housing and Development Board on jakanut palvelut asutuksen eri alueille, ja noin neljä viidesosaa kansalaisista asuu nykyään korkeissa tornitaloissa Singaporen kaupungin asuinalueilla tai niin sanotuissa uusissa kaupungeissa, joihin kuuluvat Woodlands, Tampines ja Yishun. Perinteiset kiinalaiset kauppatalot ovat hävinneet Singaporen vanhasta kaupungistakin uusien rakennusten tieltä. Lisäksi perinteisiä paaluille rakennettuja malaijikyliä on enää muutamia.[11]

Singaporen intialainen kaupunginosa Little India sijoittuu Singaporejoen itäpuolelle, Kampong Glamin pohjoispuolelle. Sen keskus Mustafa Center on auki lähes ympäri vuorokauden, ja alueella on monia intialaisia ravintoloita. Vastaavasti kiinalaisen kulttuurin keskus on Chinatown, jossa on ravintoloiden ja edullisten ostospaikkojen lisäksi kaupungin kiinalaisesta historiasta kertova museo. Chinatowniin vuonna 2007 valmistuneessa buddhalaisessa temppelissä, Buddha Tooth Relic Temple and Museum, säilytetään Buddhan hammasta.[12]

Singaporen eläintarhassa käy vuosittain yli 1,6 miljoonaa vierasta. Eläimet eivät ole kaltereiden takana, ja eläintarhassa järjestetään ruokintanäytöksiä ja elefanttien työskentelynäytöksiä. Eläinlajeja on yli 300, eläinyksilöitä noin 2 800.[13] Myöskään Jurongin lintupuistossa linnut eivät ole erillisissä häkeissä, vaan 20 hehtaarin puisto koostuu neljästä suuresta häkistä, joihin kävijät pääsevät kulkemaan lintujen sekaan. Puistossa käy vuosittain noin 900 000 kävijää.[14]

Muihin nähtävyyksiin kuuluvat 165 metriä korkea Singapore Flyer -maailmanpyörä, Universal Studios -huvipuisto, Jurongin saarella toimiva tiedekeskus, Kasvitieteellinen puutarha, historiallinen Raffles-hotelli ja moderni Marina Bay Sands -hotellikasino ja viihdekeskus.[12]

Trooppista metsää luonnonsuojelualueella.

Singaporen alkuperäisestä luonnosta on jäljellä vain pieniä alueita, kuten jokialueiden sademetsiä ja rannikon mangrovea. Saarelle on tuotu ulkomailta monia kasveja pääasiassa koristekäyttöön. Nisäkäslajeista saaren suurimpia ovat jaavanmakaki, hidaslori ja malaijanmuurahaiskäpy.[11] Singaporen alueella kasvaa lähes neljätuhatta putkilokasvilajia. Siellä on tavattu 364 lintulajia, 295 erilaista päiväperhosta, 98 matelijalajia, 52 nisäkäslajia, 28 sammakkoeläinlajia ja 255 erilaista kivikorallia.[15] Alueen alkuperäisestä lajistosta yli puolet esiintyy pelkästään suojelualueilla, ja monia lajeja on kuollut sukupuuttoon.[16]

Noin puolet Singaporen pinta-alasta on viheralueita, ja viisi prosenttia on rauhoitettu luonnonsuojelualueiksi. Singaporen puisto-osasto hallinnoi noin 300 puistoa ja luonnonsuojelualuetta. Yksi suosituimmista puistoista on East Coast Park, jossa käy vuosittain noin seitsemän miljoonaa kävijää.[15] Suojelukohteita ovat Bukit Timahin suojelualue, Labradorin suojelualue ja Sungei Bulohin kosteikonsuojelualue,[17] sekä laaja Central Catchment Nature Reserve (CCNR).[18]

Nykyisen Singaporen alueen sijainti Malakan niemimaan eteläkärjessä oli jo varhain Kaakkois-Aasian kauppareittien risteyskohdassa. Sen kautta kulkivat kauppareitit Intiasta ja Arabiasta Kiinaan ja toisaalta muualta Malaijien saaristosta Kiinaan ja Intian suuntaan. 600-luvulla Singaporen alueesta tuli osa Srivijayan valtakuntaa ja siellä on arveltu olevan pienikokoinen satama. 1300-luvulla nykyinen Singaporen saari tunnettiin myös nimellä Temasek. Temasekin varhainen kaupunki sijaitsi nykyisen Singaporejoen suulla.[19][20] Vuonna 1299 Srivijayan pääkaupungin, Sumatralla sijaitsevan Palembangin hallitsija perusti saarelle kauppatukikohdan ja antoi sille nimeksi Singapura ('leijonakaupunki').[19] Nimen alkuperän kerrotaan tarinan mukaan olevan Srivijayan prinssin Sang Nila Utaman keksimä, hänen kerrotaan nähneen maissa eläimen jota hän luuli leijonaksi. Singaporen nimi juontuu malaijin sanasta singa (leijona), joka taas juontuu sanskritin samaa tarkoittavaan sanaan सिंह, siMha, ja sanskritin sanasta पुर, pura (kaupunki). [21]

