Sinfonia nro 3 (Beethoven)

Ludwig van Beethovenin sinfonia nro 3 Es-duuri (op. 55), lisänimeltään Eroica, edustaa tyylillisesti klassismin ja romantiikan ajan siirtymävaihetta.

Eroica-sinfonian käsikirjoituksen kansilehti.

Napoleon Bonaparte, jolle Beethoven aluksi omisti Eroica-sinfoniansa.

Beethovenin kolmannen sinfonialle vakiintunut kutsumanimi Eroica suomennetaan usein "herooinen" eli sankarillinen. Säveltäjä omisti teoksen alun perin Napoleon Bonapartelle, mutta poisti omistuksen Napoleonin kruunautettua itsensä keisariksi ja omisti lopulta sinfonian ruhtinas von Lobkowitzille.

Eroica sävellettiin suurimmilta osin loppuvuodesta 1803. Teos on viimeistelty 1804 ja sen yksityinen kantaesitys oli tämän vuoden kesällä. Ensimmäinen julkinen esitys oli Wienissä 7. huhtikuuta 1805 säveltäjän itsensä johtamana.

Teos merkitsi irtiottoa aiemmasta sinfoniaperinteestä, ja se oli merkittävä askel kohti romantiikkaa. Kestoltaan se on edeltäviä sinfonioita huomattavasti pitempi. Teoksessa mahtavimpana pidetään sen ensimmäistä osaa, joka kestää noin 14–18 minuuttia ja noudattaa sonaattimuotoa. Toinen osa on lähes samanpituinen hautajaismarssi, jota esitetään välillä erilaisissa muistotilaisuuksissa irrallisena kappaleena. Se oli hautajaiskappale esimerkiksi säveltäjä Felix Mendelssohnin ja Yhdysvaltain presidentti John. F. Kennedyn hautajaismuodollisuuksissa. Kolmas osa on metsästyshenkinen scherzo. Kymmenminuuttinen finaali on osin muunnelmamuotoinen. Eroican orkestraation erikoisuus on kolmen käyrätorven käyttö tavanomaisten kahden sijasta: näillä on näyttävää soitettavaa varsinkin scherzon triossa. Eroica luetaan sinfoniakirjallisuuden suurimpiin klassikoihin, sekä klassisen musiikin tärkeimpiin sävellyksiin.