Shulamit Aloni

Alonin vanhemmat olivat puolanjuutalaisia.[4] Aloni kävi Ben Shemen -koulua.[3] Hän osallistui vuonna 1948 Israelin itsenäisyyssotaan Palmah-joukkojen sotilaana ja jäi lyhyesti jordanialaisten sotavangiksi Jerusalemissa.[5] Sodan jälkeen hän kouluttautui opettajaksi David Yellin -opettajakoulussa. Työskenneltyään muutamia vuosia opettajana Aloni suoritti vuonna 1955 oikeustieteellisen tutkinnon Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa.[2] Hän julkaisi vuonna 1958 suosituksi muodostuneen kansalaistaidon oppikirjan.[3] Hän tuli laajemmin tunnetuksi kansalaisoikeuksien puolustajana ja byrokratian kriitikkona juontaessaan vuosina 1961–1965 lakikysymyksiin keskittynyttä radio-ohjelmaa.[5]

Aloni knessetin istunnossa vuonna 1965.

Aloni liittyi vuonna 1959 vasemmistolaiseen Mapai-puolueeseen. Hänet valittiin knessetiin ensi kerran vuoden 1965 vaaleissa vasemmistolaisen vaaliliiton ehdokaslistalta.[1] Hän perusti vuonna 1966 kuluttajaneuvoston, jonka puheenjohtajana hän toimi vuoteen 1970. Aloni riitautui Mapain seuraajaksi perustetun työväenpuolueen puheenjohtajan Golda Meirin kanssa, joten puolue ei asettanut häntä ehdokkaaksi vuoden 1969 vaaleihin.[5][3] Aloni erosi vuonna 1973 työväenpuolueesta ja perusti uuden Ratz-puolueen (viralliselta nimeltään Kansalaisoikeuksien ja rauhan liike), joka sai vuoden 1974 vaaleissa kolme edustajaa knessetiin.[5][3][2] Hän oli vuonna 1974 muutamia kuukausia salkuttomana ministerinä Yitzhak Rabinin ensimmäisessä hallituksessa, mutta erosi, kun uskonnollinen Mafdal-puolue otettiin mukaan hallitukseen.[5]

Alonin puolue Ratz yhdistyi vuonna 1992 kahden muun vasemmistopuolueen Mapamin ja Shinuin kanssa uudeksi Meretz-puolueeksi, jonka puheenjohtaja hänestä tuli.[5][2] Aloni oli Rabinin toisen hallituksen opetus- ja kulttuuriministerinä vuosina 1992–1993, salkuttomana ministerinä 1993 ja viestintäministerinä 1993–1995 sekä samanaikaisesti tiede- ja teknologiaministerinä lyhyen aikaa vuonna 1993.[1] Hän joutui luopumaan opetusministerin paikasta, koska hänellä oli jatkuvia erimielisyyksiä samaan hallitukseen kuuluneen konservatiivisen Shas-puolueen kanssa.[5] Hän muun muassa halusi lopettaa koulujen luokkaretket holokaustin muistopaikoille, koska hänen mielestään ne ruokkivat ksenofobiaa Israelin nuorisossa.[4] Aloni jatkoi vielä viestintäministerinä Shimon Peresin hallituksessa vuoteen 1996, minkä jälkeen hän vetäytyi politiikasta.[3][1] Hän luopui myös Meretzin puheenjohtajuudesta ja hänen seuraajakseen valittiin Yossi Sarid.[3]

Sekulaaria valtiota kannattanut Aloni työskenteli ortodoksijuutalaisen papiston vaikutusvallan vähentämiseksi,[2] ja hän muun muassa neuvoi ihmisiä uskonnollisten avioliittolakien kiertämisessä. Hän auttoi perustamaan tukikeskuksia perheväkivallan ja raiskausten uhreille.[5] Erityisesti 1980–1990-luvuilla Aloni vaati äänekkäästi Israelin vetäytymistä vuoden 1967 kuuden päivän sodassa miehitetyiltä palestiinalaisalueilta ja rauhanprosessin aloittamista neuvottelemalla suoraan PLO:n kanssa. Lisäksi hän kampanjoi seksuaalivähemmistöjen, siirtotyöläisten, vammaisten ja aseistakieltäytyjien oikeuksien puolesta.[3] Aloni kirjoitti useita kirjoja.[2] Hän sai Bruno Kreisky -palkinnon vuonna 1985 ja Israel-palkinnon vuonna 2000. Hänet vihittiin useiden yliopistojen kunniatohtoriksi.[3]

Aloni oli naimisissa ja hänellä oli kolme lasta.[3]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Shulamit Aloni Wikimedia Commonsissa