Srivijayan valtakunta vähitellen taantui, ja valtakunta hajosi 1300-luvulla. Hajoaminen johtui pääasiassa Kiinan suunnalta tulevien kauppa-alusten vallan kasvusta. Srivijaya oli myös usein Jaavan ja Siamin suunnalta tulleiden hyökkäysten kohteena. Hajoamisen myötä alueen uudet nousevat suurvallat Majapahit ja Ayutthayan kuningaskunta havittelivat aluetta itselleen.[19][22]

Palembangin kuningas Paramesvara pakeni 1388 Majapahitin valloituksia Singapuraan, josta sai turvapaikan. Hän kuitenkin murhasi Singapuran hallitsijan ja anasti vallan itselleen. Hänen valtaansa kesti kuitenkin vain muutamia vuosia ennen kuin hän siirtyi Malakaan, jonne hän perusti uuden valtakeskuksensa, sillä mantereella sijaitseva Malaka oli suojaisammassa paikassa Majapahiteja vastaan. Malakassa Paramesvara kääntyi islamilaisuuteen ja perusti 1414 Malakan sulttaanikunnan, joka pian valloitti myös Singapuran.[19] 1500-luvulla eurooppalaiset saapuivat Kaakkois-Aasian. Portugalilaiset valloittivat Malakan sulttaanikunnan 1511. Malakan sulttaani pakeni Johoriin ja perusti sinne Johoren sulttaanikunnan, johon myös Singapura kuului.[23] Portugalilaiset polttivat 1611 Singapuran kauppatukikohdan, ja saari jäi vaille merkittävää asutusta pariksi vuosisadaksi.[19]

1700-luvulla Johoren sulttaanikunta aloitti kaupankäynnille tuottoisan gambiirin viljelyn ja valtavan kysynnän takia sen viljely aloitettiin myös Singaporen saarella 1800-luvun alussa.[19] Samalla ajanjaksolla 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa Britannia ja Hollanti kävivät kiivasta kamppailua siirtomaa-asemastaan Malaijien saaristossa. Hollanti oli menettänyt alueitaan Euroopassa käytyjen sotien takia. Britit valloittivat Jaavan 1811, mutta se palautettiin takaisin hollantilaisille jo 1816.[24][25] Jaavan menetyksen jälkeen Britannia halusi vahvistaa valta-asemaansa Malakansalmella, ja vuonna 1818 Jaavan kuvernöörinä toiminut Thomas Stamford Raffles määrättiin etsimään uutta paikkaa brittien kauppasatamalle. 29. tammikuuta 1819 Raffles rantautui Singaporejoen suulle, jossa asui siihen aikaan muutamia satoja ihmisiä. Aluetta hallitsi muodollisesti Johoren sulttaani, jonka kanssa Raffles aloitti neuvottelut tukikohdan perustamisesta.[26][27]

Samaan aikaan Johoressa oli käynnissä vallanperimyskiista sulttaanin kuoltua. Raffles asettui tukemaan maanpaossa elävää vanhempaa poikaa Tengku Husseinia, vaikka Britannia ja Hollanti olivat jo tunnustaneet nuoremman pojan Abdul Rahmanin uudeksi sulttaaniksi. Raffles ja Hussein allekirjoittivat 6. helmikuuta 1819 sopimuksen, jonka mukaan Englannin Itä-Intian kauppakomppania sai perustaa saarelle kauppasiirtokunnan ja samalla Hussein tunnustettiin Johoren sulttaanikunnan lailliseksi sulttaaniksi. Rafflesin oma-aloitteinen toiminta hiersi brittien ja hollantilaisten suhteita.[26] Vastaperustettu Singapore menestyi alusta alkaen hyvin, mille suurimpana syynä oli sen asema vapaasatamana Itä-Intian kaupankäynnissä. Se houkutteli Singaporeen kauppiaiden lisäksi myös pysyvää väestöä. Johoren uusi sulttaani Hussein rakensi sinne palatsinsa, jonka takia sinne muutti paljon malaijeja. Toinen suuri muuttajaryhmä olivat Kaakkois-Aasian alueen kiinalaiset, jotka toivoivat hyötyvänsä vapaasta kaupasta, johon heillä ei muualla ollut mahdollisuutta.[26]

Raffles lähti siirtokunnasta perustamisen jälkeen, ja sitä jäi johtamaan William Farquhar. Hallinnon budjetti oli mitätön, ja vapaasatama-aseman takia se ei saanut tuloja tullimaksuista. Budjetin paikkaamiseksi Farquhar laillisti uhkapeluun sekä oopiumin ja vahvan arrakkiviinan myynnin, mikä aiheutti suuria järjestysongelmia. Singaporen toinen isompi ongelma oli maahanmuuttajaryhmien väliset kahnaukset. Raffles palasi Singaporeen lokakuussa 1822 ja aloitti uuden kaupungin suunnittelun. Rannikolle tulivat hallinto- ja liiketoimintakorttelit ja etnisille ryhmille annettiin omat, erilliset asuinalueet. Raffles uudisti myös hallintoa.[26]

