Sherlock Holmes

Tohtori Joseph Bell, Sherlock Holmesin esikuva

Arthur Conan Doyle otti Holmesin hahmoon vaikutteita sekä itsestään että tohtori Joseph Bellistä, joka toimi hänen opettajanaan Edinburghin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.[4] Doyle myös tunnusti Bellin vaikutuksen tälle lähettämässään kirjeessä vuonna 1892. Potilaidensa ulkonäöstä, vaatetuksesta ja käyttäytymisestä tekemiensä tarkkojen havaintojen pohjalta Bell pystyi tekemään paikkansapitäviä päätelmiä esimerkiksi näiden ammatista ja henkilöhistoriasta. Kuten Holmes, myös Bell oli pitkä ja hoikka mies, jolla oli haukkamainen nenä ja läpitunkeva katse.[5]

Monet muut Holmesin piirteet ja ominaisuudet ovat puolestaan ominaisia Doylelle itselleen. Hänkin oli herrasmiesmäinen, opiskellut mies ja piti urheilusta. Hän oli kiinnostunut Holmesille siirtämästään havainnointi-päättely-menetelmästä ja toteutti sitä itsekin onnistuen vapauttamaan syyttömänä tuomittuja vankeja. Doyle syntyi varakkaaseen sukuun ja loi Holmesinkin taustaan merkittäviä sukulaisia.[6]

Sherlock Holmesin nimen tausta ei ole täysin varma. Ensimmäisen tarinan Punaisten kirjainten arvoitus varhaisissa luonnoksissa Holmes oli vielä etunimeltään Sherrinford. Sukunimi Holmes tuli mahdollisesti yhdysvaltalaiselta Oliver Wendell Holmesilta, joka oli lääkäri, kirjailija ja filosofi. Nimi Sherlock saattoi tulla Patrick Sherlockilta, joka oli Doylen luokkakaveri Stonyhurstissa. Näyttelijä Eille Norwood kertoi Doylen sanoneen hänelle, että Sherlock Holmes nimettiin kahden kriketinpelaajan mukaan.[7]

Sherlock Holmes -tarinoissa on joitain tiedonmurusia Holmesin taustasta ja elämänvaiheista. Koska tarina Viimeinen kumarrus tapahtuu vuonna 1914 ja Holmes on siinä 60-vuotias, voidaan päätellä, että Holmes syntyi vuonna 1853 tai 1854. Kreikkalainen tulkki kertoo Holmesin isoäidin olleen ranskalaisen taiteilijan Vernet’n sisko. Tarina ei tarkenna, oliko kyseessä Claude Joseph Vernet (1714–1789) vai tämän poika Antoine Charles Horace Vernet (1758–1835).[8]

Sherlockilla on seitsemän vuotta vanhempi isoveli Mycroft Holmes, joka esiintyy tarinassa Salaiset piirustukset. Mycroft on lihava mutta jopa pikkuveljeään nerokkaampi ja merkittävässä asemassa maan hallinnossa.[8]

Holmesin yliopistokoulutuksesta ei tarinoissa kerrota tarkemmin. Collegen jälkeen Holmes muuttaa Lontooseen ja asuu aluksi Montague Streetillä British Museumin lähistöllä. Holmesin laboratorio sijaitsee erään lontoolaissairaalan huoneessa.[9] Vuodesta 1881 alkaen Holmes jakaa poikamiesasunnon John Watsonin kanssa rouva Hudsonin vuokralaisina 221B Baker Streetillä. Holmes ja Watson tapaavat ensimmäistä kertaa Watsonin vanhan tuttavan, herra Stamfordin esitellessä heidät toisilleen. Holmes oli harjoittanut yksityisetsivän ammattiaan jo ennen Watsoniin tutustumista. Holmes oli tuolloin kiinnostunut Baker Streetillä sijaitsevasta asunnosta, mutta hän tarvitsi toisen henkilön maksamaan vuokraa kanssaan. Watson puolestaan oli asunut Strandilla sijaitsevassa hotellissa. Baker Streetin asunto oli Lontoon Westminsterin pohjoisosassa sijaitsevassa kaksikerroksisessa talossa (ensimmäisissä tarinoissa katua kutsutaan myös nimellä Upper Baker Street). Holmes ja Watson muuttavat Baker Streetille ensitapaamisen jälkeisenä päivänä.[10] Watson muuttaa pois mentyään naimisiin vuonna 1889.[9]

