William Shakespeare

William Shakespearen isän talo, jossa Williamin arvellaan syntyneen.

Stratford-upon-Avonin Pyhän Kolminaisuuden kirkon kirjoista löytyy 26. huhtikuuta 1564 latinankielinen kastemerkintä Guilelmus filius Johannes Shakespere eli William, John Shakespearen poika.[3] Kasteen ajankohdan mukaan on syntymäpäiväksi yleisesti arveltu 23. huhtikuuta. Arvio perustunee etupäässä siihen, että kyseinen päivä on Pyhän Yrjön päivä, joka 1800-luvulla katsottiin Englannin kansallisrunoilijalle sopivaksi syntymäpäiväksi.[4] Shakespeare saattoi syntyä myös huhtikuun 21. tai 22. päivänä.[3]

William oli John Shakespearen ja Mary Ardenin kahdeksasta lapsesta kolmas. Hänellä oli neljä sisarta ja kolme veljeä. William oli lapsista ensimmäinen, joka selviytyi yli lapsuusiän, vaikka pian hänen synnyttyään Stratfordiin saapui ruttoepidemia, joka surmasi joka seitsemännen asukkaan kaupungissa.[5]

Shakespearen isä oli menestyvä hansikaskauppias ja raatimies, äiti vanhaa vaurasta sukua.[6] Molemmat vanhemmat olivat todennäköisesti lukutaidottomia – vaikka isä toimi Stratfordin pormestarina, hän kirjoitti nimensä aina puumerkillä.[7] Vaikka Shakespeare eli protestanttina, jotkut esittävät hänen olleen taustaltaan ja uskoltaan katolinen.[8][9] Esimerkiksi elämäkerturi Anthony Holden on arvellut Williamin isää katoliseksi tämän talon kattorakenteista vuonna 1757 löytyneen testamentin perusteella. John Shakespeare olisi luultavasti pyrkinyt salaamaan asian, ja ajan katolisten vaino saattoi olla osasyy hänen elämänsä loppupuolen talousongelmiin.[10]

Vaikka Shakespearen koulunkäynnistä ei ole säilynyt kirjallista tietoa, useimmat tutkijat uskovat hänen opiskelleen King's New Schoolissa Stratfordissa. Siirryttyään oppikouluun seitsenvuotiaana hänen lukujärjestykseensä kuului luultavasti latinan kielioppia ja antiikin kirjallisuutta.[11]

Shakespeare solmi avioliiton 28. marraskuuta 1582 itseään kahdeksan vuotta vanhemman Anne Hathawayn kanssa. Anne oli tuolloin jo raskaana, ja heille syntyi lapsi seuraavan vuoden toukokuussa. He saivat kaikkiaan kolme lasta, esikoisensa Susannan sekä kaksoset Judithin ja Hamnetin tammikuussa 1585.[12] Hamnet kuoli vuonna 1596.[13]

Tiedot Shakespearen elämästä 1580-luvun puolivälistä eteenpäin ovat niukkoja. Elämäkerturi Anthony Holdenin mukaan Shakespeare muutti Lontooseen ehkä vuonna 1587, jolloin The Queen's Men -näyttelijäseurue kävi Stratfordissa.[14]

Ensimmäinen maininta Shakespearesta Lontoon teatteripiireissä tunnetaan vuodelta 1592, jolloin tämän ”entisen näyttelijän” kirjoittama näytelmätrilogia Henrik VI todettiin suureksi menestykseksi.[15] Vuoteen 1592 mennessä Shakespeare oli kirjoittanut mahdollisesti jo ainakin viisi näytelmää.[16] Noihin aikoihin Lontoon teatterit suljettiin toistuvasti ruttoepidemioiden vuoksi, mikä antoi Shakespearelle aikaa kirjoittaa näytelmien välissä myös runoja.[17]

Shakespeare liittyi vuonna 1594 The Lord Chamberlain's Men -näyttelijäseurueeseen, jonka pysyvä jäsen ja osaomistaja hänestä tuli. Seurue esiintyi kuningatar Elisabet I:lle joulukuussa 1594.[18] Shakespeare asui todennäköisesti vuokralla 1590-luvun puolivälissä Bishopsgaten alueen St. Helenin seurakunnassa,[19] kunnes hänellä oli vuonna 1597 varaa ostaa Stratfordista uusi talo perheelleen.[20] Lontooseen rakennettiin vuonna 1599 Globe-teatteri, jonka vakituinen dramaturgi, näyttelijä ja osakkeenomistaja Shakespeare oli. Hän muutti asumaan Lontoon Southwarkiin.[21] Globe-teatteri paloi vuonna 1613, mutta se rakennettiin uudelleen seuraavana vuonna. Palossa saattoi tuhoutua Shakespearen näytelmien käsikirjoituksia.[22] Kuningatar Elisabet I:n kuoleman jälkeen 1603 kuningas Jaakko I otti Shakespearen näyttelijäseurueen suojelukseensa, ja se nimettiin The King's Meniksi.[23]

Shakespeare palasi noin vuonna 1611 takaisin Stratfordiin ja asui siellä pysyvästi vuodesta 1614 terveytensä heikennyttyä.[24]

Shakespearen hauta hänen vaimonsa Anne Shakespearen ja tyttärentyttärensä aviomiehen Thomas Nashin vieressä.

