Siipat

Siipat[2][3] eli varsinaiset lepakot[1] (Vespertilionidae) on suurin ja tunnetuin lepakkojen (Chiroptera) heimo, jonka 300 eri lajia ovat jakaantuneet ympäri maailmaa. Osa näistä on alkuperäisiä Euroopan ja Pohjois-Amerikan asukkaita. Kaikki Suomessa asuvat lepakot kuuluvat siippoihin.

Siipat
Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii)
Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Lepakot Chiroptera
Heimo: Siipat
Vespertilionidae
Gray, 1821
Alaheimot[1]
  • Täplälepakot Kerivoulinae
  • Pitkäsiipiyököt Miniopterinae
  • Putkikuonolepakot Murininae
  • Myotinae
  • Varsinaiset lepakot Vespertilioninae
Katso myös

  Siipat Wikispeciesissä
  Siipat Commonsissa

Melkein kaikki siipat ovat hyönteissyöjiä. Poikkeuksena ovat jotkut Myotis ja Pizonyx -sukujen lajit, jotka pyydystävät kaloja, ja isommat Nyctalus-suvun lajit, joiden tiedetään pyydystävän pieniä varpuslintuja lennosta. Esimerkiksi Euroopan suurin lepakkolaji, jättiläislepakko (Nyctalus lasiopterus) siirtyy säännöllisesti keväisin ja syksyisin syömään sen elinalueen ohi kulkevia muuttolintuja.[4] Siippojen koko vaihtelee kolmesta sentistä 13 senttiin.

Nisäkäsnimistötoimikunta ehdotti lajille uutta nimeä aitolepakot[5].

Lajeja

  • alaheimo: Täplälepakot (Kerivoulinae)
  • alaheimo: Pitkäsiipiyököt (Miniopterinae)
    • suku: Miniopterus
      • Pitkäsiipiyökkö (Miniopterus schreibersi)
  • alaheimo: Putkikuonolepakot (Murininae)
  • alaheimo: Myotinae
  • alaheimo: Varsinaiset lepakot (Vespertilioninae)
    • suku: Ancenycteris (kuollut sukupuuttoon)
    • suku: Arielulus
    • suku: Barbastella
    • suku: Chalinolobus
    • suku: Corynorhinus
    • suku: Eptesicus
    • suku: Euderma
    • suku: Eudiscopus
    • suku: Falsistrellus
    • suku: Glauconycteris
    • suku: Glischropus
    • suku: Hesperoptenus
    • suku: Histiotus
    • suku: Hypsugo
    • suku: Ia
    • suku: Idionycteris
    • suku: Laephotis
    • suku: Lasiurus
    • suku: Mimetillus
    • suku: Neoromicia
    • suku: Nyctalus
    • suku: Nycticeinops
    • suku: Nycticeius
    • suku: Nyctophilus
    • suku: Otonycteris
    • suku: Paleptesicus (kuollut sukupuuttoon)
    • suku: Perimyotis
    • suku: Pharotis
    • suku: Philetor
    • suku: Pipistrellus
    • suku: Plecotus
    • suku: Pleistomyotis (kuollut sukupuuttoon)
    • suku: Rhogeessa
    • suku: Samonycteris (kuollut sukupuuttoon)
    • suku: Scoteanax
    • suku: Scotoecus
    • suku: Scotomanes
    • suku: Scotophilus
    • suku: Scotorepens
    • suku: Scotozous
    • suku: Tylonycteris
    • suku: Vespadelus
    • suku: Vespertilio

Lähteet

  1. Koivisto, Ilkka (päätoim.): ”Eläinkunnan järjestelmä”, Kodin suuri eläinkirja. 10. Töy–Ä, s. 310. Espoo: Weilin+Göös, 1981. ISBN 951-35-1713-6. (suomenkielisten nimien lähde)
  2. Elo, Ulla (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 1: Nisäkkäät, s. 155 ja 166. Weilin+Göös, 1991. ISBN 951-35-4686-1.
  3. Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 367. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
  4. Valste, Juha: Suomen Luonto, 2007, nro 10, s. 10. Suomen Luonnonsuojeluliitto.
  5. Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 9.11.2010. [vanhentunut linkki]

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.