Holmes syöksyy Reichenbachin vesiputoukseen 4. toukokuuta 1891, ja pitkään hänen uskottiin kuolleen. Hän kuitenkin ilmestyy yllättäen Lontooseen vuonna 1894 ja kertoo seikkaillensa maailmalla kolme vuotta. Hän oli kertomansa mukaan käynyt ainakin Tiibetissä, Persiassa, Mekassa ja Khartumissa, minkä jälkeen hän palasi Eurooppaan ja teki kokeita laboratoriossaan Montpellier’ssa, Ranskassa. Holmesin paluun jälkeen kaksikko jatkaa seikkailujaan aina vuoteen 1902, jolloin Watson lähtee jälleen omille teilleen. Holmes torjuu tarjouksen tulla lyödyksi ritariksi, ja jää eläkkeelle vuonna 1903. Hän muuttaa Sussexin rannikolle ja käyttää aikaansa mehiläistenpitoon.[11] Hän kirjoittaa aiheesta kirjan ”Mehiläishoidon käytännön oppikirja – sisältää huomioita kuningattaren eristämisestä” (engl. Practical Handbook of Bee Culture, with some Observations upon the Segregation of the Queen).[12][13]

Holmes ratkaisee satunnaisia juttuja vielä vuosina 1907 sekä 1912–1914. Holmesin viimeisistä vuosista Doyle ei kirjoittanut.[11]

Sherlock Holmes (oikealla) ja tohtori Watson Sidney Pagetin piirroksessa tarinaan "Kreikkalainen tulkki".

Holmes kuvailee itseään ”konsultoivaksi salapoliisiksi”, joka tarkoittaa, että ihmiset saapuvat hakemaan häneltä apua ongelmissaan sen sijaan, että hän tulisi heidän luokseen. Kerrotaan, että Holmes pystyi usein ratkaisemaan ongelman kotoaan poistumatta (tarinat tosin keskittyvät kiinnostavampiin tapauksiin, jotka pakottivat hänet usein tekemään kenttätyötä). Holmes on erikoistunut selvittämään epätavallisia tapauksia, joissa hän käyttää ilmiömäisiä havainto- ja päättelytaitojaan.

Holmes avustaa usein poliisia ja Scotland Yardia, joiden kykyyn selvittää rikoksia hän suhtautuu toisinaan väheksyen vaikka arvostaakin heidän rohkeuttaan. Holmes antaa usein poliisin ottaa kunnian hänen ratkaisemistaan tapauksista, oman sanomansa mukaan jopa lähes kaikissa tapauksissa. Poliisi arvostaa Holmesia mutta samalla suhtautuu tämän menetelmiin epäillen, sillä Holmes ei tutkintansa aikana paljasta mitään tietoa sen edistymisestä. Poliiseista useimmin tarinoissa esiintyy komisario Lestrade, yhteensä 13 kertaa. Holmesin suhtautuminen Lestradeen vaihtelee eri tarinoissa tylystä ystävälliseen.[14]

Holmesin tulokset perustuvat siihen, että hän tutkii ja kerää kaiken mahdollisen datan rikospaikalta. Hän hyödyntää datan analysoimisessa monia uudenaikaisia teknisen rikostutkinnan menetelmiä kuten sormenjälkitunnistusta, jalanjälkien valosten ottamista ja kirjoituskoneiden erityispiirteiden tutkintaa. Holmes on opetellut erottamaan toisistaan valtavan määrän muun muassa erilaisia rengasjälkiä, sikarimerkkejä, ammattien jättämiä jälkiä käsiin, salakirjoituksia, tatuointeja ja hajuvesien tuoksuja.[15] Monet tapaukset Holmes ratkaisee kemiallisten kokeidensa avulla, joita hän tekee kotilaboratoriossaan tislauspullojen, bunsenlamppujen ja koeputkien keskellä.[16]

Holmes käyttää joskus myös koiria apunaan tutkimuksissa.[17] Joissain romaaneissa ja novelleissa hän käyttää apunaan Lontoon katukerjäläisiä, "Baker Streetin apupoikiaan".[18]

Tehtyään havainnot Holmes ratkaisee rikoksen päättelyllä, joka perustuu abduktioon. Holmesin päätelmät ovat lähes aina arvauksia, jotka perustuvat tosiasioihin. Holmes pyrkii parhaaseen ja todennäköisimpään saatavilla olevaan selitykseen, mutta hänen päätelmänsä eivät ole aukottomia tai väistämättömiä kuten deduktiivisessa päättelyssä.[19]

