Sheryl Sandberg

Sheryl Kara Sandberg (/ˈsændbərɡ/; s. 28. elokuuta 1969)[1] on yhdysvaltalainen teknologia-alan johtaja, aktiivi ja kirjailija. Hän on Metan operatiivinen johtaja. Kesäkuussa 2012 hänet valittiin Metan hallitukseen[2] ja hänestä tuli sen ensimmäinen naisjäsen. Ennen Facebookia Sandberg oli Googlella johtajana "Global Online Sales and Operations" -yksikössä ja oli mukana lanseeraamassa Googlen filantrooppista Google.org -palvelua. Ennen Googlea Sandberg oli Yhdysvaltain valtiovarainministeri Lawrence Summersin kansliapäällikkö.

Sheryl Sandberg

Vuonna 2012 hän pääsi Time-lehden vuosittain tekemälle maailman sata vaikutusvaltaisinta ihmistä -listalle.[3] Kesäkuussa 2015 Sandbergin "arvon" raportoitiin olevan yli miljardia dollaria, mikä perustuu hänen omistamiinsa osakkeisiin Facebookissa ja muissa yrityksissä.[4]

Kesäkuun alussa 2022 Sandberg ilmoitti jättävänsä Metan ja keskittyvänsä jatkossa säätiöönsä ja hyväntekeväisyystoimintaan.[5]

Varhainen elämä ja koulutus

Sandberg syntyi vuonna 1969 Washingtonissa juutalaiseen perheeseen, [6] hänen vanhempansa olivat Adele (o.s. Einhorn) ja Joel Sandberg, ja hän oli vanhin heidän kolmesta lapsestaan. [1][7] Hänen isänsä oli silmälääkäri ja hänen äitinsä opetti lukiossa ranskaa ja englantia.[6] Adele perusti voittoa tavoittelemattoman Ear Peace-Save Your Hearing -yhteisön, joka opettaa teineille, kuinka he voivat välttyä kuulovaurioilta.[8] Adele lopetti aloittamansa tohtorinkoulutusohjelmansa alkaessaan odottaa Sheryliä ja keskittyi lastensa kasvatukseen.[9][10] [11] Kun Sheryl oli kaksivuotias, hänen perheensä muutti North Miami Beachille Floridaan.[6] Koulussa hän oli aina luokan parhaita ja toimi myös luokkiensa johtotehtävissä.[6][8] 1980-luvulla hän opetti aerobiciä.[12]

Vuonna 1987 Sandberg aloitti Harvard Collegessa, josta hän valmistui vuonna 1991 ja sai stipendin parhaana valmistuneena taloustieteiden opiskelijana.[13] Harvardissa hän oli perustajäsen Women in Economics and Government -yhdistyksessä.[8] Siellä hän tapasi myös silloin professorina toimineen Larry Summersin, josta tuli hänen mentorinsa ja gradun ohjaajansa.[14] Summers palkkasi Sandersin tutkimusassistentikseen Maailmanpankkiin,[6] jossa Sandberg työskenteli noin vuoden erilaisten Intiaan liittyvien terveysprojektien parissa.[15]

Vuonna 1993 Sandberg aloitti Harvard Business Schoolissa, josta hän valmistui M.B.A.-tutkinnosta parhain arvosanoin. [13] 

Ura

Varhainen ura

Valmistumisensa jälkeen Sandberg työskenteli johdon konsulttina McKinsey & Company -yrityksessä (1995-1996). Vuodesta 1996 vuoteen 2001 hän työskenteli jälleen Larry Summersin kanssa. Tämä toimi silloin Yhdysvaltain valtiovarainministeriössä presidentti Bill Clintonin alaisuudessa. Sandberg avusti ministeriön työtä antamalla anteeksi kehittyvien maiden lainoja Aasian talouskriisin aikana.[15]

