Sidney Powell

Sidney K. Powell (s. 1955) on yhdysvaltalainen juristi, joka tunnetaan yrityksistään levittää salaliittoteorioita Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaaleista.[1][2]

Sidney Powell vuonna 2020.

Powell on kotoisin Pohjois-Carolinasta. Hän työskenteli liittovaltion syyttäjänä Texasissa sekä Virginiassa 1970–1980-luvuilla ja perusti tämän jälkeen oman lakifirmansa Dallasiin. Vuonna 2019 Michael Flynn palkkasi Powellin juristikseen. Powellin liittovaltion syyttäjiä kohtaan esittämien syytösten jälkeen William Barr luopui syytteistä Flynniä vastaan, vaikka Flynn oli tunnustanut valehdelleensa FBI:lle kontakteistaan Venäjän hallituksessa. Yhdysvaltain presidentinvaalien 2020 jälkeen Powell väitti Donald Trumpin todellisuudessa saaneen maanvyörymävoiton, mutta Dominion Voting Systemsin algoritmin väärentäneen vaalituloksen Joe Bidenin hyväksi. Väärennösoperaation taustalla olivat Powellin mukaan George Soros, Clinton Foundation, Antifa, Venezuelan kommunistit, Kuuba, Kiina ja tuhannet vaaliviranomaiset sekä demokraateista että republikaaneista.[3] Lisäksi Powell väitti, että Georgian osavaltiossa Trumpin häviö johtui kuvernööri Brian Kempin joutumisesta lahjotuksi.[1]

Trumpin muu lakitiimi otti etäisyyttä Powelliin. Esimerkiksi Rudy Giulianin mukaan Powell ei ollut hallinnon asialla.[1] Trumpin tukija, Fox Newsin juontaja Tucker Carlson kertoi yleisölleen, että Powell oli kieltäytynyt esittämästä hänelle todisteita teorioidensa tueksi. Senaattori Joni Ernst piti Powellin väitteitä loukkaavina.[3]

Tammikuussa 2021 Dominion Voting Systems nosti oikeusjutun Powellia vastaan ja vaati tämän väitteiden aiheuttamasta vahingosta yli 1,3 miljardin dollarin korvauksia.[4]

Lähteet

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.