Siipimies

Saksan ilmavoimille periaate kehittyi Espanjan sisällissodassa kansallismielisiä tukeneiden natsi-Saksan ilmavoimien Legion Condor -yksikön keskuudessa. Menetelmä syntyi aluksi käytännön sanelemana konemäärien pienuuden seurauksena. Esimerkiksi viidestä toimintakuntoisesta koneesta oli järkevämpää muodostaa kaksi paria ja jättää yksi varakoneeksi kuin lähettää yksi perinteinen kolmen koneen muodostelma. Pareissa lentämisen edut huomattiin nopeasti.

Yksinäinen kone oli altis erityisesti viistosti takaa ylhäältä tai syöksyllä taakse alle ja ylös tehdylle hyökkäykselle, sillä näitä suuntia oli vaikea valvoa. Hävittäjän takaa katsoen oikea yläpuoli oli suosittu hyökkäyssuunta, sillä ohjaussauvan ja kaasuvivun hallinta rajoittivat lentäjän kykyä katsoa tähän suuntaan ohjaajan hallitessa ohjaussauvaa oikealla ja kaasuvipua vasemmalla kädellä.

1. maailmansodasta periytyvä tiukka kolmikoneinen parvi puolestaan vaati runsaasti huomiota lentämiseen parven koossapitämiseksi ja jätti valvomattomia alueita parven alapuolelle, mitkä tekivät em. hyökkäysmenetelmistä vaarallisen tällaista muodostelmaa vastaan. Tiukassa parvessa nopeat väistöliikkeet aiheuttivat lisäksi törmäysvaaran parven muihin koneisiin.

Pareittain lennettäessä taktinen liikehtiminen oli helpompaa ja mahdollisti toistensa sokeiden alueiden vahtimisen sekä paremman puolustautumisen hyökkääjää vastaan. Toisaalta vastustajan oli vaikeampi havaita väljää muodostelmaa.

Toisen maailmansodan aikana saksalaisilla oli parin johtajana aina kokeneempi lentäjä sotilasarvosta riippumatta ja toista lentäjää sanottiin hänen siipimiehekseen.[3] Yleensä kokeneet lentäjät ottivat mielellään uusia tulokkaita siipimiehekseen; näin tulokaslentäjät saattoivat kerätä kokemusta. Saksalaiset käyttivät parista nimitystä Rotte ja siipimiehestä Kacmarek. Kaksi paria muodosti parven Schwarm, josta edelleen suurempia yksiköitä, kuten lentue.

Tasavaltalaisia Espanjan sisällissodassa tukeneet neuvostoliittolaiset lentäjät totesivat taktiikan edut ja kopioivat sen. Heillä paria ja parvea vastaavat nimitykset olivat pary ja zveno. Josif Stalinin toiminta esti ehdotetut uudistukset maan ilmavoimissa ennen sotaa. Operaatio Barbarossan jälkeen pareina lentäminen otettiin nopeasti käyttöön[4] kolmikoneisten muodostelmien tilalle, mutta taktiikan leviämistä hidasti vanhan taktisen järjestelmän mukaan koulutettujen ilmavoimien suuri koko ja toisaalta saksalaisten nopea eteneminen. Aleksandr Pokryškin lienee tunnetuin taktisista uudistajista.

Suomen kielen nimitykset ovat partio ja parvi. Lentolaivue 24:n lentueenkomentaja Gustaf "Eka" Magnusson esimiehensä laivueenkomentaja Richard Lorentzin kanssa olivat tulleet samoihin tuloksiin riippumattomasti 1930-luvun alussa.[5] Magnusson palveli Saksassa "Richthofen Geschwader" JG 132:ssa Tammi-Maaliskuussa 1938 todeten Luftwaffen olevan ottamassa taktiikkaa käyttöön kuullen samalla Espanjan-kokemuksista.[6]

Brittien Royal Air Force otti taktiikan käyttöön vasta Taistelun Britanniasta jälkeen, koska katsottiin että on arveluttavaa muuttaa opittuja menetelmiä taistelun samanaikaisesti jatkuessa.

Majuri (eversti) Adolph "Sailor" Malan (27 ja 7 jaettua pudotusta vahvistettuna) esitteli muodostelman tekemiensä havaintojen perusteella. Hän jakoi 12 koneen laivueet kolmeen nelikoneiseen löyhään jonomuodostelmaan jotka jakautuivat tarvittaessa pareiksi. Menetelmä korvasi jaon neljään kolmen koneen kiilaan lopullisesti 1941.[7] Rinnakkain lentämisen parvissa britit ottivat käyttöön vuoden 1943 aikana. Englannin kielessä parven termit ovat wingman, pair ja finger four (formation). Parimenetelmä osoittautui niin hyväksi, että se on käytössä vieläkin.

Siipimiestaktiikasta kertovat monet ilmailukirjailijat, kuten Joppe Karhunen, Adolf Galland, Pierre Clostermann ja Saburo Sakai.

• Thach Weave

• Alfred Price Spitfire Mk I/II ässät 1939–41 Koala-kustannus, 2002. ISBN 952-5186-35-0
• Kari Stenman, Kalevi Keskinen Suomalaiset hävittäjä-ässät Koala-kustannus 2001 ISBN 952-5186-245
• Mike Spick – Luftwaffen hävittäjä-ässät Koala-kustannus 1999
• Tony Holmes: Taistelu ilmojen herruudesta. Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8883-6.
• Raymond F. Toliver, Trevor Constable: Erich Hartmann. Karisto, 2003. ISBN 952-5186-46-6.

• http://www.saunalahti.fi/fta/fintac-1.htm%5Bvanhentunut+linkki%5D