Simon Affleck

Affleckin suku oli alkujaan Skotlannista ja asettunut Ruotsin valtakuntaan 1600-luvulla.[1] Simon Affleckin isä Thomas Affleck toimi 1640–1670-luvuilla Narvan kenraalinkuvernöörin kansliassa venäjän kielen kääntäjänä ja tulkkina. Äidin nimeä ei tiedetä. Affleck lienee varttunut vanhempiensa luona Narvassa.[2][1]

Suuren reduktion jälkeen Ruotsin kruunu ulkoisti 1680-luvulla veronkannon useilla valtiolle palautuneilla alueilla – varsinkin harvaan asutuilla syrjäseuduilla – jolloin yksityiset saattoivat vuokrata tietyn alueen verotusoikeuden. Vuokra vastasi suuruudeltaan alueen normaalia verokertymää. Veronvuokraajat saivat myös tilanhallintaoikeuden alueillaan, mikä merkitsi muun muassa oikeutta karkottaa talonpoikia ja säännöstellä maanviljelystä. He saattoivat myös ruveta kantamaan ylimääräisiä veroja. Affleck työskenteli vuodesta 1689 alkaen Pielisjärven veronvuokraajan Salomon Ehnbergin veronperijänä, jolloin hänestä tuli jo alueen asukkaiden vihaama. Ehnbergin jälkeen Affleck ryhtyi itse alueen veronvuokraajaksi vuonna 1695.[1][2] Affleck käytti oikeuttaan yhdistää talonpoikien tiloja kartanoiksi eli hoveiksi ja perusti itselleen hovit Lieksaan ja Nurmekseen.[3] Hänellä oli hyvät yhteydet rajan yli Venäjän Karjalaan ja hän kävi kauppaa suurilla määrillä hyödykkeitä.[2]

Jo Ehnbergin aikana Pielisjärven talonpojat yrittivät tuloksetta valittaa kohtelustaan esivallalle. Affleckin aikana tilanne paheni entisestään, sillä vuosina 1696–1697 koettiin paha katoaika ja nälänhätä eli niin sanotut suuret kuolonvuodet, mutta Affleck yritti silti periä verot talonpojilta täysimääräisinä helpotuksia antamatta. Hänen saapuessaan syksyllä 1696 pitämään verollepanoa Haapajärvelle (nyk. Valtimo) kiivastuneet talonpojat karkottivat hänen virkamiehensä väkivalloin. Palatessaan vuoden kuluttua samaan kylään hän joutui kahteen aseelliseen väijytykseen, joista kuitenkin selviytyi lievin vammoin. Joulukuussa 1697 talonpojat ryöstivät Nurmeksen hovin ja yrittivät hyökätä myös Lieksan hoviin, jota Affleck kuitenkin puolusti 14 miehen kanssa. Saatuaan avukseen sotaväen osaston hän vangitutti pääkapinoitsijat, joista kymmenen tuomittiin kuolemaan ja vietiin Käkisalmeen teloitettaviksi. Heidän valituksensa veronvuokraajien toiminnasta kuitenkin kuultiin ja asiaa päätettiin tutkia.[1]

Affleck nai ilmeisesti 1690-luvun lopulla Anna Herkepaean, jonka isä oli Affleckia vihannut Pielisen rovasti Pehr Herkepaeus. Heidän lapsistaan viisi tunnetaan nimiltä. Affleckilla tiedetään olleen myös vähintään kaksi aviotonta lasta, mahdollisesti enemmänkin. Erään asiakirjan mukaan Anna Herkepaea olisi kuollut vuonna 1699, missä tapauksessa Afflkeckilla olisi ollut myös toinen vaimo, sillä hänelle tiedetään syntyneen lapsia vielä vuonna 1710, mutta kyseessä saattaa olla myös sekaannus.[2]