Raffles pyrki myös vähentämään Johoren sulttaanin ja yläluokan valtaa ja onnistuikin siinä kesäkuussa 1823, jolloin johorelaiset suostuivat kiinteään kuukausikorvaukseen. Ennen kuin Raffles palasi Britanniaan lokakuussa 1823, hän nimitti Singaporen residentiksi John Crawfurdin. Crawfurd jatkoi Rafflesin taistelua orjuutta ja merirosvoutta vastaan, mutta laillisti kuitenkin uudelleen uhkapeluun. Singaporen asema brittiläisen imperiumin osana vahvistui Britannian ja Hollannin välisellä sopimuksella 17. maaliskuuta 1824. Sopimus jakoi Malaijien saariston kahtia Malakansalmen kohdalta: britit saivat pohjoisosan (Malakan niemimaan ja Singaporen) ja Hollanti eteläiset osat.[26] Kokonaan Singapore siirtyi brittien hallintaan elokuussa 1824, kun Crawfurd sai neuvoteltua sopimuksen Johoren sulttaanikunnan kanssa. Sopimuksella britit saivat Singaporen ja kaikki 10 mailin etäisyydellä siitä olevat saaret.[28]

Singapore kasvoi hyvin nopeasti; vuoteen 1824 mennessä Singaporessa oli jo 11 000 asukasta[25] ja 1870-luvulla alueella asui jo lähes satatuhatta ihmistä.[24] Alueella käytiin kauppaa monilla hyödykkeillä, kuten mausteilla, teellä, oopiumilla, plantaasien ja metsien tuotteilla, tinalla ja kankailla. Asukkaista 75% oli kiinalaisia siirtolaisia, jotka toimivat kauppiaina, sekä gambiirin ja pippurin kasvattajina.[24]

Brittiläinen Malaija noin 1922

  Ei-yhtyneet Malaijilaisvaltiot (UMS)

  Yhtyneet Malaijilaisvaltiot (FMS)

  Salmisiirtokunnat

Itä-Intian kauppakomppania muodosti 1826 hallinnollisen alueen, Salmisiirtokunnat, johon kuuluivat Malakka, Singapore ja Penang.[25][29] Pääkaupunkina toimi ensin Penang, mutta Singaporesta tehtiin Salmisiirtokuntien pääkaupunki vuonna 1832. Siirtokuntien byrokratia osoittautui kuitenkin raskaaksi ja kalliiksi, ja Salmisiirtokunnat siirrettiin pian Intian kenraalikuvernöörin alaisuuteen. Siirtokunnat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä tilanteeseen, sillä niiden taloudelliset siteet olivat pääasiassa Lontooseen. Lisäksi Intian hallinto pyrki jatkuvasti kumoamaan siirtokuntien vapaasatama-aseman, eikä Intia pystynyt kunnolla suojelemaan siirtokuntia merirosvoja vastaan. Siirtokunnista tulikin kruununsiirtomaa 1. huhtikuuta 1861.[29] Tällöin se sai myös oman kuvernöörin. Kuvernööriä avusti toimeenpaneva neuvosto ja lakiasäätävä neuvosto, jossa Singaporella oli johtava asema.[30]

Singaporen kauppa kasvoi 1800-luvulla voimakkaasti. Kaupankäynti perustui kauttakulkukauppaan. Eurooppalaisten ja kiinalaisten välisessä kaupankäynnissä kiinalaiset välittäjät olivat avainasemassa. Koska kiinalaiset välittäjät käyttivät konsignaatiota, liiketoiminnan riskit olivat suuret. Kaupankäynnin suurimpana ongelmana olivat merirosvot Mindanaosta ja Pohjois-Borneosta. 1850-luvulla merirosvot jopa lamaannuttivat Singaporen ja Kotšinkiinan välisen kaupan. Merirosvous saatiin kuriin 1860-luvulle tultaessa. Siihen vaikutti oleellisesti eurooppalaisten siirtomaavaltojen kasvanut vaikutus Kaakkois-Aasiassa sekä Kiinan kanssa 1860 solmitut sopimukset.[29]

Singaporen asutus oli 1800-luvulla keskittynyt satama-alueelle ja sen lähiympäristöön. Muu osa saarta oli viidakkoa ja mangrovea. Maanviljelystä oli yritetty huonolla menestyksellä 1830- ja 1840-luvuilla. Ainoat menestyneet viljelykasvit olivat pippuri ja gambiiri. Gambiirin jalostukseen tarvittiin runsaasti polttopuuta, jonka loppuessa plantaasit siirtyivät uudelle alueelle. 1860-luvulle tultaessa suurin osa saaren viidakosta oli hakattu ja gambiiriviljelijät siirtyivät salmen yli Johoreen.[29] Singaporen suurin väestöryhmä olivat kiinalaiset, joita oli muuttanut saarelle Malaijien saaristosta ja Malakan niemimaalta. 1800-luvun loppupuolella Singaporeen muutti myös yhä enemmän kiinalaisia Kiinan eteläisistä maakunnista. 1800-luvun alkupuoliskolla malaijit olivat vielä Singaporen toiseksi suurin väestöryhmä mutta vuosisadan loppupuolella toiseksi suurin ryhmä olivat intialaiset. Merkittävä osa intialaisista oli entisiä vankeja.[29]

1800-luvun loppupuolella Singaporen liikemiehet olivat yhä enenevässä määrin kiinnostuneita Malakan niemimaan rikkauksista. Singapore oli jo pitkään ollut Malaijien saariston kauttakulkukaupan keskus, mutta nyt siitä tuli kiinalaisen työvoiman läpikulkupaikka. Singaporen kautta kulki muun muassa kiinalaisista, joista osa jäi pysyvästi Singaporeen. Siirtomaahallinto perusti 1877 kiinalaisen protektoraatin, jonka ensimmäinen protektori oli William A. Pickering. Aluksi protektoraatin tarkoituksena oli vain suojella saapuvia siirtolaisia riistotyöltä mutta pian sen toimenkuvaan kuului myös pakkoprostituution poiskitkeminen.[30]

