Shinsengumi

Japanin avautuminen ulkopuoliselle maailmalle 1860-luvulla aiheutti rauhattomuutta maassa. Monet japanilaiset olisivat halunneet pitää maan suljettuna, ja Tokugawa-šogunaatin päätös lopettaa Japanin sulkeutumisen kausi kasvatti huomattavasti shōgunia kohtaan tunnettua tyytymättömyyttä. Maa jakautui kahteen liikkeeseen. Toisen puolen muodosti hallitus alaisineen, jotka Matthew Perryn vaatimuksien painostamina kannattivat kaikokua eli rajojen avaamista. Toisella puolella seisoi aluksi lähinnä Chōshūn samuraista koostuva joukko, joka koki Perryn vaatimuksiin myöntymisen nöyryyttävänä ja jotka vaativat ulkomaalaisten tai barbaarien, jollaisina heitä pidettiin, ajamista ulos Japanista. Jōi, eli "karkottakaa barbaarit", oli myös keisarin suosima kanta. 1858 ryhmittymien välinen jännite ylitti sietokynnyksensä, kun shōgun allekirjoitti kauppasopimuksen ilman keisarin hyväksyntää. Shōgunia vastaan nousseet rōninit ryhtyivät surmaamaan sekä šogunaatin edustajia että ei-japanilaisia Japanissa oleilevia henkilöitä, jolloin syntyi tarve turvallisuutta ylläpitäville joukoille.

1862 Matsudaira Chikaranosuke nosti esiin ajatuksen rōshigumista (jap. 浪士組), Edon rauhoittamiseen tarkoitetusta soturijoukosta. Rōnineista koostuvan joukon johtajaksi valittiin Kiyokawa Hachirō, ja koko joukko asetettiin vähäpätöisen samurain, Yamaoka Tetsutarōn valvontaan. Nämä kaksi olivat ystäviä ja kuuluivat perustamaansa puolueeseen, joka tuki barbaarien karkottamista maasta. Erityisesti Kiyokawan valintaan vaikutti usko siihen, että tämä tekisi joukosta houkuttelevan muille rōnineille. Usko osoittautui oikeaksi, ja joukon jäsenmäärä kasvoi nopeasti 250 rōniniin.

Keväällä 1863 rōshigumi sai tehtäväkseen suojata shōgunia keisarin Kioton vierailun ajan. Joukon saapuessa kaupungin länsipuolelle se pysähtyi Mibun kylään, jossa soturit asettuivat yöpymään temppeleissä tai paikallisten asukkaiden kodissa. Pysähdyksen aikana joidenkin joukon jäsenten tekemät rikokset saivat paikalliset kutsumaan joukkoa "Mibun susiksi". Pian Mibuun saapumisen jälkeen Kiyokawa muutti mielensä ja ilmoitti miehille, etteivät he tulisi suojelemaan shōgunia, kuten heitä oli käsketty, vaan kääntyisivät tätä vastaan ajaakseen barbaarit ulos Japanista. Välikohtaukselta vältyttiin Britannian asettaessa laivastonsa Jokohaman satamaan ja uhatessa hyökätä Japaniin erään kyseisen maan edustajan hengen vaatineen välikohtauksen seurauksena. Rōshigumi palasi Edoon (nykyinen Tokio) turvaamaan maan pääkaupunkia hyökkäyksen varalta. Pieni shōgunille uskollinen rōshigumin osa kuitenkin erosi pääjoukosta ja jättäytyi Kiotoon. Heistä kolmetoista anoi shōgunilta virallisen luvan asettua Kiotoon suojelemaan shōgunia, ja heille myönnettiin lupa siihen. Shinsengumi oli syntynyt.