Suuren Pohjan sodan alettua vuonna 1700 Affleck määrättiin Pielisjärven pitäjänluutnantiksi ja hän kunnosti Lieksan linnoituksen.[1] Vuonna 1704 hän osti Sotkamon suurimpiin taloihin kuuluneen Turunkorvan kartanon, jonka maat käsittivät 2 000 hehtaaria. Saadakseen olla siellä perheineen rauhassa hän jätti naapuritilojen talonpojat verottamatta.[3] Maaliskuussa 1709 Affleck nimitettiin Kajaanin läänin maamajuriksi. Seuraavana vuonna hän evakuoi varotoimenpiteenä omaisuutensa Turunkorvaan Pohjanmaan läänin alueelle.[4][2] Varotoimiin oli syynsä: Pielisjärven seudulla vallitsi omin luvin venäläisten kanssa tehty rajarauha, mutta uuden katotalven 1708–1709 aikana Affleckiin tyytymättömät talonpojat tekivät ryöstöretken Venäjän puolelle yllyttääkseen venäläiset vuorostaan ryöstämään Affleckin hovit. Kun näin ei heti tapahtunut, talonpojat aloittivat vuonna 1710 uuden kapinan. Affleck pelastui jälleen täpärästi väijytyksestä ja pakeni Lieksaan. Venäläisten pian saapuessa talonpojat vannoivat rovasti Herkepaeuksen kannustamina uskollisuutta Venäjän keisarille ja ryöstivät uudelleen Nurmeksen hovin. Affleck valtasi sen pian takaisin 30 sotilaan kanssa, mutta ei voinut enää liikkua turvallisesti pitäjänsä alueella, varsinkaan sotilaidensa lähdettyä.[1]

Niin sanotun sarkasodan aikana maaliskuussa 1712 venäläiset ja heihin liittyneet Nurmeksen talonpojat polttivat ryöstöretkensä yhteydessä Turunkorvan kartanon ja veivät Affleckin vaimon ja lapset vangeiksi.[3][1][5] Affleck itse sattui olemaan tuolloin muualla. Neljä lapsista onnistui palaamaan vankeudesta Venäjältä isonvihan päätyttyä, mutta Affleckin vaimon kohtaloa ei tunneta.[2] Myöskään Affleckin toiminnasta tai asuinpaikasta isonvihan aikana ei ole tietoja, mutta hänen tiedetään palanneen rauhan tultua ja rakennuttaneen Turunkorvan kartanon uudelleen. Hänen otteensa ei kuitenkaan ollut enää entisellään, sillä veronvuokraajien oikeudet oli rajoitettu enää pelkkään varsinaiseen veronkantoon. Affleck myi Turunkorvan vuonna 1724. Perimätiedon mukaan hän olisi kuollut seuraavana vuonna tekemällä itsemurhan ampumalla Lieksanjoen lossilla.[3][1] Pääosa hänen omistamistaan tiloista myytiin pian hänen kuolemansa jälkeen, mutta Lieksan hovi pysyi hänen poikansa Carlin omistuksessa vuoteen 1736.[2]

Tapani Löfving toimi Affleckin palveluksessa vuodesta 1708 tammikuuhun 1711. Löfving hoiti Suorlahden kartanoa Kiteellä.[6] Kansallismuseon kokoelmissa on Turunkorvan myöhempien omistajien vuonna 1858 lahjoittama hopeinen kaulakilpi, jonka arvellaan kuuluneen Affleckille.[3][4]

Kansan syvästi vihaamasta Affleckista on säilynyt Itä-Suomessa suuri määrä perimätietoa ja tarinoita, joissa kuvaillaan mielikuvituksekkaasti hänen säälimättömyyttään, häijyyttään ja intoaan julmasti simputtaa ja nöyryyttää kansaa. Näillä Simo Hurtta -kertomuksilla ei liene juuri yhteyttä todelliseen historiaan.[1] Simo Hurtan on väitetty ottaneen talonpoikia orjikseen sekä tappaneen tai silponeen näitä. Monien tarinoiden mukaan hän oli elostelija, jolle piti jatkuvasti toimittaa naisia.[3] Hänen on väitetty käyttäneen ensiyön oikeutta.[2] Hänen kerrotaan myös vaatineen verojen maksamista mahdottomissa muodoissa, kuten vaatimalla toimittamaan tynnyrillisen kiiskenmätiä tai säkillisen itikanraatoja.[7][3]