Singaporen asema kaupankäynnin keskuksena vahvistui entisestään 1800-luvun loppupuoliskolla. Suezin kanavan avaaminen teki Malakansalmesta suosituimman reitin Itä-Intiaan. Uudet höyrylaivat tarvitsivat säännöllisin välimatkoin lisää polttoainetta, ja Singapore oli yksi tankkauspisteistä. Kaupankäyntiä vilkastuttivat myös siirtomaavaltojen yhä laajeneva vaikutusvalta Kaakkois-Aasiasta ja Thaimaan avautuminen kuningas Chulalongkornin aikana. Singapore oli aiemmin keskittynyt pääasiassa kaupankäyntiin, mutta 1890-luvulla Singaporeen perustettiin myös kevyttä teollisuutta, joka jalosti muun muassa Malakan niemimaan tinaa autoteollisuuden tarpeisiin.[30]

Singaporen puolustuksen järjestäminen oli ollut jatkuva ongelma Singaporen perustamisesta lähtien. Kauppiaat vastustivat kuitenkin jyrkästi kaikkia puolustukseen tarvittavia veroja ja maksuja. Britannian ja Venäjän suhteet huononivat kuitenkin Afganistanin takia 1886 niin paljon, että Britannia aloitti Singaporen linnoitustyöt. Kauppiaat joutuivat myös osallistumaan tähän, vaikka summat jäivätkin pienemmäksi kuin mitä Britannia oli alun perin vaatinut. Venäjän hävittyä Venäjän-Japanin sodan 1905 rauhoitti Britannian kannalta tilanteen Aasiassa, eikä Singaporen puolustuksen järjestäminen enää ollut ensisijaista. Ensimmäisellä maailmansodalla ei juurikaan ollut vaikutusta Singaporeen.[30]

Malakan niemimaan kansallinen herääminen alkoi hitaasti 1920-luvun puolivälissä. Malesian malaijien ensimmäinen poliittinen puolue Singaporen malaijiseura perustettiin Singaporessa 1926. Se ei vastustanut brittiläistä siirtomaahallintoa vaan vastusti ennen kaikkea kiinalaisia kauppiaita, joiden käsissä oli periaatteessa koko Malakan niemimaan talous ja paikallishallinto. 1930-luvulla Singaporesta muodostui malaijiopposition keskuspaikka, koska oppositiolla ei ollut vapaita toimintamahdollisuuksia muualla Malaijien saaristossa.[31]

Japanin kauppavalta Malakan niemimaan alueella kasvoi 1930-luvulla ja siitä tuli merkittävä kilpailija eurooppalaisille. 1930-luvun laman aikaan Euroopassa koettiin Japani yhä suuremmaksi uhaksi, minkä johdosta eurooppalaiset alkoivat asettaa rajoitteita siirtomaa-alueille tuotaville japanilaisille tuotteille. Japani koki jääneensä eristyneemmäksi ja Yhdysvallat ja Britannia koettiin vihamielisiksi valtioiksi.[32]

Toinen maailmansota levisi Singaporeen helmikuussa 1942. Japani hyökkäsi ensin hyökkäsi Pearl Harboriin 7. joulukuuta 1941 ja tuhosi suurimman osan Yhdysvaltain Tyynenmeren laivastosta. Seuraavana päivänä Japani aloitti Tyynenmeren sodan nousemalla maihin Malakan niemimaan pohjoisosassa 8. joulukuuta 1941. Malaijan taistelu käytiin 8. joulukuuta 1941 – 31. tammikuuta 1942. Helmikuuhun 1942 mennessä Japani oli valloittanut koko Malakan niemimaan.[33][32] Japanilaiset jatkoivat etenemistään Singaporen saarelle ja 8.–15. helmikuuta 1942 käytiin Singaporen taistelu.[34]

Brittien voimavarat olivat Euroopassa käytävässä sodassa, eikä Singaporen puolustukseen ollut panostettu riittävästi.[32] Singaporen taistelun jälkeen brittiarmeija antautui ehdoitta.[33][35] Japanilaiset miehittäjät teloittivat Singaporessa ainakin 5 000 kiinalaista,[35] ja eurooppalaisia vietiin keskitysleireille.[32]

Japanin miehittämässä Singaporessa väestön olot olivat surkeat. Japanilaisten julmuuksissa kuoli kymmeniä tuhansia ihmisiä. Lisäksi väestöä kuoli nälkään ja tauteihin. Singapore oli Japanin miehittämänä kolme ja puoli vuotta.[32][27] Japanin joukot antautuivat vasta atomipommien pudottua Hiroshimaan ja Nagasakiin.[32]