Kondō Isami, synnyinnimeltään Miyagawa Katsugorō, ei ollut samurai, vaan tuli varakkaasta talonpoikaisperheestä. Hänen isänsä palkkasi pojilleen kenjutsun opettajan näiden ollessa nuoria, ja näin Katsugorō päätyi harjoittelemaan tennen rishin -ryū -kenjutsua. Myöhemmin hänen opettajansa Kondō Shūsuke, Shieikanin dōjōn opettaja ja tennen rishin -ryūn kolmas päämies, adoptoi hänet päättäen kouluttaa Katsugorōsta seuraajansa. Täytettyään 26 vuotta Katsugorō saavutti koulukuntansa korkeimman arvon, shinan menkyon, ja muutti nimensä Kondō Isamiksi, jolla hänet tultiin myöhemmin paremmin tuntemaan. Kondō kiersi eri dōjōilla opettamassa, ja hänen perimänsä koulukunnan oppilasmäärä kohosi parhaimmillaan kolmeen sataan. Harjoituksissa Kondōn saattoi tunnistaa hänen harjoitustakkinsa selkään kuvioidusta valkoisesta pääkallosta.

Shōgunin ryhdyttyä kokoamaan rōshigumia näki Kondō tilaisuuden ryhtyä samuraiksi ja käyttää oppimiaan taitoja ulkopuolisten karkottamiseksi Japanista. Hän otti mukaansa seitsemän parhaista oppilaistaan, mukaan lukien myöhemmin Shinsengumin varakomentajaksi kohonneen Hijikata Toshizō sekä nuoren ja lahjakkaan miekkailijan Okita Sōjin.

Serizawa Kamo oli toinen Shinsengumin komentajista. Hän oli tunnustettu Shintō Munen -ryū -kenjutsun harjoittaja ja tunnettu kiivaasta luonteestaan, joka teki hänestä helposti provosoitavan. Serizawa kannatti vahvasti jōia ja kuului ennen rōshigumiin liittymistään Miton seudulla toimineeseen Tengun puolueeseen. Tengu-tō ajoi barbaarien karkottamista Japanista, ja sen tiedetään suorittaneen Tairōn Ii Naosuken salamurhan. Serizawan aika Tengu-tōssa päättyi, kun hän kiivastuksissaan surmasi kolme alaistaan näiden suorittaman pienen rikkomuksen vuoksi. Hänet tuomittiin teloitettavaksi tekonsa vuoksi, mutta tuomiota ei koskaan pantu täytäntöön. Serizawa pelastui liittymällä rōshigumiin, mikä šogunaatin päätöksestä antoi hänelle armahduksen.

Shinsengumiin liityttyään Serizawan asennoituminen ja julmuus aiheuttivat joukon sisällä hiljaista kritiikkiä. Hän kuvitteli Shinsengumin komentajana olevansa lain yläpuolella ja toimi sen mukaisesti. Serizawan käytös asetti Shinsengumin huonoon valoon, ja lopulta Kondō päätti hankkiutua hänestä eroon. Serizawa, yhdessä tukijansa Hirayama Gorōn kanssa, sai surmansa Serizawan talossa, eräiden Kondōn järjestämien juhlien jälkeisenä yönä. Virallisesti Serizawa kuoli tuntemattomien salamurhaajien käsissä, ja hänet haudattiin kunnioittavin menoin Mibun temppelille. Serizawan kuoleman myötä Shinsengumiin jäi ainoastaan yksi komentaja.

Shinmi Nishiki tai Niimi Nishiki oli Serizawan läheinen liittolainen, ja Shinsengumin kolmesta komentajasta hänen asemaansa pidettiin lähinnä muodollisena. Myöhemmin hänet alennettiin komentajasta varakomentajaksi. Shinmi oli Serizawan tapaan Shintō Munen -ryūn harjoittaja, ja myös hänelle oli myönnetty tyylisuunnan menkyo, eli korkein arvo. Vuonna 1863 Kondō pakotti hänet suorittamaan seppukun johtuen sekä hänen rikkomuksistaan shinsengumin sääntöjä kohtaan että Kondōn halusta heikentää Serizawan asemaa shinsengumissa.

