Siiri Angerkoski

Siiri Palmun ensimmäinen teatteriesiintyminen oli Porin Työväen Teatterissa Kirjurinluodon ulkoilmanäyttämöllä lauantaina 20. elokuuta 1921. Näytelmä oli F. A. Dahlgrenin Vermlantilaisia. Uudenvuodenpäivänä 1922 hän näytteli Pohjalaisissa Kaisan roolin. Tulevina vuosina hän näytteli Kaisa Efraimintytärtä useilla näyttämöillä ja myös Pohjalaisten elokuvasovituksessa vuonna 1936. Palmu joutui Porissa liikenneonnettomuuteen 21. huhtikuuta 1924 Länsi-Puistokadun ja Annankadun risteyksessä. Linja-auto ja henkilöauto kolaroivat, ja jälkimmäinen syöksyi Palmun ja hänen ystävättärensä päälle. Palmu loukkasi onnettomuudessa jalkansa ja joutui puoleksi vuodeksi sairaalaan.[3]

Kaudeksi 1924–1925 Palmu siirtyi Raumalle. Rauman Näyttämöllä hän tulkitsi muun muassa Scampoloa Dario Niccodemin samannimisessä näytelmässä. Seuraavaksi näytäntökaudeksi hän palasi Porin Työväenteatteriin. Hänellä oli muun muassa mustalais-Katan osa Ferenc Csepreghyn Punaisessa laukussa. Siiri Palmun viimeinen ensi-ilta Satakunnan lavoilla oli 18. maaliskuuta 1926 Franz Lehárin teoksessa Iloinen leski, jossa hän näytteli Valenciennen roolin. Kaikkiaan hänellä oli nelisenkymmentä roolia Satakunnan vuosinaan. Hän oli saanut hyödyntää myös laulutaitoaan.

Vähitellen rohkean ja lahjakkaan esiintyjän Siiri Palmun maine alkoi levitä myös länsirannikon ulkopuolelle. Hän sai kiinnityksen Viipurin Työväen Teatteriin syksyllä 1926. Viipuri oli arvostettu teatterikaupunki, inspiroiva ja välitön. Siellä hän kohtasi ensimmäisen kerran Kaarlo Angerkosken. Tulevan avioparin ensimmäinen yhteinen näytelmä oli Häitten jälkeen, joka tuli ensi-iltaan 25. elokuuta 1926. Heille kertyi yhteisiä näytelmiä muutama kappale kaudella 1926–1927.

Siiri Palmu palasi länsirannikolle, tällä kertaa Vaasaan, kaudeksi 1928–1929. Vaasan Työväen Näyttämöllä hän aloitti tutulla Kaisan roolilla Pohjalaisissa. Muita rooleja Vaasassa oli muun muassa Colomben osa komediassa Volpone. Lehtiarvosteluissa hän sai huomattavasti enemmän ruusuja kuin risuja. Vaasan Työväen Näyttämön toiminta loppui 1929. Siiri Palmu siirtyi Keski-Suomeen Jyväskylään.

Saksalainen operetti Nuoruuden kevät elokuussa 1929 oli Palmun ensimmäinen näytelmä Jyväskylän Työväen Näyttämöllä. Seuraavan vuoden syksyllä hän vietti kymmenvuotistaiteilijajuhlaansa Emmerich Kálmánin säveltämän operetin Hollantilaistyttö merkeissä. ”Nautittavaa oli kuulla hänen lauluaan”, kirjoitti paikallinen sanomalehti Siiri Palmun suorituksesta prinsessa Juttana operetin pääosassa. Hänen Jyväskylän-kautensa kesti kaksi vuotta, ja kesällä 1931 Palmu muutti Turkuun. Myös Kaarlo Angerkoski kiinnitettiin Turkuun samana vuonna. Hänen näyttämönsä oli Turun Teatteri, kun taas Siiri Palmu näytteli Turun Työväen Teatterissa. Pari meni kihloihin jouluna 1932.