Watson luo sivustaseuraajana ja ystävänä Holmesista neron, ja monissa tapauksissa Holmesin ajatuksenjuoksu ylittää Watsonin käsityskyvyn. Näin on esimerkiksi ensimmäisessä novellissa Kuningas ja laulajatar, jossa Watsonin tullessa vierailulle Baker Streetille Holmes päättelee ensi näkemältä, että Watson on lihonut, harjoittanut lääkärintointa, kastunut läpimäräksi ja että tällä on palveluksessaan huolimaton kotiapulainen. Holmesin äly ja havaintokyky kuvataan ylivertaisiksi, ja hänen ajatuksensa kulkevat nopeammin kuin kenelläkään muulla. Hän tekee päätelmiä ensi näkemältä ja sanoo ne ääneen itsestäänselvyyksinä. Hän on ylivertainen sankarihahmo, jonka luonteessa ja tavoissa yhdistyvät sekä ääretön kurinalaisuus ja korkea työmoraali että ikävystyneisyys ja omituiset tavat.

Kertomuksessa Punaisten kirjainten arvoitus Watson arvioi Holmesin tiedot ja taidot seuraavanlaisesti:[20]

1. Kirjallisuuden tuntemus. – Olematon.
2. Filosofian tuntemus. – Olematon.
3. Tähtitieteen tuntemus. – Olematon.
4. Politiikan tuntemus. – Heikko.
5. Kasvitieteen tuntemus. – Vaihteleva. On perehtynyt belladonnaan, oopiumiin ja myrkkyihin yleisesti. Ei tiedä mitään puutarhanhoidosta.
6. Geologian tuntemus. – Käytännöllinen mutta rajoittunut. Erottaa yhdellä silmäyksellä erilaiset maalajit toisistaan. Kävelyretkien päätteeksi on housunlahkeidensa tahrojen värin ja koostumuksen perusteella osoittanut, missä päin Lontoota ne ovat syntyneet.
7. Kemian tuntemus. – Syvällinen.
8. Anatomian tuntemus. – Tarkka mutta epäjärjestelmällinen.
9. Rikosuutisten tuntemus. – Valtava. Hän näyttää tuntevan jokaisen yksityiskohdan kaikista vuosisadan hirvittävyyksistä.
10. Soittaa viulua hyvin.
11. Hän on taitava singlestick-ottelija, nyrkkeilijä ja miekkailija.
12. Hyvä käytännön tuntemus Britannian laista.

Watsonin varhaisen huomion mukaan Holmes ei siis nerokkuudestaan huolimatta ole laajasti sivistynyt eikä ollut perehtynyt kirjallisuuden, filosofian tai astronomian kaltaisiin epäkäytännöllisiin aloihin. Myöhemmissä tarinoissa Holmes kuitenkin usein siteeraa tunnettuja kirjailijoita ja keskustelee lukemistaan kirjoista. Hän osoittaa myös Watsonin väheksymää tuntemusta astronomiasta.[20]

Watson kuvailee Holmesin pitkäksi ja laihaksi. Hänellä oli terävä kotkannenä ja musta tukka.[21] Alkuperäisissä Sherlock Holmes -tarinoissa ei erityisesti mainittu Holmesin käyttäneen deerstalker-hattua, joka yleensä liitetään hänen tunnusmerkeikseen. Metsästäjänhattu on peräisin kertomusten kuvituksista, ensimmäisen kerran tarinasta Laakson arvoitus.[22]

Sherlock Holmesin tunnuslauseeksi on muodostunut lause ”Yksinkertaista, rakas Watson” (engl. "Elementary, my dear Watson.", joskin koko alkuperäinen fraasi kuului "Oh, this is elementary, my dear Watson."). Sitä ei kuitenkaan esiinny missään Doylen kirjoittamassa tarinassa. Lausahdus on peräisin Doylen ja näyttelijä William Gilletten yhteistyönä syntyneestä, ensimmäisestä Holmes-näytelmästä vuodelta 1899, johon Gillette kirjoitti sen muodossa ”...fellow” eikä ”...Watson”. Myöhemmin elokuvanäyttelijä Clive Brook käytti samassa lauseessa sanaa ”Watson”. Nimiroolia näytelmässä esittänyt Gillette on myös vastuussa käyrän piipun iskostumisesta Holmesin tunnusmerkiksi.[23]

Holmes on Watsonin mukaan taitava viulisti, jonka suosikkisäveltäjä on Felix Mendelssohn. Holmes omistaa huokean viulun, jonka hän sanoo olevan Stradivarius. Kuvataiteista Holmes ei keskustele eikä Watsonin mukaan tiedä syvällisesti.[24] Holmes harrastaa nyrkkeilyä ja käykin voitokkaan nyrkkitappelun eräässä tarinassa. Holmes on myös taitava miekkailija.[24]