Shinsengumin jäsenet noudattivat tiukkoja sääntöjä, jotka oli laatinut Kondō Isami. Sääntöjen tiukkuuden on arveltu johtuneen Kondōn ja Hijikatan talonpoikaistaustasta, joka sai heidät kaikin keinoin tavoittelemaan perustamilleen joukoille uskottavuutta tapoihinsa juurtuneessa samuraiyhteiskunnassa. Yleisin rangaistus sääntöjen rikkomisesta oli seppuku, vaikkakaan tätä oikeutta kunnialliseen kuolemaan ei myönnetty kaikille rikkojille. Ehdottomasti kiellettyjä, ja siten seppukulla rangaistavia rikoksia joukoissa olivat:

• Samuraikoodin eli bushidōn rikkominen – Esimerkki bushidōn rikkomuksesta oli haavoittuminen selkään, mikä vihjasi vastustajalta pakenemiseen.
• Shinsengumista eroaminen – Ehkä tunnetuin tähän sääntöön liittyvä tapaus on varakomentaja Yamanami Keisuken, yhden shinsengumin perustajajäsenen, lähteminen shinsengumista. Okita lähetettiin noutamaan hänet takaisin shinsengumin päämajaan, jossa Yamanami suoritti Kondōn määräyksestä seppukun Okitan toimiessa avustajana.
• Rahan hankkiminen omiin tarkoituksiin
• Toisen syyttäminen oikeudessa
• Henkilökohtaisista syistä taisteleminen
• Vihollisen hengen säästäminen tai hänen tappamisessaan epäonnistuminen

Sääntöjä noudatettiin shinsengumin alkuajoista lähtien, mutta shinsengumin virallisiksi säännöiksi ne julistettiin vasta pari vuotta joukon perustamisen jälkeen.

Shinsengumin virallinen univormu oli sininen, ja sen hihoja koristivat valkoiset juovat. Lippu muodostui punaiselle pohjalle keltaisella maalatusta kiinalaisesta merkistä, joka oli samalla shinsengumin symboli. Merkki tarkoittaa "vilpittömyyttä".

Ikedayan välikohtaus tunnetaan yhtenä Tokugawan hallintokauden verisimmistä yhteenotoista. Juuri tämän tapauksen seurauksena shinsengumi ansaitsi itselleen maineen Japanin historian pelätyimpänä poliisivoimana. Tapaus sijoittuu vuoteen 1864, jolloin Chōshūn provinssin samurait, joilla tuolloin oli porttikielto Kiotoon kapinallisten toimiensa vuoksi, kehittivät jälleen uuden suunnitelman Tokugawa-šogunaatin syrjäyttämiseksi ja ulkomaalaisten ajamiseksi ulos Japanista. Shinsengumi aavisti jotain olevan suunnitteilla ja päätti ottaa kiinni yhtenä kapinan johtajista pidetyn Miyabe Teizōn. Kondō uskoi Miyaben olevan Masuya-nimisessä kaupassa, jonka Miyabe omisti samaisella peitehenkilöllisyydellä, jonka turvin oli saapunut Kiotoon. Shinsengumi hyökkäsi Masuyaan, mutta Miyaben sijaan he löysivät itsensä Kiemoniksi esitelleen Furudaka Shuntarōn. Hänen kanssaan kaupasta löytynyt asevarasto ja joukko dokumentteja osoittivat shinsengumin epäilysten olleen oikeita ja shōgunin hengen olevan vaarassa. Furudakan kuulusteluissa shinsengumille selvisi, missä keisarin kidnappausta suunnitelleet Chōshūn-samurait piileskelivät.

