Sierra Leonen erikoistuomioistuin

Sierra Leonen erikoistuomioistuin SCL perustettiin vuonna 2002, kun Sierra Leone ja YK sopivat asiasta. Sen tarkoituksena oli käsitella Sierra Leonen sisällissodassa tapahtuneita julmuuksia. Sisällissotaa kuvasti poikkeukselliset raakuudet. Erityisesti kapinallisarmeija RUF tunnettiin siviileihin kohdistuneista silpomisista ja amputaatioiden käyttämisestä pelotteena. Sodassa pakotettiin myös tuhansia lapsia sotilaiksi ja seksiorjiksi.[1]

Tuomioistuin sijaitsi Sierra Leonen pääkaupungissa Freetownissa, ja sen toimivaltaan kuuluivat sotarikokset, rikokset ihmisyyttä vastaan ja Sierra Leonen lain vastaiset rikokset.[1] Vaikka sisällissota oli alkanut jo vuonna 1991, tuomioistuin päätti, että se käsittelee vain vuonna 1996 tehdyn Abidjanin rauhansopimuksen jälkeisiä tekoja.[2]

Tuomioistuimen toimirakennus

Kevyt tuomioistuin sai alkuun paljon kiitosta, mutta sitä alettiin pian kritisoida sen ylitettyä budjettinsa. Tuomioistuimen toiminta oli pitkälti vapaaehtoisten rahoitusten varassa.[1] Tuomiostuimen piti alkujaan toimia vain kolme vuotta, mutta se suljettiin virallisesti vasta yli 11 vuotta perustamisen jälkeen joulukuussa 2013. Tuomiostuin kulutti toiminta-aikanaan noin 300 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, vaikka alkuperäinen budjetti oli 75 miljoonaa dollaria. Kriitikot huomauttivat muun muassa tuomioistuimen tuomareiden palkoista. He saivat palkkaa verovapaasti 240 000 Yhdysvaltain dollaria vuodessa eli moninkertaisesti, mitä esimerkiksi Sierra Leonen presidentti.[2]

Tuomioistuimessa oli syytettyinä yhteensä 13 henkilöä. Heistä yhdeksän tuomittiin.[1] RUF:n johtaja Foday Sankoh ja sotapäällikkö Sam Bockarie kuolivat ennen oikeudenkäynnin alkua ja siviilipuolustusvoimien epäilty johtaja Samuel Hinga Norman oikeudenkäynnin aikana.[2] Tuomiostuimessa tuomittiin muun muassa Liberian presidentti Charles Taylor, joka oli ensimmäinen valtionpäämies sitten Nürnbergin oikeudenkäynneissä tuomitun Karl Dönitzin, joka tuomittiin kansainvälisessä oikeudessa sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.[2]