SIG

Nimen alkuperä ei ollut vuosikymmeniin laajalti tiedossa, kunnes Inkinen kertoi sen tulevan sanoista The Sensational of Inksu Group[4]. Nimen esikuvana oli ulkomainen "Sensational Alex Harvey Band" (SAHB), josta väännettiin huonolla englannilla nimi "Sensational of Inksu Group". Turun Sanomissa julkaistussa keikkailmoituksessa 24. helmikuuta 1979 Hannu Leppäsen keksimässä nimessä oli nolo kirjoitusvirhe, jonka vuoksi yhtye lyhensi sen muotoon SIG. Hannu Leppänen oli erään SIGin lähipiiriläisen veli[5]. Inksu oli Matti Inkisen lempinimi.

Aiemmin Inkinen oli kertonut nimen tulleen joko maantierosvo Sika-Kyöstistä tai Raision tehtailla olevasta margariinikoneesta.[6] Inkisen mukaan tarina margariinikoneesta on osittain totta, sillä tehtaalla olevassa koneessa oli myös kirjaimet SIG.[7][8][9]

Matti "Inksu" Inkinen kuunteli nuorena erilaista musiikkia. Hän sai 13-vuotiaana joululahjaksi kitaran. Inkinen huomasi pian osaavansa tehdä omia lauluja. 70-luvun alussa suosioon noussut Rauli "Badding" Somerjoki oli Inkisen suuri esikuva, jonka esimerkki innosti Inkisen ryhtymään artistiksi. Inkinen teki pohjat moniin myöhempiin kappaleisiinsa jo 70-luvun puolivälissä. Esimerkiksi "Mariannen" Inkinen teki osaksi alle 15-vuotiaana.

"Jusa" Oksanen puolestaan opiskeli jo varhain klassista musiikkia. Hän soitti jo lapsena harmonia ja toi yhtyeeseen koskettimet. Oksasen taustalla oli Copyright-niminen yhtye. Myös Mercyn Happy Together Band eli HTB[10] edelsi SIGiä[11].

Inkinen kiinnostui punkista, muttei Sex Pistolsin tyyppisestä, vaan enemmän amerikkalaisesta Ramonesista.

Inkinen perusti vuonna 1976 ramopunk-henkisen "Raisio Kids" -nimisen yhtyeen[12]. Raisio Kids myös juhli Pommarissa runsaalla kaljalla. Yhtye teki kymmeniä lauluja, joista osa siirtyi myöhemmin SIGin materiaaliksi.

Kun Karhu Hiltunen lähti kesällä 1977 Inkisen Raisio Kids -yhtyeestä, se luonnollisesti hajosi[13]. Inkinen jäi alussa kahdestaan Maran kanssa. Inkinen potkittiin Pommarista, koska hän käytti vahvistinkaappeja kaljatölkkivarastona. Uudeksi harjoitustilaksi löytyi Maran isän maatila. Inkinen ei tuntenut kosketinsoittaja Oksasta entuudestaan. Hän kuuli Oksasen olevan soittotaitoinen ja kysyi tätä lukion pihalla mukaan bändiin. Muita yhtyeen jäseniä tuli Esson baarissa aikaa viettäneestä "Musiikinsuojeluyhdistyksestä". Näitä olivat Karttunen, Merisaari ja Kilpinen[14]. Merisaari tuli Buck Jonesista AD:n kautta SIGiin[15]. Inkinen huusi näihin aikoihin äänensä huonoksi, kun kilpaili huonoilla vahvistinlaitteilla soittajien kanssa. Koskettimet jne muuttivat nopeasti yhtyeen soundin punkista popiksi. Niinpä Inkisen SIG alkoi toimia marraskuussa 1978. Inkinen kertoi myöhemmin, että yhtyeen ensimmäinen biisi olis ollut "Rakastan sua vain", jota se esitti pitkään ennen levytystä keikoilla[16]. Usein sanotaan SIG-yhtyeen nousseen Raision harjoittelutilasta Pommarista, mutta SIG oli tunnettu yhtye jo ennen kuin se alkoi harjoitella Pommarissa. Inkisen ensimmäinen Pommarissa harjoitellut yhtye oli Raisio Kids.[17]

