Silakka

Silakka on tavallisesti 14–18 cm pitkä, joskus jopa 30–35 cm. Normaalikokoinen silakka painaa 30–100 grammaa. Suomen suurin silakka on vuodelta 2002 ja painoi 726  grammaa[6].

Ulkonäöltään silakan voi sekoittaa kilohailiin. Kalat erottaa kuitenkin esimerkiksi vatsaa silittämällä: kilohailin vatsan suomut tuntuvat käteen teräviltä.[2]

Silakalla on eri aikaan kutevia populaatioita. Suurin osa kutee alkukesällä, pieni vähemmistö syksyllä.[7] Silakka kutee suurissa parvissa aivan matalikosta jopa kymmenen metrin syvyyteen, kunhan paikka on kovapohjainen, soran, hiekan ja kasvillisuuden peitossa. Mäti takertuu alustaan. Poikaset kuoriutuvat parin viikon päästä.[2] Poikaset kasvavat ensimmäisenä kesänään 8–10 cm:n pituisiksi.

Silakka on saalismäärältään Suomen tärkein kala.[8] Sitä pyydetään nykyisin pääasiassa troolaamalla.[7] Suomen ammattikalastajien saalis vuonna 2010 oli noin 92 miljoonaa kiloa.[9] Noin 69 miljoonaa kiloa eli kolme neljännestä suomalaisten silakkasaaliista pyydetään Selkämereltä, 14,5 miljoonaa Saaristomereltä.[9] Suomenlahdelta saatiin vuonna 2010 silakkaa enää 3,4 miljoonaa kiloa, kun 1980-luvun saaliit olivat 20 miljoonaa, ja vielä 1990-luvulla 7–12 miljoonaa kiloa vuodessa.[10][9] Suurin osa saaliista menee rehuksi turkistarhoille ja lohenkasvattamoille.[2] Suurikokoisen silakan käyttöä ihmisravintona on suositeltu rajoitettavaksi sen sisältämien ympäristömyrkkyjen takia.[11]

Vuonna 2018 kotimaista silakkaa kulutettiin Suomessa keskimäärin 310 grammaa henkilöä kohden. Kulutetusta kalasta 90,3 % oli peräisin kaupallisesta kalastuksesta ja 9,7 % taas vapaa-ajankalastuksesta.[12]

Silakkaruoka

Ruokakalana silakka on edullinen ja ravinteikas. Se on myös Suomen monipuolisin ruokana käytetty kalalaji, jonka asema on säilynyt jo pitkään.[14][15] Suolasilakka (suolattu), savusilakka (savustettu) ja hiilisilakka (hiillostettu) ovat osa suomalaista ruokaperinnettä. Ruotsalaisten perinneherkkuna pidetään bakteerikäymisellä valmistettua hapansilakkaa, jonka haju on erikoinen ja voimakas.[16]

Silakassa on muiden rasvaisten kalojen tavoin EPA-happoja sekä vitamiineja ja hivenaineita, etenkin kalsiumia, fosforia ja D-vitamiinia. Kalsiumia ja fosforia on eniten kalojen ruodoissa.[17]

Silakkapihvi savustettuna.

Turun silakkamarkkinat vuonna 2014.

Alla olevassa taulukossa luetellaan perusravintoaineiden sekä kolesterolin, EPA-rasvahappojen ja fosforin pitoisuudet eräissä yleisissä ruokalajeissa. Taulukossa on eritelty kokonaisenergian jakautuminen prosentteina: vaikka silakkapihvien massasta vain 12,3 % on rasvaa, se tuottaa 58 % koko tuotteen energiamäärästä.

Ravintoarvoja per 100 g

	Kalapuikot uunissa [18]	Silakkapihvit[19]	Lihapullat[20]
Energiaa	270 kcal	187 kcal	240 kcal
Proteiineja	14,9 g (23 %)	15,6 g (34 %)	18,4 g (31 %)
Rasvaa	9,3 g (30 %)	12,3 g (58 %)	15,6% (58 %)
Hiilihydraatteja	31,2 g (47 %)	3,5 g (8 %)	6,6 g (11 %)
EPA rasvahappoja	61 mg	232 mg	2 mg
Kolesterolia	41,9 mg	80,7 mg	96,1 mg
Fosforia	152,8 mg	228,2 mg	166,5 mg
Kalsiumia	9,6 mg	337 mg	20,2 mg
D-vitamiinia	0,9 μg	17,5 μg	0,5 μg

Luonnonvarakeskus arvioi vuonna 2016, että silakan kalastaminen poistaa Itämerestä vuosittain 500 tonnia fosforia ja 2700 tonnia typpeä, mikä vuoksi kalastuksella on näiltä osin positiivinen vaikutus Itämereen.[14]

• NOAA Photo Library (kuva)
• RKTL – Silakka
• Silakan litkaus opas