Juhannusyönä 1931 Ruissalon Kesäteatterissa Siiri Palmu esiintyi ensi kerran turkulaisyleisölle. Näytelmä oli Sotilasrakkautta. Samana kesänä hän näytteli muun muassa Männistön muoria Seitsemässä veljeksessä. Paikalliset sanomalehdet suitsuttivat Palmun näyttelijäntyötä: ”Uskottava ja taitava luoma”, Turun Sanomat kirjoitti hänestä Mary McCormicin osassa Antonio Morenon komediassa Oikea rakastaja syksyllä 1932. Palmun viimeisiä näytelmiä Turussa olivat Laulu tulipunaisesta kukasta ja Häät Rymättylässä. Vuonna 1933 hän siirtyi Tampereelle, nyt samalle näyttämölle kuin Kaarlo Angerkoski. Naimisiin kihlapari meni sunnuntaina 10. syyskuuta 1933. Hääkuvaksi sai kelvata Jeppe Niilonpoika -näytelmän mainoskuva: Jeppe roikkuu hirsipuussa ja Nilla itkee sen juurella.

Siiri Angerkoski oli mukana viidessä näytelmässä Tampereen Teatterissa syksyllä 1933. Hän synnytti ainoan lapsensa 6. maaliskuuta 1934. Tytön nimeksi tuli Sirkka-Liisa. Angerkosket siirtyivät seuraavana kesänä Helsinkiin, missä molemmat olivat kiinnitettyinä Helsingin Kansanteatteriin vuodesta 1934 vuoteen 1938. Siiri ja Kaarlo Angerkoskesta kehittyi suosittu komediapari. Kaksikko kasvoi lopulta trioksi, kun joukkoon liittyi Angerkoskien tyttären kummi Leo Lähteenmäki. Ensimmäinen Siiri Angerkosken näytelmä Helsingissä oli Tukkipojan morsian elokuussa 1934, jossa hän näytteli piikaa. Näytelmähupailussa Olenko minä tullut haaremiin? hänellä oli Manta Mäkisen osa. Mantan rooli oli tuttu jo Jyväskylän ajalta ja sen Angerkoski sai myös näytelmän elokuvaversiossa vuonna 1938.

Siiri Angerkosken elokuvaura alkoi syksyllä 1933 elokuvan Pikku myyjätär Marina; tuolloin hänen nimensä oli vielä Siiri Palmu. 38 minuuttia kestänyt näytelmällinen mainoselokuva oli Georg Malmsténin ainoa ohjaustyö. Seuraava valkokangasrooli oli vanhanpiian osa elokuvassa Kaikki rakastavat (1935), joka on jäänyt historiaan ensimmäisenä Ansa & Tauno -elokuvana. Angerkoskella oli elokuvassa yksi ainoa repliikki: ”Go’ morron!”.

Asessorin naishuolet (1937) oli Siiri Angerkosken kannalta merkittävämpi elokuva. Siinä hän on amerikansuomalainen Matilda Bybom, eräs asessorin (Aku Korhonen) naishuolien aiheuttaja. Samassa elokuvassa kuullaan ensimmäistä kertaa Angerkosken laulavan, hän esittää katkelman operettisävelmästä Ollaan niinkuin pääskyset. Vuosien mittaan hän näytteli useissa elokuvissa Aku Korhosen kanssa, esimerkiksi Täysosumassa; valmistumisajankohdalleen (1942) tyypillisessä väärillä henkilöllisyyksillä leikittelevässä Hannu Lemisen esikoisohjauksessa Angerkosken rooli on sikafarmari, leskirouva Andersson ja Korhosen kauppaneuvos August Gyllencrantz. Naispääosan esitti Ansa Ikonen, ja elokuvassa nähdään myös Suomisen Ollina tunnettu 14-vuotias Lasse Pöysti.

Vuonna 1938 Suomen Filmiteollisuus kiinnitti Siiri Angerkosken ja hänen aviomiehensä Kaarlo Angerkosken kuukausipalkkaisiksi elokuvanäyttelijöiksi, joita ei Suomessa tuolloin juuri ollut. He näyttelivät usein samoissa elokuvatuotannoissa. Kaarlo Angerkoski kuoli sydänkohtaukseen talvisodan kynnyksellä 1. lokakuuta 1939 vain 33-vuotiaana. Hän ehti esiintyä kahdessakymmenessäneljässä elokuvassa, ja pari roolityötä jäi kesken. Siiri Angerkoski sen sijaan työskenteli SF:n kuukausipalkkaisena näyttelijänä vuoteen 1963 asti.