SIG-yhtye pyrki alussa soittamaan Ramonesin mallista punk-musiikkia[18]. Se päätyi pian iskelmään ja poppiin. "Sensational of Inksu Group" teki ensimmäisen keikkansa Le Chat -diskossa helmikuussa 1979.[19]. Yhtye siirtyi käyttämään pian lyhennettä SIG tai S.I.G. Vuoden 1979 lopussa yhtye keikkaili vielä harvoin. Ensimmäinen levytys ilmestyi Hilse II -kokoelmalevyllä saman vuoden loppupuolella. SIG teki osuutensa levylle neljässä tunnissa 11. marraskuuta 1979. Poko Recordisin Epe Heleniusta tuotos ei kiinnostanut. Epen mielestä SIGin Hilse-tuotanto ei ollut hyvää, toisin kuin jotkut yhtyeen myöhemmät kappaleet[20]. Mutta Atte Blom ilmeisesti kuuli SIG:iä Hilse-LP:stä, ja niin Johanna-levy-yhtiö otti SIGin siipiensä alle. Ilmeiesti ei pidä paikkansa tarina, jonka mukaan Blom olisi kuullut SIG:istä Nuorten sävellahjasta. Yhtye levytti tammikuussa 1980 studiossa ensisinglensä "Tiina menee naimisiin"/"Viipuri pop". Yhtye soitti kappaleensa "Tiina menee naimisiin" vuoden 1980 alkupuoliskolla Toivotaan toivotaan -ohjelmassa. Kappale oli hitti viimeistään elokuussa 1980. Radiossa soi usein myös 1950-luvun rockabilly-vaikutteita omannut "Viipuri-pop".

Lokakuussa 1980 SIG julkaisi albuminsa Matkalla maineeseen. Tämän levyn kanta on kutsuttu joskus huonoimmaksi levynkanneksi, koska siinä on kaupunkipiirroksen päällä kansalaissodan aikaista soppakeittiötä esittävä kuva.

Joka tapauksessa levyä myytiin Suosikin mukaan lokakuussa niin, että se saavutti 5. sijan[21]. Nimikkokappale "Tiina menee naimisiin" pääsi jo edellisessä kuussa huippuunsa, sijalle 7. Myös muilla mittareilla katsottuna SIGillä näytti alussa menevän melko hyvin. Yhtye nousi Suosikki-lehden karvapäägalleriassa marraskuussa sijalle 6[22]. Sitä ennen sijoitukset olivat olleet elo-lokakuussa 40., 24. ja 10[23]. Yhteensä SIG pysyi galleriassa Top 10:ssä 5 kuukautta lokakuusta 1980 helmikuuhun 1981. Suosikin Grand Prix 1980 -äänestyksen mukaan sekä SIGin "Matkalla maineeseen" oli sijalla 5. Myös single "Tiina ..." oli omassa asteikossaan sijalla 5. Kaiken kukkuraksi SIG oli Suosikin vuoden 1980 lukijaäänestyksen mukaan 5. paras yhtye.[24]. Soundissa SIG oli sijalla 10, laulaja Inkinen sijalla 7. Soundin vuoden 1980 Uusi kyky -listalla 1. sijalla oli Hassisen kone ja toisella sijalla SIG[25].

SIGin toisella abumilla Sudet oli muun muassa kappaleet "Elämä vie mua" ja "Jos sä rakastat mua". Levy oli musiikillisesti melko hajanainen. Sudet-albumin jälkeen SIGin miehistö vakiintui klassiseen kokoonpanoonsa. Ensimmäinen rumpali Mara lähti SIGistä alkoholismi- ja muiden ongelmiensa takia. Kilpinen puolestaan erosi parisuhteensa takia. SIGin kaksi ensimmäistä levyä myivät molemmat yli 20 000 kappaletta kukin. Sudet -albumi ylsi myös TOP 10:een.

