Silla

Silla (hangul: 신라, hanja: 新羅) oli yksi Korean kolmesta valtakunnasta. Korealaisessa perinteessä Silla perustettiin vuonna 57 eaa., mutta todennäköisempi perustaminen on ajoitettu nykytutkimuksessa 300-luvulle jaa. Sillan alueella puhutusta kielestä on käytetty nimitystä sillan kieli ja se muodosti nykyisen korean kielen esimuodon ja se poikkesi muista aikanaan Korean niemimaalla puhutuista esimerkiksi japanille sukua olleista kielistä. Silla laajeni kilpailijoidensa Baekjen ja Goguryeon alueille 600-luvulla kiinalaisen Tang-dynastian liittolaisena. Gogureyon kukistuttua vuonna 668 suurta osaa Korean niemimaasta hallinneesta Sillasta on puhuttu yhdistyneenä Sillana.

Silla
신라
新羅

vaakuna
Sinetti


Silla suurimmillaan vuonna 576.

Valtiomuoto Monarkia
Kielet Sillan kieli
Edeltäjä(t) Jinhan-heimoliitto
Seuraaja(t) yhdistynyt Silla

Historia

Sillalaisesta haudasta löytynyt kultakoriste.

Sillan varhainen historia kuuluu Korean niin sanottuun protohistorialliseen kauteen, joka tunnetaan vain puutteellisten tai vääristyneiden lähteiden kautta. Korea kuului pitkään Kiinan vaikutuspiiriin sotilasläänitysten kautta. Ajan kuluessa Kiinan ote alueesta kuitenkin heikkeni.[1] Korean niemimaan ensimmäinen varsinainen poliittinen valtiomuodostelma oli mahdollisesti Fuyu-heimojen perustama Goguryeo kiinalaisen Lelangin läänityksen tuntumassa. Korealaisessa historiankirjoituksessa Goguryeon perustamisvuotena pidetään usein vuotta 37 eaa., mutta Silla on myöhempi muodostelma. Goguryeo soti kiinalaisia vastaan, mutta ei pystynyt kukistamaan näitä Koreassa kokonaan. Kiinan ja Korean maayhteys katosi kuitenkin 300-luvulla, jolloin Murong-heimoliiton Yan-valtio valtasi Liaodongin niemimaan. Korean niemimaalle alkoi muodostua nyt muita valtiomuodostelmia, joista yksi oli Silla.[2]

Korealaisessa perinteessä Sillan perustamisvuotena pidetään vuotta 57 eaa, jolloin Jinhan-heimoliittoon kuuluneen Saron kaupunkivaltion hallitsija Bak Hyeokgeose kruunattiin Sillan hallitsijaksi.[3] Nykytutkimuksen mukaan Silla ja sen naapurivaltio Baekje on perustettiin vasta 300-luvulla. Perustamisvuotta ei tunneta, mutta joskus Sillan perustamisvuodeksi on johdettu vuosi 303 lisäämällä sen perinteessä olevaan ikään kuusi 60-vuotissykliä.[4] Ennen Sillan muodostumista sen alueella asui kiinalaisissa lähteissä Han-heimoiksi kutsuttua väestöä. Kiinalaiset mainitsevat Han-heimojen jakaantuneen kolmeen haaraan (Kolme Hania), joita olivat Mahan, Jinhan ja Byeonhan.[5] Sillan on arveltu muodostuneen edellä mainitun Jinhan-heimoliiton saavutettua dynastisen valtion aseman. Sen sanotaan käsittäneen 12 heimoaluetta tai maata (guo). Muista heimoliitoista Mahanista muodostui Baekje ja Byeonhanista Gayan konfederaatio.[4]

Korean niemimaalle muodostuneet valtiot olivat myös toistensa kilpailijoita, vaikkakin ne pitivät yllä poliittista tasapainoa vuosisatojen ajan. Vahvimpia korealaisista valtioista niistä olivat aluksi Goguryeo ja Baekje, joiden varjoon syrjäinen ja vieraita vaikutteita hitaasti omaksunut Silla pitkään jäi.[4] Kuningas Jijeungin kaudella (500–514) Silla sai sittemmän nimensä. Valtiota kutsuttiin pitkään Saroksi ja nimi Silla juontuu kiinalaisista kirjoitusmerkeistä, jotka lausuttuna muistuttavat nimeä Saro.[6] Silla alkoi voimistua 500-luvun aikana. Sillan kuningas Beopheung (514–540) valtasi Gayan konfederaatioon kuuluneen Geumgwan Gayan vuonna 532 ja kuningas Jinheung (540–576) soti Goguryeota ja Baekjea vastaan levittäen Sillan vaikutuspiiriä näiden kustannuksella. Hän teki myös lopun Gayan konfederaatiosta valtaamalla Dae Gayan vuonna 562.[7]

