Sherlock Koira
Sherlock Koira (engl. Sherlock Hound) on japanilais-italialainen animaatiosarja vuodelta 1984. Sarjasta on tehty 26 jaksoa, joista vain 13 on julkaistu ja esitetty Suomessa. Sarja perustuu löyhästi Sir Arthur Conan Doylen kirjoittamiin Sherlock Holmes -tarinoihin. Sarjassa hahmot ovat antropomorfistisia koiria. Sarjassa ominaista on myös se, että vaikka sarja sijoittuu Doylen tarinoiden tapaan 1800-luvun Isoon-Britanniaan, steampunk-tyylinen teknologia on siellä yleistä. Hayao Miyazaki on ohjannut sarjasta kuusi jaksoa. Tämä oli ensimmäinen Sherlock Holmes -sarja, joka oli suunnattu enemmän lapsille.
Sherlock Koira | |
---|---|
Sherlock Hound, Meitantei Hōmuzu | |
![]() Piirrossarjan tunnuskuva. |
|
Tyyli | rikoskirjallisuus, seikkailu, komedia |
Kestoaika | 22 min |
Alkuperämaa |
![]() ![]() |
Alkuperäiskieli |
japani italia |
Verkko |
![]() |
Esitetty | 1984 – 1985 |
Tuotantokausia | 1 |
Jaksoja | 26 (Suomessa 13) |
Tuotanto | |
Ohjaaja(t) |
Kyosuke Mikuriya Hayao Miyazaki |
Tuotantoyhtiö(t) |
Tokyo Movie Shinsha RAI |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivusto | |
IMDb |
Sarjaa esitettiin Suomessa kaksi kertaa kokonaisuudessaan Yle TV1-kanavalla 1998–2000 välisenä aikana lauantaiaamuisin Veturi-ohjelmassa.
Hayao Miyazaki koosti ohjaamistaan jaksoista myös kaksi elokuvaa. Kumpaakaan ei tiettävästi ole esitetty tai julkaistu Suomessa.
Sarjan henkilöt
- Sherlock Holmes: Lontoon kuuluisa salapoliisietsivä ja koirarodultaan Welsh corgi pembroke. Romaanien tapaan hän käyttää loogista ajattelukykyään, on erittäin asiantunteva monilla aloilla sekä tekee useasti kemiallisia kokeita. Sarjassa hän polttaa pelkästään piippua. Holmesin suomenkielisenä äänenä on Seppo Kolehmainen.
- Tohtori Watson: Holmesin paras ystävä kuten alkuperäisromaaneissa. Hän toimii usein Holmesin apulaisena rikosten selvittämisessä parhaansa mukaan, vaikka jää useasti jälkeen. Watson on rodultaan skotlanninterrieri. Watsonin suomenkielisenä äänenä on Rainer Kaunisto.
- Rouva Marie Hudson: Romaaneista poiketen rouva Hudsonin etunimi on Marie ja hän on myös jonkin verran romaaniminäänsä nuorempi. Nuoruudessaan hän oli lentäjä kuten hänen entinen miehensäkin, joka kuoli lento-onnettomuudessa. Hän lopetti lentämisen ja ryhtyi taloudenhoitajaksi. Rouva Hudson on rodultaan kultainennoutaja. Rouva Hudsonin suomenkielisenä äänenä on Kaija Pakarinen.
- Professori Moriarty: Sarjan antagonisti ja Holmesin arkkivihollinen. Lajiltaan susi. Toisin kun romaaneissa Moriartylla ei ole minkäänlaisia yhteyksiä muihin rikosorganisaatioihin. Tehdessään mitä ällistyttävimpiä rikoksia hänellä on aina apulaisinaan Smiley ja Todd. Moriartyn suomenkielisenä äänenä on Heikki Määttänen ja joissain jaksoissa Jarmo Koski.
- Smiley ja Todd: Professori Moriartyn apulaiset. Veljekset. Smiley on pitkä ja herkkämielinen, ja Todd on lyhyt ja usein vastustaa Moriartyn suunnitelmia ensimmäisenä. Sarjan ensimmäisessä jaksossa he alun perin olivat merirosvoja. Smileyn suomenkielisenä äänenä on Seppo Kolehmainen ja Toddin Ossi Ahlapuro.
- Komisario Lestrade: Scotland Yardin komisario. Hän toimii aktiivisena esimerkkinä poliisijoukoille ja yleensä rikosta selvittäessään törmää Holmesiin. Sarjassa hän yrittää saada Professori Moriartyn pidätetyksi, mutta epäonnistuu useasti mitä humoristisimilla tavoilla. Lestraden suomenkielisenä äänenä on Ossi Ahlapuro.
Suomessa esitetyt jaksot
- Pikku asiakas
- Rouva Hudson katoaa
- Sininen timantti
- Taistelu kultaisesta patsaasta
- Seikkailu meren pohjalla
- Doverin valkoiset kalliot
- Kadonneet kultakolikot
- Kadonneen junan arvoitus
- Hummerimysteeri
- Thamesjoen hirviö
- Taideopiskelijoiden tapaus
- Lyömätön lentokone
- Missä on Big Benin kello
Suomeksi jälkiäänitetyt jaksot julkaistiin Suomessa kolmen DVD:n boksina vuonna 2012 ja kaikki 26 jaksoa kuuden levyn boksina japaniksi puhuttuna suomenkielisillä tekstityksillä vuonna 2013.
Suomenkieliset ääninäyttelijät
Seppo Kolehmainen | … | Sherlock Holmes, Smiley, sivurooleja |
Rainer Kaunisto | … | Tohtori Watson, sivurooleja |
Kaija Pakarinen | … | Marie Hudson, sivurooleja |
Heikki Määttänen | … | Professori Moriarty, sivurooleja |
Ossi Ahlapuro | … | Lestrade; Todd; sivurooleja |
Jarmo Koski | … | Professori Moriarty (jaksoissa Rouva Hudson katoaa, Kadonneet kultakolikot, Hummerimysteeri, Taideopiskelijoiden tapaus, Lyömätön lentokone ja Missä on Big Benin kello); sivurooleja |
Risto Aaltonen | … | Komentaja Raythunder ja Kapteeni Raythunder (jaksossa Seikkailu meren pohjalla) |
Hanne Juntunen | … | sivurooleja (jaksoissa Pikku asiakas ja Sininen timantti) |
Ossi Juntunen | … | sivurooleja (jaksoissa Pikku asiakas ja Taistelu kultaisesta patsaasta) |
Matti Laitinen | … | sivurooleja (jaksoissa Kadonneet kultakolikot ja Taideopiskelijoiden tapaus) |
Outi Alanen | … | sivurooleja (jaksoissa Taideopiskelijoiden tapaus ja Missä on Big Benin kello) |
- Tunnusmusiikin laulaa Ari-Matti Hedman.
- Suomenkielisen version suomensivat ja ohjasivat Tarja Hilli ja Annika Rinne.
- Jälkiäänitys perustuu englanninkieliseen versioon.