Vuoden 1981 aikana Sigin suosio laski. Yhtye nousi karvapäägallerian Top 10:een vielä toukokuussa. Se tippui karvapäägalleriassa kesäkuussa sijalle 15, elokuussa sijalle 27. Yhtye näkyi vielä tämän jälkeekin galleriassa sijoilla 18–27[26]. Soundin pääosin vuotta 1981 koskeneen äänestyksen mukaan Inkinen oli 14. paras laulaja, ja SIG 15. paras yhtye. Mutta säveltäjä-sanoittajana "Inksu" oli Soundin äänestyksen mukaan vasta 22. sijalla[27].

Raha-asiat yhtye hoiti melko hyvin, kun se perusti alussa Raision Musiikki Ky:n. SIG sai sponsorisopimuksen purukumifirma Wrigleystä vastineeksi siitä, että bändi mainosti yritystä keikkabussin keltaisella maalauksella ja teksteillä[28]. Inkinen sanoi Suosikissa vuonna 1981, että punk on kuollut. SIG oli vuonna 1979 uuden aallon yhtye, ja vuonna 1980 pop-yhtye[29]. Inkinen sanoi suosivansa uuden aallon lisäksi myös rockabillyä. Erään toisen Inkisen lausunnon mukaan "Meistä piti tulla Suomen Ramones, mutta tulikin Suomen Abba".

Tuottaja Atte Blom halusi tehdä SIGistä popyhtyeen, ei punkyhtyettä,[12] mikä vaikutti yhtyeen musiikkiin. Toisaalta yhtyeen musiikkikuvaa oli luomassa Inkisen kiinnostus monenlaiseen musiikkiin Phil Spectorista ja muusta 60-luvun popista Brian Enon ja David Bowien kautta New Yorkin punkkiin, skahan ja monenlaiseen muuhun musiikkiin[12]. Inkisen suosikkeja olivat muun muassa Shangri-Las, Robert Johnson, Bo Diddley, The Everly Brothers jne.[10] ja Rauli "Badding" Somerjoki[30]. Inkistä kiinnosti englantilaisen punkin sijasta enemmän New Yorkin punk: Blondie, Talking Heads, Suicide sekä 1960-luvun naisyhtyeet ja kotimainen iskelmämusiikki, saksalaiset Amon Duul ja Can sekä Englannin uuden aallon musiikista The Damned, The Yachts[14]. Inkinen kokosi kappaleisiinsa paljon ideoita muiden yhtyeiden tuotannosta. Ajatuksia tuli vaikkapa pornolehdestä ja virsistä[31]. Mutta Inkinen piilotti nämä vieraat vaikutteet niin, etteivät ihmiset yleensä niitä huomanneet.[32]. Esimerkiksi ”Raskaan metallin sirkus” on kappaleen ”She's Leaving Home” pohjalta. ”Suomalaisen rockin historia” taas syntyi Dr. Hookin ”Cover of Rolling Stonesta”.[33].