Kun republikaanit voittivat demokraatit marraskuussa 2000, Sandberg erosi ja muutti Piilaaksoon vuonna 2001. Hän toimi Googlella johtajana "Global Online Sales and Operations"-yksikössä marraskuusta 2001 maaliskuuhun 2008.[16] Hänen vastuullaan oli Goolen mainos- ja julkaisutyökalujen myynti, mutta myös Googlen kuluttajatuotteet sekä Google Book Search.[17]

Facebook

Loppuvuonna 2007 Mark Zuckerberg, Facebookin perustaja ja johtaja, tapasi Sandbergin pikkujouluissa. Sandbergin huhuttiin silloin harkitsevan johtotehtävää The Washington Post Companyssa.[6] Zuckerberg ei virallisesti etsinyt COO:ta, mutta ajatteli, että Sandberg sopisi rooliin täydellisesti.[6] Tammikuussa he viettivät enemmän aikaa yhdessä Sveitsissä World Economic Forumissa Davosissa, ja maaliskuussa 2008 Facebook ilmoitti, että Sheryl Sandberg jättää Googlen aloittaakseen Facebookilla COO:na.[18]

Liityttyään Facebookiin Sandberg alkoi miettiä miten saada Facebook tuottavaksi. Ennen häntä yritys oli lähinnä kiinnostunut rakentamaan "tosi coolia sivustoa ajatellen, että tuotot tulevat myöhemmin."[6] Samana keväänä Facebookin johto päätti, että tuotot saadaan mainonnasta ja vuonna 2010 Facebook lakkasi viimein tekemästä tappiota.[6] Facebookin mukaan Sandberg vastaa Facebookin myynnistä, markkinoinnista, liiketoiminnan kehittämisestä, henkilöstöhallinnosta, julkisen vallan käytöstä ja viestinnästä.[19]

Sandbergin johtajapalkkio vuonna 2011 oli 300 000 dollaria, minkä lisäksi hän sai Facebookin osakkeita, joiden arvo oli yli 30 miljoonaa dollaria.[20] [21]

Vuonna 2012 hänestä tuli Facebookin hallituksen 8. jäsen ja sen ensimmäinen naisjäsen.[22]

Lokakuussa 2012 Business Insider raportoi, että Sandbergin osakkeiden arvo oli noin 790 miljoonaa dollaria. Elokuussa 2013 media kertoi, että Sandbergo oli myynyt 5 % osakkeistaan 91 miljoonan dollarin hintaan.[23] Huhtikuussa 2014 kerrottiin, että Sanberg oli myynyt yli puolet Facebookin osakkeistaan. Hänellä oli noin 17,2 miljoonaa osaketta, eli 0,5 % koko yrityksestä, arvoltaan noin 1 miljardia dollaria.[24]

Hallitustyöskentely

Vuonna 2009 Sandberg nimitettiin The Walt Disney Companyn hallitukseen.[25] Hän toimii myös Women for Women International -, Center for Global Development - ja V-Day -organisaatioiden hallituksissa.[19] Hän on aiemmin ollut Starbucks[26] Brookings Institution- ja Ad Council -organisaatioiden hallituksissa.

Muuta merkittävää

Vuonna 2008 Sandberg kirjoitti artikkelin The Huffington Post -lehteen puolustaakseen mentoriaan Larry Summersia, joka oli antanut kyseenalaisia kommentteja naisista.[27] Joulukuussa 2010 hän piti TED-puheen otsikolla "Miksi meillä on liian vähän naisjohtajia."[28] 

Lean In -kirja

Maaliskuussa 2013 Sandberg julkaisi ensimmäisen kirjansa Lean In: Women, Work, and the Will to Lead, jonka hän kirjoitti Nell Scovellin kanssa (julkaisija Knopf). Kirja käsitteli liike-elämän johtamista ja kehittämistä, syitä miksi naisia puuttuu johtotehtävistä sekä feminismiä.[29][30][31][32][33][34] Syksyyn 2013 mennessä kirjaa oli myyty yli miljoona kappaletta. [35]

