Siaminkrokotiili

Siaminkrokotiili kasvaa yleensä alle 3 metriä pitkäksi, mutta joskus noin 4-metriseksi. Siaminkrokotiili muistuttaa paljon suokrokotiilia, ja nuoria yksilöitä on hyvin vaikea erottaa toisistaan. Aikuiset erottaa pään rakenteen perusteella. Aikuisten siaminkrokotiilien kuono on kapeampi ja silmien välissä on harjanne. Nahan suomut ovat melko pieniä. Hampaita on 64–66. Nuoret eläimet ovat rastelikuvioisia ja väri himmenee vanhetessa. Laji voi risteytyä suistokrokotiilin kanssa, joiksi yli 4-metrisiä yksilöitä on epäilty. Laji tuli eläintieteilijöiden tietoon 1700-luvun lopulla, kun Thaimaassa liikkuneet ranskalaiset lähetyssaarnaajat tapasivat oudon näköisen krokotiilin, jonka kallon he veivät Eurooppaan tutkittavaksi.

Siaminkrokotiilia on tavattu ainakin viime aikoihin asti Bruneissa, Kambodžassa, Indonesian Borneossa ja Jaavassa, Laosissa, Myanmarissa, Thaimaassa, Vietnamissa ja Malesian Sarawakissa ja Sabahissa. Laji käynyt kaikkialla yhä harvinaisemmaksi ja levinneisyys on nykyään noin prosentti entisestä. Siaminkrokotiili elää hitaasti virtaavissa makeissa vesistöissä, jollaisia ovat suot, järvet ja suojaisat joet. Mahdollisesti se pystyy elämään myös murtovesissä.

Siaminkrokotiilin elintavat tunnetaan erittäin huonosti, ja sen käyttäytymisestä luonnossa ei tiedetä juuri mitään. Sen tärkeintä ravintoa on kala, mutta se syö myös sammakkoeläimiä, matelijoita ja mahdollisesti pieniä nisäkkäitä ja haaskoja. Ihmisen kimppuun se saattaa hyökätä vain itsepuolustuksena. Tiedot lajin lisääntymisestä perustuvat enimmäkseen vankeudessa elävistä krokotiileista. Muninnan tiedetään tapahtuvan sadekaudella touko-elokuussa. Pesä on kekomainen, ja naaras munii siihen 20–50 munaa. Naaras vartioi pesää poikasten kehittyessä. Munat hautuvat noin 80 päivää. Poikasten kuoriuduttua emo avaa pesän ja kantaa poikaset veteen. Poikaset ovat kuoriutuessaan hieman alle 25-senttisiä. Poikasten selkäpuoli on hyvin vaalea ja sitä koristavat täplät ja juovat. Lisääntymisikäisiksi ne tulevat vankeudessa noin 10-vuotiaina.

Siaminkrokotiili on nykyään äärimmäisen uhanalainen. Niitä arvellaan elävän luonnossa alle 5 000, mahdollisesti vain muutamia satoja. Syitä lajin vähenemiseen ovat salametsästys ja elinympäristön muutokset. Lihaa pidetään maukkaana ja sitä syödään etenkin Thaimaassa ja myös nahka on arvokas. Nykyään lajia tarhataan ahkerasti ja se lisääntyy helposti vankeudessa. Sen esiintymismaissa on lukuisia krokotiilifarmeja, joissa sitä kasvatetaan ruuaksi ja nahkakaupan tarpeisiin. Alustavia luontoonpalautussuunnitelmia on tehty jo Thaimaassa ja Vietnamissa. Tarhaaminen on myös kitkenyt hyvin salametsästystä, ja ehkä suurin nykyinen uhkatekijä on elinalueiden katoaminen. Tarhakantojen puhtautta uhkaa puolestaan risteytyminen suistokrokotiilin kanssa, jota tehdään paljon tarkoituksella, koska risteymien nahka on hyvälaatuista ja arvokasta. Laji elää joillain suojelualueilla. Lajin luultiin kadonneen Thaimaasta 1980-luvulla, mutta yllättäen laji löydettiin uudelleen vuonna 2001 Kaeng Krachanin kansallispuistosta maan länsiosasta. Siellä se saatiin tallennettua filmille liikkeeseen reagoivalla kameralla, kun Khao Ang Rue Nai Wildlife Sanctuary tutki alueen eläimistöä. Siaminkrokotiilin tilanne on pysytellyt viime aikoina vakaana.

Tarhattuja siaminkrokotiileja

• Koivisto, I., Terhivuo, J., Pakarinen, R. & Paalosmaa, H. (1993): Maailman uhanalaiset eläimet – Osa 5: Matelijat, sammakkoeläimet, linnut. Weilin + Göös. ISBN 951-35-4690-X.
• Adam Britton: Crocodilian Species – Crocodylus siamensis 29.5.2007. Crocodile Specialist Group. Viitattu 29.5.2007. (englanniksi)
• Cardamom Mountain region 29.5.2007. The Cardamom Project. Viitattu 29.5.2007. (englanniksi)
• Siamese Crocodile 29.5.2007. The Science and Exploration Program. Arkistoitu 26.6.2007. Viitattu 29.5.2007. (englanniksi)