Shōgun
Shōgun (jap. 征夷大将軍, sei-i taishōgun) oli samurai-armeijan ylipäällikön ja Japanin todellisten hallitsijoiden arvonimi vuodesta 1192 aina Meiji-restauraatioon asti vuonna 1868, vähäisin keskeytyksin. Länsimaisiin kieliin lainattu sana shōgun tarkoittaa itse asiassa yksinkertaisesti kenraalia; japaninkielinen titteli sei-i taishōgun tarkoitti "suurta kenraalia, joka kukistaa barbaarit"[1]. Barbaarit viittasivat alun perin pohjoisen ainu-kansaan.
Historia
Alkuperäisessä merkityksessään pohjoisalueiden komentajana shōgun-arvonimi oli käytössä lähinnä 800-luvulla. Tällöin ei ollut kyse mistään laajemmasta vallasta Japanin muilla alueilla. Kun ainuväestö oli alistettu Honshū-saaren pohjoisnokkaan asti, arvo jäi pois käytöstä.
1100-luvulla Japani siirtyi niin kutsutusta klassisesta kaudesta feodaaliaikaan. Hoviaateliston valta alkoi murtua nousevan samurailuokan tieltä etenkin 1100-luvulla, jolloin feodalismi lujitti myös huomattavasti otettaan niin että suurten maaomistusten hallinta siirtyi poissa olevilta hoviaatelisilta paikallisille samuraijohtajille. Lopulta näiden mahtavimmat johtomiehet saivat huomattavaa valtaa valtionkin asioiden suhteen, hoviaatelin johtohenkilöiden sijasta. Syntyi samuraihallinto. Sen johtohahmolle titteliä kehitettäessä, vuonna 1192 otettiin käyttöön uudestaan shōgun-arvonimi. Ensimmäinen tällainen shōgun oli Minamoto no Yoritomo, joka siirsi Kioton keisarinhovilta todellisen vallan itselleen. Hän perusti Kamakuraan feodaalistyyppisen hallinnon, jossa kaikkea poliittista valtaa käytti samurailuokka, Kioton keisarin ja aristokraattien jäädessä vain nimellisiksi hallitsijoiksi. Shōgunien johtamaa keskushallintokoneistoa kutsuttiin nimellä bakufu kaikkien seuraavienkin shōgunaattien kausilla. Varsin pian Kamakura-shōgunaatti menettivät todellisen vallan alaisilleen samuraijohtajille, erityisesti Hōjō-klaaniin kuuluville ministereilleen.
Tilanne alkoi purkautua 1300-luvun alkuvaiheilla, jolloin itsepäinen keisari Go-Daigo yritti palauttaa valtaa keisarinhallinnolle. Tuloksena riidoista ja sisällissodista seurasi, että kenraali Ashikaga sai shōgunin arvonimen ja vallan, ja käynnisti parisataa vuotta oman sukunsa vallassa pysyneen Ashikaga-shōgunaatin. Tämän shōgunaatin valta-asema heikkeni samuraisukujen välisten pikkusotien roihahdettua laajaksi sisällissodaksi 1400-luvun loppupuolella, ja Ashikaga-shōgunaatti musertui lopullisesti Sengoku-kauden lopussa. Sodan voittajaksi kohosi lopulta Oda Nobunaga ja tämän murhan jälkeen valta siirtyi käytännössä Toyotomi Hideyoshille. Kummallekaan heistä ei kuitenkaan myönnetty shōgunin arvonimeä.
Lopulta 1600-luvun alussa heidän liittolaisensa Tokugawa Ieyasu (jonka valtaannousuun Shōgun-romaani on juoneltaan löyhästi perustettu) varmisti vallan itselleen ja perusti Tokugawa-shōgunaatin. Näiden shōgunien aikana Japanin pääkaupungiksi tuli heidän tukikohtansa Edo, nykyiseltä nimeltään Tokio. Heidän shōgunaattinsa oli erittäin keskusjohtoinen ja yhteiskuntaa kaikilla tasoilla kontrolloiva. Japani muun muassa sulkeutui ulkomaailmalta lähes täysin. Noita pariasataa vuotta on kutsuttu jopa sotilasdiktatuurin kaudeksi. Shōgunien aika päättyi Meiji-restauraatioon 1868.
Kun Yhdysvallat ja Brittiläinen kansainyhteisö miehittivät Japania toisen maailmansodan päätyttyä (1945–1952), miehityshallinnon johtajaa, yhdysvaltalaista kenraali Douglas MacArthuria kutsuttiin toisinaan valkoihoiseksi shōguniksi.