Lean In on opaskirja naisille, jotka haluavat saavuttaa uratavoitteensa ja miehille, jotka haluavat olla rakentamassa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Kirjassa käydään läpi syitä, jotka estävät naisia saamasta työpaikan johtotehtäviä: syrjintä, seksismi ja seksuaalinen ahdistelu[36] sekä sosiaalisia esteitä, joista osan naiset luovat itse. Niiden mukaan naisten pitää tehdä tuplapäivä, ensin töissä, sitten kotona vähän arvostettujen kotitöiden parissa. Sandbergin mukaan naisjohtajien määrän kasvattaminen edellyttää sitä, että naiset rikkovat yhteiskunnan ja heidän itsensä asettamat esteet. Sandberg haluaa lisää naisia johtopaikoille, jotta lopulta kaikki saisivat oikeudenmukaisempia mahdollisuuksia edetä urallaan. 

Ban Bossy

Maaliskuussa 2014, Sandberg ja Lean In sponsoroivat Ban Bossy -kampanjassa. Televisiossa ja sosiaalisessa mediassa käydyssä kampanjassa haluttiin kieltää sanan "bossy" (komenteleva, määräilevä, dominoiva) käyttö, koska sillä on vähätellään nuoria tyttöjä. Kampanjassa olivat mukana myös Beyonce, Jennifer Garner ja Condoleezza Rice.[37][38][39]

Kritiikkiä

Sandbergiä on syytetty "liian elitistiseksi" ja "sävelkuuroksi", joka ei ymmärrä, millaisia vaikeuksia tavalliset naiset työpaikoillaan kohtaavat. [40][41] Sandberg vastasi kumpaankin syytökseen kirjassaan. [42] [43]

Yksityiselämä

Sandberg meni ensimmäisen kerran naimisiin 24-vuotiaana ja erosi vuotta myöhemmin. Vuonna 2004 hän avioitui Dave Goldbergin kanssa, joka oli silloin johtajana Yahoo!:ssa ja myöhemmin toimitusjohtajana SurveyMonkeyssa.[1][35][44] Pariskunnalla on poika ja tytär.[45] 1.5. 2015 Goldberg kuoli äkillisesti perhelomalla Meksikossa.[46][47] Hän sai päävamman kaaduttuaan juoksumatolla. Sandberg asuu Menlo Parkissa, Kaliforniassa.[48][49]

Kunnianosoituksia

  • Fortune -lehti on arvioinut Sheryl Sandbergin yhdeksi 50 vaikutusvaltaisimmista liike-elämän naisista:
    • 2007 sijalla 29, (listan nuorin nainen).[50]
    • 2008 sijalla 34.[51]
    • 2009 sijalla 22.[52]
    • 2010 sijalla 16.[53]
    • 2014 sijalla 10.[54]
  • The Wall Street Journal -lehden "50 Women to Watch" -listalla Sandberg oli
    • sijalla 19 vuonna 2007.[55]
    • sijalla 21 vuonna 2008.[56]
  • Vuonna 2009 Sandberg pääsi Business Weekin "25 Most Influential People on the Web" -listalle.[57]
  • Forbes-lehden mukaan hän on yksi maailman 100 vaikuttavimmista naisesta[58]. Vuonna 2014 hän oli sijalla 9, (sijalla 8 oli Michelle Obama).[59]