SIG jatkoi linjallaan, josta suurin osa oli poppia, osa rockia. Yhtyeen kolmosalbumin Vuosisadan rakkaustarina (1982) tuotti Gösta Sundqvist, ja sen nimikappale nousi suosituksi. Pitkäsoittolevy "Vuosisadan rakkaustarina" myi miltei kultalevyn verran ja viimeistään nosti SIGin tunnetuksi yhtyeeksi. Myös "Jos taivas on vain pienille enkeleille" oli suosittu. Levyllä oli monia vuonna 1981 tehtyjä uusia kappaleita, tosin kuin aiemmissa levyissä. Yhtye palasi Suosikin kymmenen karvapään joukkoon. Monen kappaleen pohja oli Shangri-Lasissa ja 60-luvun muussa popissa. SIG ei ollut koskaan aivan levymyynnin huipulla[30], mutta silti sen kappaleet soivat radiossa usein. Näihin aikoihin yhtye teki 50–80 keikkaa vuodessa[34]. Eräässä ilmaiskonsertissa Kemissä yhtye ei ollut päästä lavalta pois ilman järjestysmiesten apua[35]. SIG yhdisti mollimelodian ja syntikkasoundin jonkinlaiseksi teknohumpaksi[30], johon monesti liittynyt naiivi ote ei ollut kovimpien punkkareiden mieleen[36]. Optimististen lapsellisten laulujen lisäksi SIG toi ahdistustakin esille[37]. Yhtyeen joissakin kappaleissa näkyvä dingomainen sentimentaalinen tyyli[38] oli muusikoiden itsensä kertoman mukaan huumoria[10]. Inkisen itsensä jälkikäteen kertoman mukaan "mitä kevyempää ja hölmömpää mä tein sen kovempaa meillä meni"[12]. Inkinen muisteli, että tähtenä olo oli tietenkin hienoa, mutta keikalta kotiin tultua arki iski vastaan. Myös Inkinen pyrki pitämään jalat maassa, koska näki keikoilla että "on monta jalat ilmassa leijuvaa tyyppiä". Inkinen ei halunnut siirtyä kokopäivätoimiseksi artistiksi.

Vuoden 1983 Syke-albumin valmistelu oli aiempaa vähäisempää. Se näkyi yhtyeen suosion notkahduksena[39]. Sen menestyskappale oli "Älä sinä huoli", joka ei myynyt hyvin, mutta oli suosittu jokamiehen listalla[30]. Myös "Lapsuus ja lapsellisuus" soi radiossa. Levyllä näkyi koneiden osuuden kasvu musiikin esittämisessä.

Musiikin esittämiseen liittyvä työtaakka oli yhtyeen jäsenille raskasta, mikä näkyi alkukauden henkilönvaihdoksina. Osa SIGin väestä kyllästyi vähäksi aikaa musiikkiin. Inkinen lähti vaellusmatkalle mm. liftaamaan. Näin yhtye oli vähän aikaa keikkatauolla 1983–1984.

Rumbapollin 1984 mukaan SIG ei noussut missään kategoriassa Top 20:een. Silti yhtye oli vastenmielisin bändi sijalla 22., 24 pisteellä. Myönteisiä suosiopisteitä SIG sai vain viisi ollen huonoimpien joukossa.[40].

Inkinen teki 1984 SIGistä riippumatta albumin Allapäin, joka oli lähempänä perinteistä rockia. SIGin levymyyntiä vaikeutti se, että Johanna-levy-yhtiö teki konkurssin. Niinpä yhtye ei voinut teettää uusintapainoksia suosituista levyistään.

Johanna-levy yhtiön lopetettua TT Oksala astui SIGin tuottajaksi. Tämä näkyikin yhtyeen äänimaiseman modernisaationa.

Vuoden 1984 "Sadan vuoden yksinäisyys" ja vuonna 1985 singlen B-puolena ollut "Hyvää syntymäpäivää" kuuluvat tunnetuimpiin SIG-lauluihin. T. T. Oksalan tuottama vuoden 1984 albumi Unelmia on yhtyeen menestynein levy. Tämän LP: tarkoitus oli jonkinlainen katsaus historiaan. SIGin levyn idea oli "Finnish Graffiti". Levyn tunnettuja kappaleita ovat muun muassa "Ludwig van Beethoven", "Sadan vuoden yksinäisyys", "Pidä kii unelmistas" ja "Kuunsilta (sinä & hän)". "Ludvig van Beethoven" -kappaletta soitettiin paljon radiossa. "Sadan vuoden yksinäisyys" pärjäsi hyvin Yle:n TV2:n Hittimittari-ohjelmassa: se nousi 10. marraskuuta vuonna 1984 toiseksi. Superhitin aseman se sai tammikuussa 1985[41].