Luettelo shōguneista
| Järjestys | Omassa shōgunaatissaan | Nimi | Vallassa | |
|---|---|---|---|---|
| Ōtomo no Otomaro | ||||
| 2 | Sakanoue no Tamuramaro | 797–811? | ||
| - | Funya no Watamaro | 813 | ||
| - | Fujiwara no Tadabumi | 940 | ||
| 3 | Minamoto no Yoshinaka | 1184 | ||
| Kamakura-shōgunaatti | ||||
| 4 | 1 | Minamoto no Yoritomo | 1192–1199 | |
| 5 | 2 | Minamoto no Yoriie | 1202–1203 | |
| 6 | 3 | Minamoto no Sanetomo | 1203–1219 | |
| 7 | 4 | Kujō Yoritsune | 1226–1244 | |
| 8 | 5 | Kujō Yoritsugu | 1244–1252 | |
| 9 | 6 | Prinssi Munetaka | 1252–1266 | |
| 10 | 7 | Prinssi Koreyasu | 1266–1289 | |
| 11 | 8 | Prinssi Hisaaki | 1289–1308 | |
| 12 | 9 | Prinssi Morikuni | 1308–1333 | |
| Kemmu-restauraatio | ||||
| 13 | Prinssi Moriyoshi | 1333 | ||
| 14 | Prinssi Nariyoshi | 1335–1336 | ||
| Ashikaga-shōgunaatti | ||||
| 15 | 1 | Ashikaga Takauji | 1338–1358 | |
| 16 | 2 | Ashikaga Yoshiakira | 1358–1367 | |
| 17 | 3 | Ashikaga Yoshimitsu | 1367–1394 | |
| 18 | 4 | Ashikaga Yoshimochi | 1394–1423 | |
| 19 | 5 | Ashikaga Yoshikatsu | 1423–1425 | |
| 20 | 6 | Ashikaga Yoshinori | 1429–1441 | |
| 21 | 7 | Ashikaga Yoshikatsu | 1442–1443 | |
| 22 | 8 | Ashikaga Yoshimasa | 1449–1473 | |
| 23 | 9 | Ashikaga Yoshihisa | 1473–1489 | |
| 24 | 10 | Ashikaga Yoshiki | 1490–1493 | |
| 25 | 11 | Ashikaga Yoshizumi | 1494–1508 | |
| 26 | 10 | Ashikaga Yoshitane | 1508–1521 | |
| 27 | 12 | Ashikaga Yoshiharu | 1521–1546 | |
| 28 | 13 | Ashikaga Yoshiteru | 1546–1565 | |
| 29 | 14 | Ashikaga Yoshihide | 1568 | |
| 30 | 15 | Ashikaga Yoshiaki | 1568–1573 | |
| Tokugawa-shōgunaatti[2] | ||||
| 31 | 1 | Tokugawa Ieyasu | 1603–1605 | |
| 32 | 2 | Tokugawa Hidetada | 1605–1623 | |
| 33 | 3 | Tokugawa Iemitsu | 1623–1651 | |
| 34 | 4 | Tokugawa Ietsuna | 1651–1680 | |
| 35 | 5 | Tokugawa Tsunayoshi | 1680–1709 | |
| 36 | 6 | Tokugawa Ienobu | 1709–1712 | |
| 37 | 7 | Tokugawa Ietsugu | 1713–1716 | |
| 38 | 8 | Tokugawa Yoshimune | 1716–1745 | |
| 39 | 9 | Tokugawa Ieshige | 1745–1760 | |
| 40 | 10 | Tokugawa Ieharu | 1760–1786 | |
| 41 | 11 | Tokugawa Ienari | 1787–1837 | |
| 42 | 12 | Tokugawa Ieyoshi | 1837–1853 | |
| 43 | 13 | Tokugawa Iesada | 1853–1858 | |
| 44 | 14 | Tokugawa Iemochi | 1858–1866 | |
| 45 | 15 | Tokugawa Yoshinobu | 1866–1867 | |
Lähteet
- The Editors of Encyclopedia Britannica: Shogunate Encyclopedia Britannica. Viitattu 9.3.2021. (englanniksi)
- Marius B. Jansen: The Making of Modern Japan, s. 44. Harvard University Press, 2000. ISBN 0-674-00991-6.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Shōgun Wikimedia Commonsissa