Furudakan vangitsemisen pelästyttämät kapinalliset kerääntyivät Ikedaya-nimiseen majataloon Kioton Kawaramachin alueella harkitsemaan seuraavaa liikettään. Samana iltana kaupungissa järjestettiin myös Gionin festivaali. Shinsengumi kiersi Fukudakalta saamansa tiedon pohjalta Kawaramachin majataloja yhdessä joidenkin Tokugawan tukijoiden joukkojen kanssa. Ikedayaan menivät sisälle Kondō ja neljä muuta Shinsengumin jäsentä. Majatalon yläkerrassa olleiden kapinallisten määrää on vaikea sanoa, sillä se muuttuu eri lähteiden mukaan. Kondō itse raportoi shinsengumin surmanneen yksitoista ja vanginneen 23 kapinallista. Useiden kapinallisten kerrotaan vakavasti haavoituttuaan suorittaneen seppukun. Ikedayan ulkopuolelle oli välikohtauksen alkamisen jälkeen nopeasti ilmaantunut tuhansia Tokugawalle uskollisia samuraita. Myös shinsengumin alun perin etsimä kapinajohtaja Miyabe suoritti seppukun majatalon portaissa välttyäkseen joutumasta vangituksi. Neljästäkymmenestä kyseisenä iltana liikkeellä olleesta shinsengumin jäsenestä yksi menehtyi taistelun aikana ja kaksi myöhemmin saamiinsa haavoihin.

Ikedayan välikohtauksen avulla shinsengumin on arveltu viivyttäneen Meiji-restauraatiota kokonaisella vuodella. Toisaalta tapauksen on arvioitu saattaneen päinvastoin mahdollisesti jopa nopeuttaa sitä.

Ikedayan välikohtauksen jälkeen Shinsengumin riveihin värvättiin lisää väkeä. Yhtenä yli viidenkymmenen soturin joukossa Shinsengumiin liittyi joukon esikuntavirkailijan toimet hoitoonsa saanut rōnin Itō Kashitarō. Hän oli avoimesti keisarillisen lojalismin kannattaja ja opetti omalla dōjōllaan hokushin ittō -ryūta. Itōn saapuminen Shinsengumiin kuitenkin jakoi joukon jälleen kahtia. Toisella puolella olivat Kondō ja Hijikata alusta asti mukana olleine kapteeneineen, ja toisella Itō ja hänen mukanaan tuomansa oppilaat. 1867 Itō lähti shinsengumista yhdessä kahdentoista kannattajansa kanssa, mukaan lukien Tōdō Heisuke, joka oli yksi Kondōn joukkoihin mukanaan tuomista jäsenistä, sekä Kondōn vakoojana toiminut Saitō Hajime. Itō sai järjestettyä joukolle keisarillisen määräyksen liittyä keisari Kōmein haudan vartiostoon. Nyt Shinsengumista riippumaton joukko siirsi päämajansa erääseen Kōdai-jin alaiseen temppeliin, Geisshin’iniin, ja otti uuden nimensä tuon ylemmän temppelin mukaan.

Siinä missä Kondō oli lähettänyt Saitōn vakoilemaan Kōdaijin ryhmittymän toimia, oli Itō jättänyt omia miehiään Shinsengumin riveihin raportoimaan sen toimista Itōlle. Kun nämä myöhemmin pyrkivät eroamaan Shinsengumista ja siirtymän Kōdaijin puolelle, järjesti Kondō niin, etteivät he ikinä selvinneet Itōn joukon tarjoamaan suojaan asti. Virallisesti he suorittivat seppukun odottaessaan Aizun viranomaisen paluuta ja tämän lupaa siirtyä Kōmein haudan vartijoihin. Itō ei uskonut tarinaa miestensä kohtalosta ja vakuuttuneena shinsengumin syyllisyydestä heidän kuolemaansa hän päätti hankkiutua Kondōsta eroon. Kōdaijin joukkoihin soluttautunut ja Itōn luottamuksen voittanut Saitō ilmoitti Kondōlle entisen Shinsengumin esikuntavirkailijan kehittämästä salamurhasuunnitelmasta.

Kondō kutsui Itōn tapaamiseen, josta lähtiessään humaltuneen Itōn kimppuun hyökkäsi Shinsengumin iskujoukko. Myöhemmin paikalle ilmestyneistä Itōn seuraajista kolme, Tōdo mukaan lukien, saivat myös surmansa, ja Kōdai-jin ryhmittymä oli täten hajotettu. Välikohtaus tapahtui Aburanokōjin ja Shichijōn teiden risteyksessä, joiden mukaan se on saanut nimensä.