Harjusikojuuri
Harjusikojuuri eli sikojuuri (Scorzonera humilis) on asterikasvien (Asteraceae) heimoon ja sikojuurien (Scorzonera) sukuun kuuluva kasvilaji. Se on monivuotinen ruohovartinen kasvilaji, joka muodostaa kasvustoja. Harjusikojuuren voi sekoittaa lähinnä etelänarnikkiin (Arnica montana), mutta lajit ovat erotettavissa toisistaan lehtiasennon sekä mykeröiden ulkonäön perusteella.[1]
Harjusikojuuri | |
---|---|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Kasvit Plantae |
Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
Lahko: | Asterales |
Heimo: | Asterikasvit Asteraceae |
Suku: | Sikojuuret Scorzonera |
Laji: | humilis |
Kaksiosainen nimi | |
Scorzonera humilis |
|
Katso myös | |
Harjusikojuuri voi kasvaa noin 40 cm korkeaksi ja sillä on vankka juurakko. Varret ovat kasvutavaltaan pystyjä ja niissä on karvoja, jotka muistuttavat harvahkoa hämähäkinverkkoa. Varressa on vain muutamia lehtiä, ja ne ovat kapeita. Varsien tyvellä lehtiruusukkeina olevat lehdet ovat 20–30 cm pitkiä. Harjusikojuuren kukinnot ovat keltaisia mykerökukintoja, jotka ovat noin 4 cm leveitä. Kehtosuomut ovat leveänsuikeita ja ne sijaitsevat useammassa rivissä. Kehtosuomut ovat useimmiten samaan tapaan karvaisia kuin varsikin. Harjusikojuuri kukkii touko–kesäkuussa, ja kukinnot ovat auki vain aurinkoisella säällä.[1]
Harjusikojuuri kasvaa laidunmailla ja hoidetuilla niityillä sekä tienvarsilla ja metsänreunoissa[1]. Suomessa harjusikojuurta tavataan vain eteläisessä Suomessa, lähinnä Uudenmaan länsiosissa[2]. Ruotsissa se on melko yleinen maan etelä- ja keskiosissa, mutta vähentynyt niittyjen hoidon vähentyessä[1].
Lähteet
- Arne A. Anderberg: Den virtuella floran: Svinrot (Scorzonera humilis) Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 17.7.2018. (ruotsiksi)
- Raino Lampinen & Tapani Lahti: Kasviatlas 2017: Harjusikojuuri (Scorzonera humilis) Kasviatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 17.7.2018.