Japanin antauduttua 15. elokuuta 1945 britit palasivat Malakan niemimaalle kolme viikkoa myöhemmin. Malakan niemimaa oli briteille tärkeä luonnonvarojensa takia, koska muualla alkanut siirtomaavallan purkautuminen nakersi Britannian jälleenrakentamiseen tarvittavia luonnonvaroja. Britit ilmoittivat lokakuussa 1945 Malaijan liiton perustamisesta. Siihen kuuluisi yhdeksän Malakan niemimaan sulttaanikunnan lisäksi myös Salmisiirtokunnat. Brittien päätös sai aikaan rajun vastalausemyrskyn. Toisaalta vastustettiin brittiläisten ylivaltaa Malaijin liitossa ja toisaalta taas Singaporen kiinalaisia. Tämän seurauksena malaijit perustivat yhtyneiden malaijien kansallisjärjestön (UMNO), jonka tavoitteena oli Malaijan liiton syntymisen estäminen. UMNO:n ja brittihallinnon välissä keskusteluissa britit luopuivat suunnitellusta Malaijan liitosta. Sen sijan britit perustivat helmikuussa 1948 Malaijan liittovaltion, johon Singapore ei kuulunut.[36] Federaation perustamisen jälkeen Singapore jäi edelleen Britannian kruununsiirtomaaksi.[37]

Vuoden 1955 vaalien jälkeen David Marshallista tuli Singaporen kruununsiirtomaan ensimmäinen virallinen pääministeri ("Chief Minister"), joskin Singaporella ei ollut täyttä autonomiaa, joten hänen valtaoikeutensa olivat vaillinaisia. Marshallin kausi maan johdossa oli vaikea, sillä kommunismimieliset pyrkivät horjuttamaan hallitusta aloittamalla lakkokampanjoita. Maassa puhkesi levottomuuksia, kun viranomaiset pyrkivät hajottamaan laittomia lakkovartioita. Britit eivät olleet halukkaita myöntämään maalle täyttä autonomiaa, sillä Euroopassa pelättiin kommunistien vaikutusta, eikä uskottu että Singaporen pystyy estämään mellakoita.[38]

Vuoden 1959 vaaleissa pääministeriksi nousi PAP-puolueen Lee Kuan Yew, joka ensimmäiseksi leikkasi virkamiesten palkat, pakotti työläiset luopumaan palkankorotusvaatimuksistaan ja lakkautti opposition sanomalehtiä.[39] PAP:n valtaantulon myötä Britanniassa pelättiin, että Singaporesta kehittyy kommunistinen valtio. Kuitenkaan puolueen johtaja Lee ei itse ollut kommunismimielinen.[27][40]

Lee ja Malaijan liittovaltion pääministeri Tunku Abdul Rahman aloittivat keskustelut valtioliitosta 1961. Singaporessa katsottiin että maan selviytyminen itsenäisenä valtiona olisi vaikeaa, ja brititkään eivät kommunismin pelossa halunneet tunnustaa maalle täyttä itsenäisyyttä.[27][40] Valtioliitto toteutui 16. syyskuuta 1963, jolloin perustettiin nykyinen Malesian valtio. Malesian perustamisen jälkeen Lee pysyi edelleen Singaporen pääministerinä, joten Malesiassa oli samanaikaisesti kaksi pääministeriä.[39]

Malesian valtion perustamista ei hyväksytty naapurimaa Indonesiassa. Maan presidentti Sukarno katsoi, että myös Malesiaan liitettyjen, Borneon saarella sijaitsevien Sarawakin ja Sabahin tuli kuulua Indonesiaan. Indonesia aloitti Malesiaa vastaan Konfrontasiksi kutsutun väkivaltaisen konfliktin, jossa kiisteltiin Sabahin ja Sarawakin hallinnasta. Myös Singaporeen kohdistettiin terroria ja Indonesia pyrki luomaan Singaporeen poliittista epävakautta levittämällä poliittista propagandaa etenkin Singaporen malaijiväestön keskuudessa.[38]

Singaporen malaijiväestö oli toivonut, että Malesiaan liittyminen toisi heille samoja etuoikeuksia mitä Malaijan liittovaltion malaijienemmistöllä ennen valtioliittoa. PAP-puolueessa ei hyväksytty sitä, että Singaporeen leviäisi malaijien ylivalta. Vastaavasti Malesian mantereella valtaa pitävässä UMNO:ssa pelättiin Singaporen kiinalaisväestöä ja Leen suurta suosiota sen keskuudessa, sillä maassa oli huomattava kiinalaisvähemmistö. [40] Malesiaan liittyminen oli myös ollut Singaporessa pettymys, sillä maassa ei haluttu että verovarat virtaavat Malesian köyhimmille alueille. Myöskään yhteismarkkinoiden toteutuksessa ei edistytty.[40][38] Konfrontasin jatkuessa Kuala Lumpurissa vaadittiin myös suurempaa osuutta Singaporen tuloista, jotta voitiin ylläpitää kasvaneita maanpuolustusmenoja. Poliittiset jännitteet Kuala Lumpurin ja Singaporen välillä olivat suuret.[38]

Vastakkainasettelu malaijiväestön ja kiinalaisväestön välillä kasvoi ja Singaporessa puhkesi väkivaltaisia yhteenottoja malaijien ja kiinalaisten kesken heinäkuussa 1964. Malesian mannermaalla katsottiin, että Singaporen erottaminen valtioliitosta oli ainoa ratkaisu pitkään rotukiistaan ja kiinalaisvallan leviämiseen.[40][38] Ristiriidat johtivat siihen että kesällä 1965 Malesian valtiopäivät sääti lain, jolla Singapore erotettiin Malesiasta.[39] Singaporen erottaminen oli suuri takaisku pääministeri Leelle, joka olisi mielellään nähnyt Singaporen osana Malesiaa. Erottamisen jälkeen syntyi 9. elokuuta 1965 itsenäinen Singaporen tasavalta.[40][41]