SIGin keikkatahti lienee ollut kiivaimmillaan vuoden 1985 alkupuoliskolla. Keikkatahti oli noin 1/1-1/3 tiheimmin keikkailevien yhtyeiden: Eput, Dingo ja Popeda vauhdista[42]. Tällöin yhtye teki noin pari keikkaa viikonlopussa, viikolla yhtyeen jäsenet tekivät tavanomaisempia töitä. Yhtye ei tällöin toiminut kokopäiväisenä, vaikka oli aiemmin lyhyeksi ajaksi siihenkin ajautunut. Nyt "Finnish Graffitti-poikien" yhtye oli harrastus.[43] Inkisen mukaan yhtye olisi täysiaikaisena "ajanut meidät loppuun"[16]. Eräässä vaiheessa kova keikkatahti ja keikkojen välinen ajaminen söikin miesten kuntoa[44].

Inkinen oli profiloitunut jonkinlaiseksi piruilijaksi rockpiireissä[45]. SIGiä leimasikin sen koko historian ajan eräänlainen camp-henkisyys, ironisoiva leikittely musiikin kliseillä. Inkinen itse kertoi avoimesti runsaista muista yhtyeistä ottamistaan vaikutteista, "menevänsä siitä mistä aita on matalin". SIGin kappaleet lähtivät aina muiden tekemistä biiseistä, joihin Inkinen muokkasi uudet sanat ja sävelen. SIG näytti myös kopioivan itseään. Inkinen itse sanoi, että ollaan "samaa junnattu"[46].Rumban arvostelijan mukaan naivistinen "SIG ei trendejä pokkaile"[47]. Naistenlehdet kirjoittelivat mm. Inkisen mielisairaanhoitajaopinnoista, joista hän valmistui 1985.

SIGin esiintyminen keväällä 1985 rock-klubilla Turussa oli Rumban arvostelijan mukaan lapsellista, show hauska, murrosikäistä ja purukumimainoksia täynnä[48]. Yhtyeen esiintymisissä tuli esille monesti Oksasen ja Inkisen keskinäinen naljailu keikoilla.

SIG oli tapansa mukaan listoilla, vaikkei huipussa. Inkinen oli Soundin vuoden 1985 lukijaäänestyksen mukaan vuoden 8. ihanin ihminen. Säveltäjä-sanoittajana Inkinen oli 11. sijalla. Mutta toisaalta SIG ei noussut äänestyksen kotimaisten muusikoiden TOP 20:een. Tämä olikin ainoa kohta, missä yhtye ei näkynyt lainkaan. Yhtyeissä SIG oli 12. sijalla, ja vuoden töppäyksenäkin 13. sijalla. Kotimaisista levyistä 15. sijalla Purppura, josta niin ikään 15. sijalla Leijailen[49]. Mutta Rumba-lehden 1985 Rumbapolli-vuosiäänestyksissä Sig ei näkynyt TOP 20:ssa lainkaan[50]. Sen sijaan näkyi esim. että kesällä 1985 SIG oli 14. paras kotimainen akti, juuri Kauko Röyhkän jälkeen[51]. Niinpä SIG oli vuoden 1986 alun vuotta -85 käsittelevässä Rumbapollissa 15. paras kotimainen yhtye 44 pisteellä. Mutta huiput Sielun Veljet ylsivät 1. sijalle 807 pisteellä, ja 2. sijalle yltäneet Eput ottivat 464 pistettä. Muuten SIG ei näkynyt Top 15:ssa vuoden 1986 Rumbapollissa artistina, ei edes iljetyksenä.[52]. Yhtye ei näkynyt lainkaan vuotta 1986 käsittelevässä Rumbapollin TOP 15:ssa[53].

Vuonna 1986 SIG julkaisi levyn Purppura, jossa on monia tunnettuja kappaleita, kuten "Leijailen", Pekka Strengille omistettu "Purppura"[30] ja elokuvaa Baby Love varten tehty "Sateenkaari". Koko yhtye esiintyi tässä elokuvassa, mutta vain Inkinen yksinään elokuvassa "Suuri Illusioni".

Rumban mukaan albumin Purppura anti jakautui kasteihin: (teko) hauskat, pateettiset ja murrosikäiset, puhtoiset popkappaleet.[54].