Tarinoissa esiintyy monta versiota Simo Hurtan väkivaltaisesta kuolemasta kostonhimoisten talonpoikien käsissä: yhden mukaan hänet kivitettiin kuoliaaksi, toisen mukaan haudattiin elävältä kiviröykkiön alle ja jätettiin sinne.[1] Erään tarinan mukaan hänet ”muurattiin” hiekalla kaulaansa myöten kivilouhikkoon kaivettuun kuoppaan Sotkamon Nuasjärven saareen, joka nykyään tunnetaan nimellä Muuraussaari. Saaresta on arkeologisissa kaivauksissa löydetty ihmisen luita, muita ne eivät ole kuuluneet Affleckille.[3]

Kainuusta kerätyissä kansantarinoissa Affleck tunnetaan Simo Hurttana, Karjalasta kerätyissä tarinoissa myös muilla nimillä kuten Aplekki. Nimi Simo Hurtta tuli mahdollisesti siitä, että hänen sanottiin pitäneen isoa koiraa. Toisen tulkinnan mukaan se viittasi hänen pelottavaan olemukseensa.[3] Kiteen seudun kansanperinteessä tunnettu hahmo paha pajari saattaa myös olla Affleckin innoittama.[7]

Suomalaiset historiantutkijat kiinnostuivat Affleckista 1800-luvun lopulla, jolloin kansantarinoiden rinnalle alettiin etsiä luotettavampaa tietoa.[2]

Affleck on esiintynyt useasti kaunokirjallisuuden aiheena. Anni Kepplerus julkaisi vuonna 1897 Affleckin kuvitteellisesta sukulaistytöstä kertoneen historiallisen romaanin Hovin Inkeri. Ilmeisesti tämä romaani synnytti myöhemmin myytin, jonka mukaan Affleckin toinen vaimo olisi ollut Inkeri Sormunen -niminen talonpojan tytär.[2] Eino Leino kirjoitti Simo Hurtta -tarinoiden pohjalta runoelman Simo Hurtta, joka ilmestyi kahdessa osassa vuosina 1904 ja 1919, sekä viisinäytöksisen historiallisen näytelmän Simo Hurtta (1908). Kirjailija Onni Palaste on kirjoittanut hänestä kolmessa romaanissaan: Simo Hurtta (1978), Simo Hurtta ja Anna (1982) sekä Simo Hurtta ja isoviha (1983). Mauri Sariola kirjoitti vuonna 2002 kirjana julkaistun jatkokertomuksen Simo Hurtta ja kultainen pikari.

Eino Leinon näytelmän pohjalta valmistui vuonna 1940 Jäger Filmi Oy:n tuottama ja Roland af Hällströmin ohjaama elokuva Simo Hurtta, jossa nimiroolia esitti Santeri Karilo.[8] Tauno Pylkkänen on säveltänyt vuonna 1948 kantaesitetyn oopperan Simo Hurtta.

Valtimon vaakunassa kuvatun suden ja seitsemän kultakolikon on sanottu viittaavan Simo Hurtan nimeen ja ankaraan veronkantoon.[9] Olof Erikssonin alkuperäinen vaakunaehdotus vuodelta 1951 oli nimeltäänkin ”Hurtta”.[10] Simo Hurtan mukaan on nimetty myös urheiluseura Lieksan Hurtat.[11]

Poiketa ry toteutti Simo Hurtasta kertovan Hurtta-nimisen monitaiteellisen esityksen Joensuun Ilosaaressa helmikuussa 2010. Esitystä varten laguuniin rakennettiin luminen katsomo, ja esitys tapahtui jäällä.[12]

• Simo Hurtan ratsutie