Julkaisut

Lähteet

  1. "Weddings/Celebrations; Sheryl Sandberg, David Goldberg", April 18, 2004, p. Style. Luettu July 16, 2011.
  2. Eldon, Eric: Sheryl Sandberg, Facebook’s Long-Time COO, Becomes First Woman On Its Board Of Directors June 25, 2012. TechCrunch. Viitattu October 7, 2012.
  3. Kent, Muhtar. "Sheryl Sandberg - The 100 Most Influential People", April 18, 2012. Luettu April 20, 2012.
  4. de Jong, David. "Sheryl Sandberg Becomes One of Youngest U.S. Billionaires", January 21, 2014. Luettu January 21, 2014.
  5. Natalie Sherman: Sheryl Sandberg to leave Facebook after 14 years 2.6.2022. BBC. Viitattu 3.6.2022.
  6. Auletta, Ken (July 11, 2011).
  7. "Benjamin A. Einhorn - Death Notice - Classified", October 27, 2007.
  8. Sheryl Sandberg: From North Miami Beach High to Facebook’s No. 2 February 26, 2012. The Miami Herald. Arkistoitu October 8, 2014. Viitattu October 8, 2014.
  9. Samakow, Jessica. "Adele Sandberg, Sheryl Sandberg's Mom, Inspired Daughter To 'Lean In From Childhood Until Today'", The Huffington Post, May 7, 2013. Luettu October 8, 2014.
  10. Interview: Facebook’s Sheryl Sandberg April 19, 2013. ft.com. Viitattu October 8, 2014.
  11. Leaning Into Sheryl Sandberg Winter 2014. Heritage. Viitattu October 8, 2014.
  12. Sheryl Sandberg on Facebook's Future April 8, 2009. BusinessWeek. Viitattu July 22, 2010.
  13. Executive Bios Facebook. Viitattu July 22, 2010.
  14. Hempel, Jessi. "Sheryl Sandberg: Facebook's new number two to Zuckerberg", Money.CNN.com, April 11, 2008. Luettu July 22, 2010.
  15. Sheryl Sandberg, An Inside View of Facebook October 4, 2008. Newsweek. Viitattu July 22, 2010.
  16. The Passion And Contribution Inside The Social Elite By Sheryl Sandberg November 27, 2015. Eyerys.
  17. Executive Profile* Sheryl K. Sandberg, Chief Operating Officer, Facebook, Inc. Bloomberg Businessweek. Viitattu February 11, 2012.
  18. Sheryl Sandberg Will Become COO of Facebook March 4, 2008. All Things Digital. Viitattu July 22, 2010.
  19. Management - Facebook Newsroom FB.com. Viitattu July 24, 2012.
  20. Registration Statement on Form S-1 January 2, 2012. United States Securities and Exchange Commission. Viitattu March 10, 2011.
  21. Facebook's Initial Statement of Beneficial Ownership of Securities (Form 3) Istockanalyst.com. Viitattu October 7, 2012.
  22. Raice, Shayndi. "Sheryl Sandberg Joins Facebook Board", Wall Street Journal, June 25, 2012. Luettu October 7, 2012.
  23. Rankin, Jennifer. "Sheryl Sandberg sells $90m of Facebook stock", August 12, 2013. Luettu August 13, 2013.
  24. Sheryl Sandberg sells half her stake in Facebook, The Irish Times, April 2, 2014
  25. "UPDATE 2-Disney nominates Facebook's Sandberg to board", Reuters, December 23, 2009. Luettu July 22, 2010.
  26. Facebook COO Sandberg Joins Starbucks Board Of Directors March 27, 2009. Techcrunch.com. Viitattu July 22, 2010.
  27. "Sheryl Sandberg: Larry Summers' True Record on Women", Huffington Post, December 8, 2008. Luettu July 22, 2010.
  28. "Sheryl Sandberg: Why we have too few women leaders", TED, December 21, 2010. Luettu March 12, 2013.
  29. Details From Sheryl Sandberg's New Book February 5, 2013. Business Insider. Viitattu September 22, 2013.