Eräs Angerkosken pitkäaikainen rooli oli Suomisen perheen kotiapulainen Hilda, jota hän näytteli kuudessa Suomisen perhe -elokuvassa vuosina 1941–1959. Hilda oli Angerkosken tavaramerkki 1950-luvulle asti. Silloin valkokankaille syntyi Angerkosken kiistatta tunnetuin rooli, Justiina Puupää, Pekka Puupään kaulinta heiluttava pirttihirmuvaimo. Angerkoski tulkitsi Justiinaa kaikkiaan kahdessatoista yhteensä kolmestatoista Pekka ja Pätkä -elokuvassa vuosina 1953–1960. Useiden aikalaisten mielestä Angerkosken taiteellista lahjakkuutta tuhlattiin Justiina Puupään kaltaisissa yksipuolisissa elokuvaosissa.

Siiri Angerkosken 1940-luvun elokuviin kuuluvat Suomisten lisäksi muun muassa SF-paraati, jossa hän on toisen päähenkilön äiti, sekä Kaivopuiston kaunis Regina, jossa hän on päähenkilön isoäiti. Elokuvassa August järjestää kaiken (1942) hänellä on naispääosa, Maria Blom. Hyveellisten kotihengetär-osien vastakohtana hän näyttelee juopottelevaa Olga-tätiä elokuvassa Pikku-Matti maailmalla (1947). Hienostorouvaa Angerkoski tulkitsee Haaviston Leenissä (1948). Aivan eri maailmoihin hypätään satuelokuvassa Prinsessa Ruusunen (1949), jossa hänellä on Kunigundan rooli. Tuttuun kotiapulaisrooliinsa Angerkoski palasi sotilasfarssissa Serenaadiluutnantti (1949), siinä hän näyttelee majurin kotihengetär Lilja Muhosta. Kaikkiaan Siiri Angerkoski nähdään kolmessakymmenessäkuudessa 1940-luvun ensi-iltaelokuvassa.

Köyhässä laulajassa vuonna 1950 Angerkoski pääsi jälleen hyödyntämään laulajantaitojaan. Vain laulajapoikia -elokuvassa (1951) hänellä oli revyylaulaja Siiri Palmun rooli. Porvoon valtiopäivistä kertovassa elokuvassa Tanssi yli hautojen nähdään oiva esimerkki Angerkoskesta yläluokkaisen seurapiirirouvan osassa. Syksyllä 1951 alkoi suomalaisessa elokuvassa rillumarei-kausi. Siiri Angerkosken toinen mieleenjäänyt osa oli hyökkäystankkimainen Muhoksen Mimmi lajityypin klassikossa Rovaniemen markkinoilla (1951). Mustalaisnainen Jenny Lindmania hän tulkitsi kolmessa elokuvassa: Muhoksen Mimmi (1952), Lentävä kalakukko (1953) ja Majuri maantieltä (1954).

Ensimmäinen Pekka Puupää -elokuva tuli valkokankaille vuonna 1953. Justiina Puupään roolissa Siiri Angerkoski pääsi loistamaan huippuunsa kehitetyllä nopean puhujan taidollaan. Hänen puheensa oli jopa niin nopeaa, että ajan studioteknologia ei kyennyt kunnolla tallentamaan sitä. 1950-luvun loppupuoliskolla Angerkoski näytteli myös muun muassa elokuvissa Kaunis Kaarina (1955) ja Kahden ladun poikki (1958). Vuonna 1959 palattiin vielä kerran Suomisen perheen pariin. Kesäisessä elokuvassa Taas tapaamme Suomisen perheen Angerkoskella on tuttu Hildan rooli. Lehtiarvioissa hänen suoritustaan luonnehdittiin ”aidosti tomeraksi”, ”herttaiseksi” ja ”meheväksi”.