Holmes tupakoi hyvin ahkerasti. Hän käyttää kaikkein vahvinta tupakkalaatua. Hän suosii etenkin piippua mutta polttaa myös savukkeita ja sikareita, joissa hän on asiantuntija. Kuvituksista ja elokuvista tuttua pitkää ja käyrää piippumallia ei kirjoissa tosin mainita. Työhönsä uppoutuneena Holmes elää hyvin niukasti, mutta töiden ulkopuolella hän on nautiskelija, vaikka Watson joskus väittääkin, ettei Holmesilla ole kuin yksi pahe. Holmes käyttää uutta huumausainetta kokaiinia seitsemän prosentin liuoksena, jota hän piikittää käsivarteensa. Holmes ottaa kokaiinia etenkin pitkästyessään juttujen välillä. Watson moittii Holmesin kokaiininkäyttöä ja saakin sen loppumaan vuosien kuluessa. Holmes käyttää hiukan myös morfiinia ja juo silloin tällöin viskisoodaa ja viiniä.[24] Holmesin huumeidenkäyttö ei Doylen aikaan 1800-luvun lopulla ollut samaan tapaan paheksuttavaa tai huomiota herättävää kuin nykyään, ja kokaiinia pidettiin harmittomana aineena. Lisäksi addiktio sopi taiteilijapersoonan luonteeseen ja tyyliin.[25]

Sherlock Holmes on oman aikansa lapsi ja heijastaa 1800-luvun loppupuolella vallineita arvoja. Nykyajan mittapuulla Holmes on kirjallisena hahmona sovinistinen: hän muun muassa vähättelee Doylen kirjoissa naisten älykkyyttä ja kykyjä, mutta toisaalta yllättyy kun kohtaamansa oopperanäyttelijä Irene Adler osoittautuukin Sherlockin veroiseksi. Ajoittain Doylen salapoliisi sortuu myös rasismiin, esimerkiksi erään tutkimuksen aikana hän alkaa solvaamaan alemmassa asemassa olevaa henkilöä tämän ihon värin perusteella.[26]

Holmes pysytteli poikamiehenä, eikä hänen mahdollisista naissuhteistaan tarinoissa mainita. Holmesin vuokraemäntä rouva Hudson on Holmesille äitihahmon kaltainen huolehtija. Holmes itse sanoi, että naiset harvoin vetävät häntä puoleensa, sillä hänen aivonsa ovat aina määränneet sydäntä. Yliopistossa Holmesin ainoa ystävä oli opiskelijatoveri Victor Trevor. Sen jälkeen Holmesin ainoa ystävä oli tohtori Watson, jonka kanssa hän jakoi vuokra-asunnon Baker Streetillä vuosien ajan. Watsonin mentyä naimisiin ja muutettua pois miehet pysyivät läheisinä ystävinä.[27]

• Punaisten kirjainten arvoitus (engl. A Study in Scarlet) ilmestyi ensin Beeton's Christmas Annual -lehdessä 1887 ja kirjana 1888.
• Neljän merkki (engl. The Sign of the Four) ilmestyi ensin Lippincott's Monthly Magazine -lehdessä helmikuussa 1890 ja myöhemmin samana vuonna kirjana.
• Baskervillen koira (engl. The Hound of the Baskervilles) ilmestyi ensin jatkoromaanina Strand Magazine-lehdessä elokuusta 1901 huhtikuuhun 1902. Kirjana se ilmestyi 1902.
• Kauhun laakso (engl. The Valley of Fear) ilmestyi jatkokertomuksena syyskuusta 1914 toukokuuhun 1915 Strand Magazine -lehdessä ja kirjana 1915.

Sherlock Holmes -novellit ilmestyivät alun perin Strand Magazine -lehdessä, ja ne koottiin pian ilmestymisensä jälkeen seuraaviksi novellikokoelmiksi:

• The Adventures of Sherlock Holmes (1892, novellit ilmestyivät alun perin 1891–1892)
• The Memoirs of Sherlock Holmes (1894, novellit ilmestyivät alun perin 1892–1893)
• The Return of Sherlock Holmes (1905, novellit ilmestyivät alun perin 1903–1904)
• His Last Bow: Some Reminiscences of Sherlock Holmes (1917, novellit ilmestyivät alun perin 1908–1913 ja 1917)
• The Case-Book of Sherlock Holmes (1927, novellit ilmestyivät alun perin 1921–1927)