Simpauttaja
Simpauttaja on Heikki Turusen vuonna 1973 julkaistu esikoisromaani. Romaani arvioitiin vuoden 1973 parhaaksi esikoisteokseksi.[1]
Simpauttaja | |
---|---|
Kirjailija | Heikki Turunen |
Kustantaja | WSOY |
Julkaistu | 1973 |
Sivumäärä | 303 |
![]() Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
Juoni
Simpauttaja-tarinan varsinainen päähenkilö on nuori maalaispoika Imppa Ryynänen, joka tarinan alussa joutuu maantielle levittäessään pitkästyneenä isänsä pellolla lantaa isänsä mielestä väärällä tavalla. Isä on häätänyt raivoamisellaan kaikki vanhemmat poikansa, paitsi Imppaa ja tämän mielenterveysongelmista kärsivää pikkuveljeä Ottoa, joka tekee järven rantaan männyn rungoista naispatsaita.
Imppa pohtii Helsinkiin lähtemistä, mutta onnekseen hän pääsee kylän isoimpaan taloon Pirtamoon salaojia tekemään. Pirtamoon on saapunut myös Simpauttaja-nimeä käyttävä arvoituksellinen renki, liikkuvaa työvoimaa edustava työmies. Simpauttaja on myös uskomaton valehtelija, tarinoitsija ja tarpeen mukaan tappelija. Hän muuntaa purnaamisensa vitseiksi ja pystyy antamaan sanan sanasta.
Ajan saatossa Simpauttaja ja Kuuno Taivaisen vaimo Juuli tulevat läheisiksi, josta lähtee huhu kiertämään kylässä. Lopulta Juulin aviomies Kuuno kuulee asiasta Impan isältä. Kuuno menee metsää kaatamaan ja puskee raivonsa työhön. Lopussa tulee välienselvittely, mutta vasta kun syksy on vaihtunut talveen. Juuli käy omassa mielessään läpi aviorikostaan ja pohtii pois lähtemistään. Kuuno kertoo tietävänsä, mitä on ollut tekeillä. Juuli ja Kuuno riitelevät asiasta, mutta Juuli ei tunnusta tekoaan.
Pirtamon talon vanha isäntä kuolee, ja Simpauttajaa epäillään tappajaksi. Kuuno riitelee Pirtamon surutalossa aviorikosasiasta, jolloin Simpauttaja selittää asiat hyvin päin. Purujälki Juulin kaulassa laitetaan Oton syyksi. Kirjan lopussa Simpauttaja lähtee pois ja Kuuno muuttaa Kajaaniin myyden kaikki maansa Pirtamolle. Imppa palaa kotiin, koska hänen isänsä on huonossa kunnossa ja Impan on otettava vastuu talosta ja maista.
Simpauttaja elokuvana ja näytelmänä
Vuonna 1975 romaanista tehtiin televisioelokuva, jonka ohjasi Veikko Kerttula. Elokuvassa Imppa Ryynästä esitti Pekka Räty ja Simpauttajaa Ahti Kuoppala.
Simpauttajasta on tehty myös äänikuunnelmia, musikaali ja lukuisia teatterinäytöksiä.
Lähteet
- Simpauttaja (Turunen, Heikki) WSOY. Arkistoitu 25.4.2010. Viitattu 24.4.2010.