Siltanosturi
Siltanosturi on nosturityyppi, jota käytetään yleisesti erilaisissa teollisuuslaitoksissa. Siltanosturi koostuu karkeasti ottaen kahden kiskon varassa kulkevasta sillasta, siltaan kiinnitetystä ja sitä pitkin liikkuvasta vaunusta (päätykannattaja) sekä vaunuun asennetusta, esimerkiksi perinteisellä koukulla varustetusta nostimesta. Tällainen nosturi toimii usein tehdashallissa, jolloin sen kiskot on kiinnitetty hallin seiniin, mutta se voi sijaita myös ulkona, jolloin se toimii jonkinlaisen erillisen rakennelman varassa.
Yllä kuvattujen kaksikiskoisten siltanostureiden lisäksi saatavilla on yksikiskoisia siltanostureita. Sooloradallisissa siltanostureissa silta ja siltaan kiinnitetty vaunu liikkuvat yhden kiskon varassa.[1]
Siltanostureita ohjataan tyypillisesti alhaalta käsin radiolla tai suurempien nosturien osalta myös nosturin siltaan kiinnitetystä erityisestä ohjaamosta. Nosturit voivat olla myös pitkälle automaattiohjattuja. Tällöin ne toimivat usein osana laajempaa automatisoitua materiaalinsiirtoketjua, johon kuuluu myös esimerkiksi vihivaunuja.
Siltanosturien tyypillinen nostokapasiteetti vaihtelee 1000 ja 100 000 kg:n välillä. Suurimmat siltanosturit voivat nostaa jopa 500 000 kg:n verran, mutta tyypillisimpiä tällaiset nostokapasiteetit ovat telakoilla, joissa nosturit ovat siltanosturien sijaan pukkinostureita.
Modernit siltanosturit voivat sisältää useita erilaisia lisäominaisuuksia, kuten usean sillan ohjaaminen samalla ohjaimella, useamman nostimen käyttö samassa sillassa, automaattinen paikoitus sekä nostoanalytiikkaa, joka kerää tietoa nostetuista kapasiteeteista.
Siltanostureissa käytetään tyypillisesti köysinostinta, joka nostaa kohteen teräsvaijereiden avulla. Pienemmissä nostokapasiteeteissa käytetään myös ketjusähkönostinta.
Nostovälineinä käytetään perinteisen nostokoukun lisäksi tarvittaessa muun muassa erilaisia pihtejä tai saksia sekä esimerkiksi magneettisia nostimia. Antimagneettisista materiaaleista valmistettuja levymäisiä kappaleita nostetaan imukupeilla.
Lähteet
- Siltanosturit accranes.fi. Viitattu 7.5.2012.