SIG hajosi vuonna 1987. Hajoaminen johtui yhtyeen jäsenten keskinäisistä kiistoista ja väsymisestä musiikin tekoon[12]. Yhtye ei ollut yli vuoteen tuottanut merkittävästi uutta materiaalia. Myöskään kaksi edellistä levyä ja viimeiset sinkut eivät olleet nostaneet yhtyettä eturivin yhtyeeksi. Tämä söi Inkisen halua jatkaa. Myös muut yhtyeen jäsenet olivat väsyksissä ja niin yhtye teki toistaiseksi viimeisen keikkansa vuonna 1987.

Inkinen julkaisi vuonna 1990 mm. Ismo Laakson kanssa tehdyn konepop-levyn "Ihmeellinen maailma" ilman SIG-kokoonpanoa. Tämän levyn tunnettuja kappaleita ovat mm "Jokin sisälläni kutittaa" ja "Maailman surullisin melodia". Yhtyettä kutsuttiin nimellä Bel Air Inkisen silloisen auton mukaan. Tämän jälkeen Inkinen koetti herätellä henkiin uudestaan Raisio Kidsiä.

90-luvulla Inkisen yhtyeessä tapahtui miehistövaihdoksia, ja se hajosi jälleen kahden tyyliltään hyvin erilaisen albumin jälkeen.

SIG-yhtyeen hiljaiseloa kesti vuoteen 1995 saakka,. Silloin SIG palasi keikkarintamalle uuden materiaalin ja uuden kokoonpanon kanssa. Vanhoista jäsenistä ei enää ollut mukana kuin Inkinen. Vuonna 1996 julkaistussa Rakkauden sävel albumissa SIG palasi lähelle alkuaikojaan. Levyn nimikkokappaletta soitettiin paljon Ulmanen ja Roiha-ohjelmassa ja se pärjäsi hyvin radion soittolistoilla. Mutta pitkäsoittoa myytiin vain noin 10 000 kappletta.

SIG sai kyseenalaista mainetta maalattuaan Tavastian takahuoneen seinät valkoisiksi. Lisäksi he maalasivat yhtyeensä nimeä seiniin. Maailmanluokan artistit olivat paikassa vieraillessaan kirjoittaneet seiniin nimikirjoituksensa. Tämän takia SIGin tekoa pidettiin vandaalimaisena. Yhtyeen jäsenten mielestä teko oli oikea, koska rockpiirit väittivät olevansa arvovapaita ja sitten kuitenkin palvoivat ikoneita. SIG sai harkitun ilkitekonsa takia paljon vihamiehiä. Yhtyeen kerrottiin saaneen tempauksen johdosta Tavastialle porttikiellon, mutta klubin toimitusjohtaja Juhani Merimaa on kumonnut tiedon.[55] Merimaan mukaan enemmän asiasta närkästyivät muut muusikot kuin henkilökunta.[56] Yksi yhtyeen jäsenistä lähti pois, mikä lopulta hajotti Turun SIG-kokoonpanon.

SIGin toista 90-luvun kokoonpanoa sanotaan monesti "SIGin Äänekosken kokoonpanoksi", mutta yhtye kutsui itse sitä "teknopoppi-SIGiksi". Tämä alkoi heinäkuussa 1997, kun Inkinen tutustui Duo Tornadoon[57]. Kansanlauluja kaupungeista yhdisti musiikkiperinnettä ja diskopoppia. Levy jäi melko vähälle huomiolle. Tällä levyllä olivat muun muassa kappaleet "Oot sie ollut vatsatauis" ja "Tapani Kansan pieni BMW". Keikkapaikat olivat pieniä. Kokoonpano kesti monien kuppilakeikkojen siivittämänä vuoden 2000 lokakuuhun.

Inkinen hajotti yhtyeen, koska ei ollut tyytyväinen siihen.

Näin molemmat 1990-luvun SIGin uudet kokoonpanot hajosivat erimielisyyksien takia.

