Sibeliuspuisto (Pori)

Sibeliuspuisto on Porin Itätullissa (viidennessä kaupunginosassa) sijaitseva puisto.

Sibeliuspuistoa toukokuussa 2012.

Sibeliuspuisto on entinen tori, joka oli alun perin nimeltään Aleksanterintori. Sellaisena se esiintyy ensimmäisen kerran vuoden 1840 kartassa.[1] Myöhemmin 1800-luvulla tori toimi hevosten markkinapaikkana, jolloin sen nimi muuttui Hevostoriksi.

Tori tunnettiin Tähtipuistona ennen kuin se sai nykyisen nimensä vuonna 1955. Tuolloin kaikkia Suomen kaupunkeja kehotettiin nimeämään jokin puisto, katu tai tie säveltäjä Jean Sibeliuksen mukaan hänen 90-vuotispäivänsä kunniaksi. Sibeliuspuistoja on Porin lisäksi ainakin Helsingissä, Salossa ja Kotkassa.[2]

Sibeliuspuisto on historiansa aikana toiminut muun muassa kiertävien tivolien esiintymispaikkana ja vuodesta 1938 lähtien siellä on ollut lasten leikkipaikka. Puistossa järjestetään vuosittain toukokuussa kaupunginosan asukkaille tarkoitettu ulkoilmajuhla, jossa ovat mukana myös viereiset Otsolan kansalaisopisto ja Rakennuskulttuuritalo Toivo. [3]

Sibeliuspuistossa sijaitsee vuonna 1941 rakennettu suojeltu funkistyylinen lippakioski. Arkkitehti Gunnar Taucherin suunnitelman mukaan rakennettuja kioskeja on myös Helsingissä. [4] [5]

Lähteet

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.