Korean poliittinen tasapaino alkoi järkkyä Kiinan pitkän hajaannuksen päättyessä Sui-dynastian (589–618) ja Tang-dynastian (618–906) kausilla. Nouseva Kiina uhkasi etenkin Goguryeota ja Baekjea niiden maantieteellisen läheisyyden takia, kun taas Sillan asema oli parempi sen syrjäisyyden takia. Silla liittoutuikin Kiinan kanssa Kiinaa vastaan sotivaa Goguryeoa ja sen liittolaista Baekjea vastaan. Vuonna 660 Silla ja kiinalaiset tekivät yhteishyökkäyksen Baekjen valtiota vastaan ja sen alueet liitettiin Sillaan. Vuonna 661 seurasi puolestaan sodissa Kiinaa vastaan vähitellen heikentynyttä Goguryeoa vastaan. Goguryeo kukistui vuonna 668 ja sen alueet jaettiin Sillan ja kiinalaisten kesken. Sillan pohjoisraja vedettiin Daedongjoelta Itä-Koreanlahden pohjukkaan.[4] Sillan vallattua suuren osan Korean niemimaasta sen sittemmistä vaiheista on puhuttu yhdistyneenä Sillana (668–918). Historiankirjoituksessa mainitaan usein Sillan yhdistäneen Korean, vaikkakin suuri osa entisen Goguryeon alueista jäi Sillan valtion ulkopuolelle.[8]

Kulttuuri

Sillan valtion alueella puhutusta kielestä on käytetty termiä sillan kieli. Korean niemimaalla lienee alun perin puhuttu useita eri kieliä, joista sillan kieli oli vain yksi. Joskus väitetään, että Sillan naapurivaltioissa puhuttiin sillan kielen murretta tai jotain sen sukukieltä, mutta todennäköisintä on, että kielet eivät olleet edes sukua keskenään. Baekjen dynastinen kieli oli sukua japanille ja Goguryeon kieli oli sukua ehkäpä nykyiselle mantšulle. Sillan kieli oli puolestaan nykyisen korean kielen edeltäjä ja se levisi lopulta koko niemimaan alueelle Sillan valloitusten kautta.[9]

Buddhalaisuus saapui Korean niemimaalle 300-luvun lopulla. Se levisi ensin Goguryeoon ja Baekjeen, sekä hieman myöhemmin syrjäisempään Sillaan.[4] Valtio alkoi lopulta tukea aktiivisesti buddhalaisuutta ja Sillaan perustettiin useita buddhalaisia temppeleitä. Sillan kuningas Jinheungin kaudella perustettiin puolestaan Hwarangdo-niminen sotilasjärjestelmä.[10]

Sillan yläluokka jätti jälkeensä lukuisia ylellisesti koristeltuja esineitä, kuten kultaisia kruunuja ja vöitä. Arkkitehtuurissa ja kuvanveistossa käytettiin usein graniittia.[10]

Lähteet

  • Ilmari Vesterinen, Juha Janhunen ja Tauno-Olavi Huotari: Korea - Kolme ovea tiikerin valtakuntaan. Gaudeamus Helsinki University Press, 2000. ISBN 978-951-662-797-0.
  • Kim Jinwung: A history of Korea : from “Land of the Morning Calm” to states in conflict. Indiana University Press, 2012. ISBN 978-0-253-00078-1. (englanniksi)

Viitteet

  1. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 87-88
  2. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 90
  3. Kim 2012, s. 42
  4. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 91-93
  5. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 89
  6. Kim 2012, s. 44
  7. Kim 2012, s. 45
  8. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 99
  9. Vesterinen, Janhunen ja Huotari 2000, s. 93-97
  10. Silla Encyclopaedia Britannica. Viitattu 12.6.2018. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.