SIGin 80-luvun albumeista on julkaistu myös cd-uusintapainoksia. Vuonna 1990 ilmestyi Vuosisadan rakkaustarina -levyn cd-versio. Kuluvalla vuosituhannella puolestaan julkaistiin kaikista muista albumeista cd-painos lukuun ottamatta Matkalla maineeseen -levyä.

Popfinlandiassa vuonna 2000 SIG oli mukana uudella kokoonpanolla,. Alkuperäisjäsenet Inkinen ja Oksanen soittivat pitkästä aikaa yhdessä. Vuonna 2003 yhtye teki comebackin julkaisemalla huhtikuussa sittemmin kultaa (yli 5 000 kpl) myyneen singlen Tuhannen ja yhden yön tarinat. Lokakuussa 2003 ilmestyi uusi albumi Suomalainen pop-levy. Tämän tunnettuja kappaleita ovat radiossa edellä mainitun singlen lisäksi usein soitetut "Tähtisadetta", "Kesäsateisiin" ja "Näkinkenkä".

Vuonna 2007 Inkinen laati sävyltään melankolisen demonauhan ollessaan Vorun kaupungissa. Inkinen jakoi demoa CD-formaatissa vain muutamille ihmisille eikä julkaissut sitä.

Vuonna 2008 SIG vietti 30. juhlavuottaan. 26. tammikuuta 2008 ilmestyi juhlavuoden single "Kuinka paljon sua rakastinkaan?", joka nousi muun muassa Radio Suomen listoilla sijalle 4. Loppuvuonna yhtyeelle myönnettiin Raision kaupungin vuoden 2008 kulttuuripalkinto. SIGin oli tarkoitus keikkailla juhlavuoden ympäri Suomea, mutta Matti Inkisen sairastelu pakotti yhtyeen syksyllä keikkatauolle. Sairastelu todettiin lopulta ja yllättäen aivokasvaimeksi[58][59]. Lokakuun alussa aivokasvain leikattiin TYKS:issä, ja Inkinen toipui leikkauksesta hyvin. Sitä seurasi raskas sädehoitojakso. Sädehoito huononsi Inkisen vointia ja mielialaa. SIGin keikkoja suunniteltiin Inkisen kunnon mukaan.

Keikkatauon oli tarkoitus päättyä toukokuussa 2009, ja harjoittelu sitä varten sujui hyvin.

Raision poliisi kuulusteli keväällä Inkistä epäiltynä lapsipornon hallussapidosta ja sen levittämisestä. Poliisi oli havainnut, että Inkisen tietokokoneelle meni lapsipornoa, ja sieltä tuli lapsipornoa. Kyse oli kovan luokan lapsipornoelokuvista.

