Shiki

Shiki (jap. 志木市, Shiki-shi) on Japanin kaupunki Honshūn saarella Kantōn alueella Saitaman prefektuurissa. Se sijaitsee sisämaassa prefektuurin kaakkoisosassa Musashinon ylängöllä. Kaupungin koillisrajalla virtaa Arajoki.[4][5][1] Shikissä on 76 455 asukasta (syyskuussa 2020)[2] ja sen pinta-ala on 9,05 neliökilometriä.[1]

Shiki
(志木市)

Yanasejoki Shikissä

lippu

symboli

Shikin sijainti Saitaman prefektuurissa

Shiki

Koordinaatit: 35°50′12″N, 139°34′49″E

Valtio Japani
Alue Kantō
Prefektuuri Saitaman prefektuuri
Pinta-ala
  Kokonaispinta-ala 9,05[1] km²
Väkiluku (09/2020) 76 455[2]
  Väestötiheys 8 448,1 as./km²
Symbolit
  Puu Osmanthus fragrans[3]
  Kukka Alppiruusu[3]








Shiki kehittyi Edo-kaudella 1600–1800-luvuilla Shingashijoen varren markkinapaikkana ja jokisatamana. Meiji-restauraation jälkeen aiemmin tärkeä vesiväylä menetti merkityksensä rautateiden rakentamisen myötä, mutta 1960-luvulta lähtien Shiki on kasvanut voimakkaasti yhtenä Suur-Tokion metropolialueen lukuisista esikaupungeista. Vuodesta 1955 paikkakunta tunnettiin nimellä Adachi (足立), mutta se muutti nimensä takaisin Shikiksi saadessaan kaupunkioikeudet vuonna 1970. Kaupunkiin on sijoittunut muun muassa koneteollisuutta.[4][5]

Shikiä palvelee Tōbu-rautateiden Tōjō-päälinja. Sille ajetaan junavuoroja myös Tōkyō metron Yūrakuchō-linjalta.[4][5]

Kuvia

Lähteet

  1. 志木市の概要 Shiki City. Viitattu 16.09.2020.
  2. 人口と世帯数 Shiki City. Viitattu 16.09.2020.
  3. 市章・志木の木・志木の花 Shiki City. Viitattu 16.09.2020.
  4. ブリタニカ国際大百科事典 小項目事典: 志木市 Kotobank. Viitattu 16.09.2020.
  5. 日本大百科全書: 志木(市) Kotobank. Viitattu 16.09.2020.

    Aiheesta muualla


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.