  30. Bosker, Bianca. "Sheryl Sandberg's 'Lean In' Paints A Portrait Of The Facebook COO As A Young Woman", Huffingtonpost.com, February 26, 2013. Luettu September 22, 2013.
  31. Gara, Tom. "Exclusive: First Look At Sheryl Sandberg’s New Book", February 6, 2013. Luettu September 22, 2013.
  32. Lean In: Women, Work, and the Will to Lead (9780385349949): Sheryl Sandberg: Books March 11, 2013. Amazon.com. Viitattu September 22, 2013.
  33. Gara, Tom. "Sheryl Sandberg’s Breakthrough Hug With Mark Zuckerberg", Corporate Intelligence, Blogs.wsj.com, February 6, 2013. Luettu September 22, 2013.
  34. Traister, Rebecca (March 7, 2013). "Sheryl Sandberg's 'Lean In' offers a feminist view from the top". Viitattu September 22, 2013.
  35. Helft, Miguel. "Sheryl Sandberg: The real story", Fortune, Time Inc., October 10, 2013. Luettu October 11, 2013.
  36. Sandberg, Sheryl (2013). Lean In: Women Work and the Will to Lead. Knopf, 8.
  37. Jolie Lee. "Beyonce, Jennifer Garner, Jane Lynch join 'Ban Bossy" campaign. USA Today 10 March 2014 | Retrieved 8 Aug 2014", USAToday.com, May 10, 2014. Luettu August 8, 2014.
  38. Facebook COO Sandberg's ludicrous crusade against bossy March 17, 2014. New York Post. Viitattu March 20, 2014.
  39. Beyoncé, Jennifer Garner, Jane Lynch join prominent women in #BanBossy campaign March 10, 2014. New York Daily News. Viitattu August 8, 2014.
  40. Dowd, Maureen. "Pompom Girl for Feminism", February 23, 2013.
  41. Should All Women Heed Author's Advise to 'Lean In'? March 31, 2013. NPR blog.
  42. Sandberg, Sheryl (2013). Lean In: Women Work and the Will to Lead. Knopf, 10.
  43. Sandberg, Sheryl (2013). Lean In: Women Work and the Will to Lead. Knopf, 11.
  44. Sheryl Sandberg (COO of Facebook/Former Chief of Staff US Department of the Treasury) Amazingwomenrock.com.
  45. http://www.theguardian.com/theguardian/2012/jan/24/sheryl-sandberg-facebook-davos
  46. Dave Goldberg Bio May 2, 2015. DailyENews. Viitattu May 2, 2015.
  47. Dave Goldberg, husband of Facebook exec Sheryl Sandberg, dies suddenly money.cnn.com. Viitattu 2 May 2015.
  48. http://www.forbes.com/sites/erincarlyle/2014/10/14/facebook-coo-sheryl-sandberg-sells-atherton-home-for-9-25-million/
  49. Sheryl Sandberg: What She Saw at The Revolution April 15, 2010. Vogue. Viitattu October 8, 2014.
  50. Benner, Katie. "The Power 50 – Sheryl Sandberg (29) – FORTUNE", CNN.com, 2007. Luettu July 22, 2010.
  51. "50 Most Powerful Women – Sheryl Sandberg (34)", CNN.com, October 16, 2008. Luettu July 22, 2010.
  52. "50 Most Powerful Women – 22. Sheryl Sandberg", CNN.com, September 15, 2009. Luettu July 22, 2010.
  53. "50 Most Powerful Women – 16. Sheryl Sandberg (16) – FORTUNE", CNN.com, September 29, 2010. Luettu September 29, 2010.
  54. "50 Most Powerful Women – 10. Sheryl Sandberg (10)", Fortune. Luettu December 9, 2014.
  55. "The Other Women to Watch", November 19, 2007. Luettu July 22, 2010.
  56. "50 Women to Watch in 2008", November 10, 2008. Luettu July 22, 2010.
  57. The 25 Most Influential People on the Web: The Adult: Sheryl Sandberg BusinessWeek. September 8, 2009. Viitattu July 22, 2010.
  58. "The world's 100 most powerful women", Forbes. Luettu August 24, 2011.
  59. The World's 100 Most Powerful Women forbes.com. Viitattu June 24, 2014.


    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.