Sigismond Thalberg

Sigismond (Sigismund) Thalberg (8. tammikuuta 1812 Geneve – 27. huhtikuuta 1871 Posilipo, Italia)[1] oli pianisti ja säveltäjä, joka tunnetaan Franz Lisztin suurena kilpailijana. Thalbergin syntyperä on epäselvä: hän itse väitti olevansa kreivi Moritz von Dietrichsteinin ja paronitar von Wetzlarin avioton lapsi. Joka tapauksessa kreivi otti hänet suojelukseensa ja järjesti hänelle parhaan mahdollisen koulutuksen. Thalberg opiskeli Johann Nepomuk Hummelin ja Ignaz Moschelesin johdolla ja debytoi Wienissä vuonna 1829. Thalberg työskenteli ahkerasti: hän saattoi hioa kahta tahtia läpi yön tai nousta aamukolmelta harjoittelemaan. Hän saavutti nopeasti suunnattoman suosion yleisön, etenkin naisten keskuudessa.[2] 1836 Thalberg tuli Pariisiin, joka jakautui heti hänen ja kaupungin konserttielämää siihen asti hallinneen Lisztin kannattajiin. Pianistit kilpailivat ankarasti peräkkäisin konsertein ja esiintyivät lopulta 31. tammikuuta 1837 samassa konsertissa, jossa piti ratkaista kaupungin pianokuninkuus. Lopputulos oli, että Thalberg oli "maailman paras pianisti" ja Liszt "maailman ainoa pianisti".[3]

Sigismund Thalberg, Josef Kriehuberin litografia, 1841.

Thalberg kiersi ympäri Eurooppaa ja oli ensimmäisiä suuria pianisteja, jotka esiintyivät myös Yhdysvalloissa. Hänen Yhdysvaltojen-debyyttinsä tapahtui New Yorkissa 1856. Vuoden 1863 tienoilla Thalberg oli saavuttanut urallaan kaiken ja vetäytyi eläkkeelle viininviljelijäksi Italiaan suuren varallisuuden turvin. Hän lopetti soittamisen kokonaan eikä edes omistanut pianoa viimeisinä elinvuosinaan.[2]

Thalbergin soitto oli erittäin viimeisteltyä ja kurinalaista. Hänen liikekielensä pianon ääressä oli sotilaallisen minimaalista. Thalbergin erityinen tavaramerkki oli melodian soittaminen molempien käsien peukaloilla pianon keskirekisterissä ja sen ympäröiminen arpeggioilla ylä- ja alarekisterissä, mikä loi illuusion soitosta kolmella kädellä. Hän saikin lisänimen "Vanha arpeggio". Ajan suuret muusikot kunnioittivat Thalbergia: esimerkiksi Liszt sanoi Thalbergin olevan "ainoa, joka osasi soittaa viulua pianolla", ja Felix Mendelssohnin mielestä Liszt ja Thalberg nousivat ainoina yli muiden ajan pianistien. Toisaalta Charles Hallé piti Thalbergin soittoa kylmänä ja Clara Schumann katsoi siitä puuttuvan runollisuutta.[2]

Thalberg sävelsi muun muassa 50-60 fantasiaa pianolle oopperateemoista. Ne ovat pianistisia ja hyvin vaikeita, mutta musiikista puuttuu harmonista mielikuvitusta. Thalberg lopetti säveltämisen uransa loppupuolella, ja sittemmin hänen sävellyksensä on unohdettu.[2]