1960-luvulla SF:n toiminta hiipui. Angerkoski tulkitsi Manta Neulasta elokuvassa Kankkulan kaivolla (1960). Manta esittää myös yhden laulun: Vanha mustalainen. Vuoden 1963 kohuelokuvassa Jengi Angerkoskella oli sivuosa vuokraemäntänä. Hänen viimeiseksi SF-elokuvakseen jäi Teerenpeliä (1963), jossa hän esitti myös vuokraemäntää. Ainoat Siiri Angerkosken värielokuvat ovat Kun tuomi kukkii (1962) ja Ihana seikkailu (1962). Kaikkiaan Angerkoski teki pitkälti toista sataa roolisuoritusta elokuvissa ja televisiossa. Työteliäimpinä aikoinaan SF:n näyttelijänä hän esiintyi viidessä tai kuudessa elokuvassa saman vuoden aikana.

Teatterilavoja Siiri Angerkoski ei aivan kokonaan jättänyt pitkän filmiuransa aikanakaan. Hän teki lukuisia teatterivierailuja. Repertuaariin kuului muun muassa Pohjalaisten Kaisa. Keväällä 1948 hän oli mukana Aku Korhosen kiertueella; Mika Waltarin Myöhästyneessä hääyössä hän näytteli Lilli Sorjasta. Kesällä 1950 hän vieraili Tampereen Kesäteatterissa Nummisuutarit-näytelmän Marttana, sama rooli hänellä on myös Nummisuutarit-elokuvassa. 1960-luvulla Angerkoski vieraili muun muassa Intimiteatterissa. Hän antoi äänensä myös muutamalle Radioteatterin esitykselle vuosina 1963 ja 1970.

Angerkoski oli mukana useissa televisiotuotannoissa 1960-luvulla. 29. marraskuuta 1964 hänet nähtiin Lasse Malmlundin Kuplia-sarjaan kuuluvassa ohjelmassa yhdessä Maija Karhin ja Leo Jokelan kanssa. Angerkoski esiintyi myös suosituissa Sisarukset- ja Tarinatalo -televisiosarjoissa. Tarinatalossa hän tulkitsi Lydia Lindströmiä, sarja pyöri Mainostelevisiossa vuosina 1966–1969. Angerkosken viimeiseksi roolityöksi jäi Ylen televisioelokuva Aliisa, jota kuvattaessa vuonna 1970 hän oli jo vakavasti sairas; Aliisan pääosassa laihtunut ja riutunut Angerkoski onkin aivan erinäköinen kuin tutuissa elokuvatöissään.

Talvi- ja jatkosodan aikana Angerkoski työskenteli sekä elokuvanäyttelijänä että ympäri Suomea kiertävissä ohjelmanumeroissa, joissa viihdytettiin sotilaita. Esimerkiksi Maan Turva -järjestön esityksissä hän näytteli useaan otteeseen, ja mukana nähtiin myös muun muassa Aku Korhonen. Talvisodan aikana Angerkoski oli mukana kymmenen päivän kiertueella, joka poikkesi muun muassa Piikanotkon korsulla, vain puolentoista kilometrin päässä etulinjalta. Iltamat jatkuivat sotien jälkeenkin, ja Angerkoski nähtiin useasti niissäkin.

Eräällä jatkosodan aikaisella kiertueella Siiri Angerkoski joutui hengenvaaraan ollessaan uimassa pohjoisessa Kiestingin suunnalla. Neuvostoliittolainen lentokone oli yllättää hänet, mutta lähistöllä valvonut Aku Korhonen ehti varoittaa: Angerkoski ryntäsi maihin ja piiloutui mättäiden suojiin. Talvella 1942 SF-Uutiset kertoi, että Angerkosken saamasta sormuksesta, joka oli tehty alasammutusta viholliskoneesta. Kannaksella palvelleet suomalaissotilaat olivat antaneet sen hänelle kiitokseksi kiertue-esityksistä. Rukajärvellä pidetyssä asemiesillassa Angerkoski lauloi sotilaille ”Katupoikien laulun”. Samalla reissulla sattui, että rintamakiertuelaisille oli lämmitetty sauna poikkeuksellisen kuumaksi, jolloin Angerkoski tokaisi: ”Saunassa on aikaisemmin kylvetty, vaan ei helvetissä.”