Itsenäistymisvuotenaan 1965 Singapore hyväksyttiin YK:n jäseneksi. Sisäpoliittisesti Singaporesta muodostui kuitenkin nopeasti yksipuoluediktatuuri, jota pääministeri Lee johti.[39] Leen johtamassa Singaporessa oppositiolla oli pari nimellistä edustajaa parlamentissa. Oppositiopuolueiden puolueohjelmat eivät kuitenkaan merkittävästi eronneet Leen oman puolueen ohjelmasta.[42] Maan hallitus pyrki luomaan itsenäiseen Singaporeen monirotuisen ja monikielisen singaporelaisen identiteetin. Hallituksen sovittelupolitiikka oli tehokasta ja Singapore on välttynyt yhteiskunnallisilta levottomuuksilta.[43][44]

Singaporen kykyä toimia itsenäisenä valtiona epäiltiin, sillä maassa ei ollut hyödynnettäviä luonnonvaroja, energiantuotantoa, eikä maataloutta. Maahan alettiin houkutella ulkomaisia sijoittajia ja maasta kehittyi nopeasti tärkeä finanssikeskus ja vientituotantoalue.[45] 1970-luvulla Singapore nousi Kaakkois-Aasian talouskeskukseksi nykyaikaisen pankkisektorin ja pörssin takia.[46]

Lee pysyi pääministerinä vuoteen 1990 asti, eli 30 vuoden ajan. Seuraavaksi pääministeriksi valittiin Goh Chok Tong, joka sivuutti pitkään kruununperijänä pidetyn Leen pojan Lee Hsien Loongin. Lee vaikutti kuitenkin kulisseissa edelleen Singaporen politiikkaan. Virallisesti hänen arvonimensä oli ”vanhempi valtiomies”.[42] Goh pysyi pääministerinä vuoteen 2004 asti. Hänen jälkeensä pääministeriksi tuli nuorempi Lee.[27]

Singapore on noussut 2000-luvulla maailman johtavaksi älykaupungiksi.[47]

Vuonna 1827 valmistunut Sri Mariammanin temppeli on Singaporen vanhin hindutemppeli.[76]

Singaporessa asuu yli viisi miljoonaa ihmistä (5 399 200 vuoden 2013 lopussa[77]). Vuosikymmenien perhesuunnittelun jälkeen maassa on alhainen syntyvyys, jota pyritään nostamaan kannustimilla. Singapore on toiseksi tiheimmin asuttu maa maailmassa. Noin 85 prosenttia singaporelaisista asuu asunnoissa, joita tarjoaa valtion virasto nimeltä Housing and Development Board (HDB), joka rakennuttaa asunnot ja myy ne sitten edulliseen hintaan asuntoa tarvitseville asukkaille.[78]

Väestö on monimuotoinen moniin muihin maihin verrattuna. Kiinalaiset, jotka ovat olleet enemmistönä siirtomaa-ajalta asti, muodostavat singaporelaisista 76,8[1] prosenttia. Malaijit, jotka ovat maan alkuperäisasukkaita, muodostavat 13,9[1] prosenttia.[79] Intialaiset ovat kolmanneksi suurin etninen ryhmä, heitä on 7,9 prosenttia väestöstä.[1] He ovat suurimmaksi osaksi kotoisin eteläisen Intian Tamil Nadusta ja Sri Lankasta ja puhuvat tamilia.[79] Muut pienemmät väestöryhmät muodostavat väestöstä 1,4 prosenttia.[1] Etninen harmonia on ollut tärkeä kysymys 1960-luvun rasististen mellakoiden jälkeen. Sitä korostetaan kaikkialla yhteiskunnassa, esimerkiksi koulutuksessa, asevoimissa ja asumispolitiikassa. Vuosittain vietetään erityistä etnisen harmonian teemapäivää.[80]

Vuoden 2015 väestönlaskennassa 33,2 prosenttia singaporelaisista oli buddhalaisia. Kristittyjä väestöstä oli 18,8 prosenttia, muslimeja 14,0 prosenttia, taolaisia 10,0 prosenttia, hindulaisia 5,0 prosenttia ja muita uskontoja edusti 0,6 prosenttia väestöstä. Uskonnottomia väestöstä oli 18,5 prosenttia.[81] Islam on malaijiväestön pääuskonto. Taolaisuus, kungfutselaisuus ja buddhalaisuus ovat sulautuneet yhdeksi suurimmalle osalle kiinalaista väestöä. Suurin osa tamilileista on hindulaisia, joka on maan kuudenneksi suurin uskonto.[79]

Kansallinen kieli on historiallisista syistä malaiji. Viralliset kielet ovat englanti, mandariinikiina, malaiji ja tamili.[1] Englantia on suosittu maan kielenä itsenäistymisestä lähtien ja enemmistö väestöstä puhuu sitä. Speak Mandarin -kampanja (puhu mandariinikiinaa -kampanja) on kannustanut kiinalaista väestöä opiskelemaan mandariinikiinaa. Alun perin kiinalaiset maahanmuuttajat eivät ymmärtäneet toisiaan, koska he olivat peräisin eri puolilta Kiinaa, mutta kampanjan aikana mandariinikiina tuli yhdistäväksi tekijäksi.[82][83]

Singaporen terveydenhoito ja sosiaaliturva perustuvat sosiaaliturvatileihin. Kansalaiset rahoittavat muun muassa terveydenhoitonsa, työttömyytensä ja eläkkeensä itse pakollisilla vähennyksiltä palkasta, eikä esimerkiksi työttömyyskorvausta ole ollenkaan[84] ja valtio auttaa vain hätätapauksissa.