Aikakauslehti Seiska kertoi 29. huhtikuuta 2009, että Inkistä epäiltiin lapsipornorikoksista. Inkinen kertoi Seiskalle ladanneensa koneelleen musiikkia eMule-vertaisverkko-ohjelmalla. Hänen mukaansa lapsiporno tuli vahingossa musiikin kanssa[60]. Ohjelma lähetti jako-kansiossa olleen lapsipornon eteenpäin. Näin lapsiporno kulki Inkisen koneen kautta ja varastoitui sinne. Inkinen kiisti syyllistyneensä lapsipornorikoksiin[61][62]. Inkinen itse ei olisi halunnut asiasta puhua julkisuudessa, ja piti uutista kauheana. Kun uutinen julkaistiin, SIGin kotisivuille alkoi tulla asiatonta palautetta ja netissä velloi kiihkeä keskustelu. Toiset keskustelijat syyttivät Inkistä pedofiiliksi, toiset puolustivat ja kaikkea siltä väliltä. Inkinen katosi kotoaan artikkelin julkaisupäivänä eikä häneen saatu enää yhteyttä. Poliisi pyysi vihjeitä miehen liikkeistä.[63] Inkistä etsittiin Raision maastosta 4.–6. toukokuuta .[64] [65] Itsemurhan hukuttautumalla mereen tehnyt Inkinen löydettiin Raisionlahdelta 25. toukokuuta 2009[66][67]. Inkisen lähipiiri piti Seiskan juttua syynä Inkisen itsemurhaan[68]. Joku oli vuotanut tiedon Inkisen lapsipornoepäilyistä Seiskalle. Vuotajaksi epäiltiin poliisia, joka olisi rikkonut vaitiolovelvollisuutensa juttupalkkion takia[69][70]. Sig piti Seiskan ja Iltalehden uutisointia ala-arvoisena ja ehkä laittomanakin loanheittona[71]. Poliisi lopetti Inkisen lapsipornoepäilyjen tutkimisen, ja kysymys Inkisen syyllisyydestä jäi vaille vastausta. Seiskan ja muidenkin journalistien mielestä kohu-uutinen oli asiallinen[72]. SIG asetti Iltalehden ja Seiskan boikottiin. Yhtye teki kantelun poliisille tietovuodostai[73]. SIG myös teki valituksen Julkisen sanan neuvostolle. Poliisi ei löytänyt tietovuotajaa keskuudestaan ja lopetti tutkimukset[74] Rikosepäily jäi avoimeksi, eikä selvinnyt, oliko Inkinen syyllistynyt rikoksiin vai ei. Seiskan artikkelin kirjoittaja Panu Hörkkö ei kertonut tietovuotajaa lähdesuojaan vedoten. JSN ei pitänyt lapsipornoepäilystä kertonutta artikkelia lehtimiessääntöjen vastaisena[75][76]. Se katsoi julkisuuden henkilönä pidetyn Inkisen yksityisyyden suojan kaventuneen. Lisäksi Inkinen sai sanoa sanansa juttuun eikä Seiskan jutussa ollut asiavirheitä[77]. SIG ilmaisi luottamuksensa viranomaisiin vähentyneen erilaisten kestitysten, oman edun tavoittelujen ja salailujen takia[78].

SIGin jäljelle jääneet jäsenet päättivät Inkisen kuolemasta huolimatta jatkaa yhtyeen toimintaa[79][80]

SIG esitti 2010-luvulla esittänyt vanhoja kappaleitaan keikoillaan. Näitä oli pari vuodessa[81]. Laulajina olivat muiden muassa Korroosion laulaja Jarmo Hauhtonen ja Inkisen tytär Emma[82]. Vuonna 2019 ilmestyi kokoelmalevy "Kuinka paljon sua rakastinkaan", jossa on mukana radioille tehtyjä promosinglejä, julkaisemattomia studioäänityksiä, hittien live-versioita ja treenikämppädemoja.[83] SIG teki levyn vuonna 2018 ilmestyneen SIG-kirjan innoittamana. Samana vuonna yhtye teki muutamia keikkoja eri puolilla maata[84].

SIG päätti osallistua euroviisukarsintoihin. Niinpä vuoden 2019 syksyllä yhtye muokkasi vanhasta materiaalista kappaleen "Aurinkoon"[85], mutta kappaletta ei hyväksytty karsintoihin[86]. SIGin kappale "Aurinkoon" nousi toukokuussa 2020 Radio Suomipopin live-listalla 2. sijalle.[87]

• Bruun, Seppo ym.: Jee jee jee: Suomalaisen rockin historia. Perustuu Radiomafian sarjaan Jee jee jee. Helsinki: WSOY, 1998 (vuoden 2001 painos). ISBN 951-0-22503-7.
• Matti Inkisen haastatelu Raisiossa 29.3.2009, Tekijä: Tero Alanko, Teksti levyn "Sadan vuoden yksinäisyys" kannessa
• Aku-Tuomas Mattila: Portaat purppurasumuun - Sig-yhtyeen tarina. Turku: Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2018. ISBN 978-952-483-364-6.

• Viralliset kotisivut
• Ylen Elävä arkisto: SIG
• Ylen Elävä arkisto: Inkisen haastattelu
• Ylen Elävä arkisto: Inkinen kertoo sairaudestaan Akuutissa