Singaporen terveydenhuollon kustannus on maailman alhaisimpia ja laatu ja tuloksellisuus parhaita.[85] Singaporen terveydenhuoltomenot ovat henkeä kohden pienemmät kuin esimerkiksi Suomessa tai Yhdysvalloissa, mutta elinajanodote on kuitenkin pidempi.[86] Singaporelaiset maksavat terveydenhuollostaan viidenneksen siitä, mitä yhdysvaltalaiset, mutta heidän terveytensä on parempi. Tämä johtuu pitkälti kannustimista: ihmiset maksavat terveydenhoitomenoistaan ison omavastuun itse. Terveystilit (Medisave), vakuutukset ja hätätapauksessa valtion apu varmistavat, että kaikki saavat kuitenkin riittävän hoidon.[87] WHO:n mukaan vuonna 2010 Singaporen valtio käytti terveydenhuoltoon 2 273 Yhdysvaltain dollaria henkeä kohti eli neljä prosenttia bruttokansantuotteesta, kun esimerkiksi Suomi käytti samana vuonna 3 281 dollaria eli yhdeksän prosenttia BKT:stä.[88] Imeväiskuolleisuus on Singaporessa maailman pienin, 2,31 lasta tuhatta syntymää kohden (Suomessa 3,47)[89].

Singaporelaisia toisen asteen opiskelijoita.

Kuusivuotinen peruskoulu on pakollinen Singaporessa. Opetusministeriö asettaa peruskoulun opetusvaatimukset yhdessä julkisten ja yksityisten koulujen kanssa. Maassa ei ole selkeitä rajoja julkisten ja yksityisten koulujen välillä.[90] Tammikuussa 2003 säädettiin oppivelvollisuus kaikille kouluikäisille lapsille. Lain mukaan on rangaistavaa jättää ilmoittamatta lapsi kouluun ja jättää huolehtimatta lapsen säännöllisestä koulunkäynnistä.[91]

Englanti on ensimmäinen vieras kieli ja opetuskieli monissa aineissa. Entisen pääministerin Lee Kuan Yewin mukaan englanti onkin kieli, joka yhdistää kaikki singaporelaiset etnisestä ja kulttuurisesta tausta riippumatta ja liittää Singaporen muuhun maailmaan.[82]

Singaporen kansallinen yliopisto (NUS) on yksi maailman arvostetuimmista yliopistoista. Vuonna 2012 se oli World University Rankings -listalla sijalla 29.[92]

Singaporelaista rojak-salaattia.

Singaporelainen kulttuuri on väestön kirjavan taustan vuoksi ainutlaatuinen, ja maa on joutunut rakentamaan omaa identiteettiään olemassaolonsa aikana itsenäistyttyään Malesiasta 1965. Historiallisesti Singapore kuuluu malaijilaiseen kulttuuriin, maan kieleen on taas vaikuttanut siirtomaavalta Britannia. Kuitenkin kiinalaisuus ja kansainvälisyys ovat Singaporessa huomattavimmat kulttuurilliset asiat. Maa on pyrkinyt luomaan monista vaikutteista yhden yhtenäisen kulttuurin.[93] Tunnetuimpia esimerkkejä maan kulttuurista on haettu singaporelaisesta keittiöstä; kulttuurin vertauskuvana on rojak-salaatti, jonka moninaiset ainesosat on erotettavissa, vaikka kaikkea peittää omaleimainen maapähkinäkastike. Singaporelaisuutta verrataan kastikkeeseen, joka sitoo eri ainesosat yhteen.[94]

Singaporessa käytetty englannin kieli on pääasiassa brittienglantia sävytettynä amerikanenglannilla. Paikallinen murre tai kreolikieli tunnetaan nimellä Singapore Colloquial English, mutta yleensä siitä käytetään vain nimeä singlish. Siihen on lainattu sanastoa ja kielioppia kiinalaisista kielistä, malaijista ja intialaisista kielistä. Singlish muistuttaa hyvin paljon manglishia (Malesiassa puhuttua englantia). Singlishin käyttöaste vaihtelee. Arkielämässä sitä käytetään yleisesti, mutta virallisissa yhteyksissä puhutaan englantia. The Speak Good English Movement on kannustanut singaporelaisia puhumaan ”hyvää” englantia.[95] Viime aikoina singlishin merkitys on nähty myös tärkeänä osana kulttuurista identiteettiä. Englannin käyttö on lisääntynyt sen jälkeen, kun se otettiin pääkieleksi Singaporen koulutusjärjestelmässä. Englantia on käytetty singaporelaisessa kirjallisuudessa 1800-luvulta alkaen, mutta nykyisin kirjallisuutta ilmestyy kaikilla neljällä pääkielellä: kiinaksi, englanniksi, malaijiksi ja tamiliksi.[96]

Valtion tavoitteena on ollut luoda kosmopoliittinen ja monikulttuurinen yhteiskunta. Hallitus on 1990-luvun lopulta asti pyrkinyt edistämään Singaporea taiteiden ja kulttuurin kuten teatterin ja musiikin keskuksena. Vuonna 2003 valmistui Esplanade - Theatres on the Bay. Vuonna 2005 laillistettiin rahapelit ja tehtiin päätös luoda ”integroituja lomakohteita”, joissa on kasinoja. Samalla laillistettiin bar-top-tanssiminen ja benji-hyppääminen. Päätöksiä edelsi kiivas poliittinen keskustelu.[97]

Pääartikkeli: Singaporelainen elokuva

Singaporen elokuvateollisuus alkoi varsinaisesti 1930-luvulla, jolloin kaksi singaporelaista elokuvayhtiötä alkoi tuottaa intialaisten elokuvien uusintafilmatisointeja. Ohjaajat olivat pääasiassa intialaisia, käsikirjoitukset säilytettiin ennallaan, mutta näyttelijät olivat paikallisia. Elokuvissa oli runsaasti tanssi- ja laulukohtauksia ja ne osoittautuivat erittäin suosituiksi. Toisen maailmansodan aiheuttaman katkon jälkeen elokuvatuotanto noudatti sotaa edeltänyttä menestyskaavaa: intialaisten elokuvien uudelleenfilmatisointeja, joissa laulu- ja tanssinumeroilla sekä romanttisilla juonilla oli merkittävä osuus. Tämä piirre on säilynyt Malesian ja Singaporen elokuvissa 2000-luvulle asti.[98]

Elokuvatuotanto kasvoi 1950-luvulla huomattavasti ja sitä pidetäänkin Singaporen ja Malesian elokuvan kulta-aikana. Silloin myös malaijielokuvalle tyypilliset lajityypit alkoivat muotoutua. Bangsawan- ja intialaisvaikutteinen musikaali oli edelleen suosittu. Sen rinnalle tulivat kiinalaisista ja film noir -elokuvista vaikutteita saanut rikoselokuva sekä kauhuelokuva, joka hyödynsi sekä Hollywoodin kauhuelokuvien kuvastoa että malaijien omaa mytologiaa. Oma elokuvatuotanto alkoi vähitellen hyytyä 1960-luvulta alkaen Hollywood- ja Hongkong-elokuvien vallatessa markkinat.[98]

Singaporen elokuvatuotanto kääntyi uuteen nousuun 1995, sillä Bugis Street ja Mee Pok Man menestyivät hyvin. Valtio aloitti elokuvatuotannon tukemisen 1998. Jack Neon Money No Enough rikkoi 1999 ennätykset 2 miljoonan Singaporen dollarin tuotoilla ja pääsi myös kansainväliseen levitykseen.[98]

1800-luvun aikana Salmisiirtokunnissa kehittyi omintakeinen salmikiinalainen kulttuuri. Se on sekakulttuuri, joka yhdisteli kiinalaisia, malaiji- ja länsimaisia elementtejä. Arkkitehtuurissa tyypillisiä olivat kiinalaisten kauppiaiden kaksikerroksiset terassitalot, jotka yhdistelivät estoitta eri tyylejä. Temppeliarkkitehtuuri korosti Etelä-Kiinan perinteitä, sillä useimmat salmikiinalaiset olivat kotoisin sieltä. Temppeliarkkitehtuuri vaikutti salmikiinalaisten klaanitaloihin, jotka olivat yhden suvun tai samalta paikkakunnalta kotoisin olevan yhteisön sosiaalisen elämän keskus. Taiteissa salmikiinalaiset toivat mukaan kiinalaisen perinteen. Omintakeisin salmikiinalaisten taidemuoto oli sorminukketeatteri.[99]

Salmikiinalainen kulttuuri katosi suuren laman myötä 1930-luvulla. Siitä on enää jäljellä kaupunkilaistalot varsinkin Malesian Malakkassa ja George Townissa sekä jonkin verran Singaporessa. Lisäksi sorminukketeatteri on edelleen jokseenkin suosittua.[99]

Singaporen urheilun keskus on Kallangin alueella sijaitseva urheilukeskus, jonka keskipisteenä on vuonna 2014 valmistunut kansallisstadion, joka korvasi valmistuttuaan entisen kansallistadionin. Uudelle stadionille mahtuu 55 000 katsojaa. Stadionia käyttävät muun muassa Singaporen jalkapallo-, rugby- ja krikettimaajoukkueet. Lisäksi stadionilla järjestetään yleisurheilutapahtumia ja konsertteja. Stadionin vieressä on muun muassa sisäliikunta-areena ja vesiurheilukeskus.[100][101][102]

Suosittuja urheilulajeja Singaporessa ovat kriketti, sulkapallo, koripallo, rugby, jalkapallo, pyöräily, uinti ja pöytätennis.[103] Olympialaisissa Singaporen menestyksekkäin laji mitalien määrällä mitattuna on pöytätennis. Maan ensimmäisen olympiavoiton saavutti uimari Joseph Schooling vuoden 2016 kesäolympialaisissa.[104][105] Ensimmäiset nuorten olympialaiset järjestettiin Singaporessa vuonna 2010.[106]

Singaporen katuradalla on järjestetty vuodesta 2008 lähtien Formula 1-kauden osakilpailu Singaporen Grand Prix.[107] Singaporen GP on Formula 1 -kauden ainoa illalla järjestettävä kilpailu.[108] Katurata rakennetaan vuosittain F1-osakilpailua varten Singaporen ydinkeskustaan Marina Bayn alueelle.[109]