Shakespeare kuoli 23. huhtikuuta 1616, mahdollisena syntymäpäivänään. Hän oli naimisissa Annen kanssa kuolemaansa asti. Hän jätti omaisuutensa lapsilleen, vaimolleen, sisaruksilleen ja muille sukulaisilleen. Shakespearen lapsenlapset jäivät lapsettomiksi.[25]

Shakespeare haudattiin Stratford-upon-Avonin Pyhän kolminaisuuden kirkkoon. Hänen pääkallonsa ei ilmeisesti ole haudassa, minkä vuoksi jotkut arkeologit uskovat, että hauta ryöstettiin 1700-luvulla ja kallo varastettiin.[26]

Shakespearea esittävä kuparikaiverrus Ensimmäisen folion kannessa vuodelta 1623

Shakespearen aikana näytelmiä painettiin paperin koon mukaan kvartto- ja foliopainoksina. Foliopainoksia tehtiin neljä, joista vuonna 1623 julkaistu, 36 näytelmää sisältänyt ensimmäinen folio on tärkein lähde Shakespearen näytelmistä. Aiemmin tehdyt halvemmat kvarttojulkaisut ovat monesti huonoja, jopa näyttelijöiden ulkomuistista kopioimia.[31]

Shakespearen näytelmät tavataan karkeasti jakaa neljään tyylilliseen kauteen. 1590-luvun puoliväliin asti Shakespeare kirjoitti lähinnä klassisia ja italialaisvaikutteisia komedioita, kuten Kesäyön unelma ja lyyrisiä historiallisia näytelmiä, kuten Henrik IV:n ensimmäinen osa. Tämän jälkeen hänen näytelmänsä vakavoituivat, henkilöhahmonsa syvenivät, ja kerronnassa tapahtui siirtymää lyriikasta proosan suuntaan. Seuraavan kauden aloitti tragedia Romeo ja Julia (n. 1595–1596) ja päätti toinen kuuluisa tragedia Julius Caesar (1599). Varhaiset näytelmät ovat tyypillisesti kevyempiä kuin tragedisen kauden tummasävyiset, pettämisen, murhien, himon, vallan ja itsekkyyden kaltaisia aiheita käsittelevät näytelmät.

Shakespearen tragedinen kausi kesti noin vuodet 1600–1608. Siihen kuuluvat maineikkaimmat tragediat Othello, Macbeth, Hamlet ja Kuningas Lear. Viimeisenä kautenaan Shakespeare siirtyi romansseihin ja tragikomedioihin, kuten Talvinen tarina ja Myrsky. Myöhäiskauden romanttiset näytelmät sisältävät usein onnellisen lopun, sekä taikuutta ja muita fantasiaelementtejä. Rajanveto kausien välillä on kuitenkin epätarkka ja muitakin luokittelutapoja on esitetty.

Kuten ajan tapana oli, Shakespeare perusti monet työnsä toisten näytelmäkirjailijoiden töihin, ja kierrätti vanhempia tarinoita sekä historiallista materiaalia. Esimerkiksi Hamlet (n. 1601) on todennäköisesti uudelleen kirjoitettu versio vanhemmasta Hamlet-näytelmästä, ja tarinan peruskuvio esiintyy jo Saxo Grammaticuksen Tanskalaisten teoissa. Se sisältö, mitä pidetään oleellisena, kuten dialogi ja henkilöhahmot syvemmässä merkityksessä, katsotaan kuitenkin Shakespearen luomukseksi. Historiallisissa näytelmissään Shakespeare käytti kahta päälähdettä: Plutarkhoksen Antiikin suurmiesten elämäkertasarjaa Kuuluisien miesten elämäkertoja ja Raphael Holinshedin Englannin historiaa käsitteleviä Kronikoita.

Shakespeare kirjoitti 11 historiallista näytelmää, joista kymmenen Elisabet I:n hallintokaudella vuosien 1589–1599 aikana ja viimeinen Jaakko I:n aikana vuonna 1613.[32]

Shakespearen historialliset näytelmät sisältävät yleensä traagisen keskushenkilön ja komediallisiakin piirteitä, mutta niillä on omat tunnusomaiset teemansa, dramaattiset rakenteensa ja poliittiset päätelmänsä. Jokainen teos sijoittuu Englantiin ja käsittelee nimihahmona toimivan kuninkaan kohtaamia poliittisia haasteita. Näytelmien kahdeksan kuningasta hallitsivat Englantia vuosien 1199 ja 1547 välisenä aikana. Useimmat kuninkaista esiintyvät vain yhden näytelmän pääosassa, mutta Henrik VI on saanut kolme ja Henrik IV kaksi näytelmää. Näytelmät kuvaavat historiallisten tapahtumien jatkumon, joka liittyy Englannin yhdistymiseen. Shakespeare painottaa inhimillistä draamaa historiallisen tarkkuuden sijaan, ja näytelmät ottavat suuria vapauksia aikajärjestyksen, paikkojen ja henkilöiden suhteen.[32]

Shakespearen historialliset näytelmät oletetussa kirjoitusjärjestyksessä:[32]

• Henrik VI, osa I, 1589–90.
• Henrik VI, osa II, 1590–91.
• Henrik VI, osa III, 1590–91.
• Rikhard III, 1592–93.
• Edvard III, 1590–94.
• Rikhard II, 1595.
• Kuningas Juhana, 1595–96.
• Henrik IV, osa I, 1596–97.
• Henrik IV, osa II, 1598.
• Henrik V, 1598–99.
• Henrik VIII, 1612–13.

Shakespeare kirjoitti 13 komediaa, jotka ulottuvat farssista taianomaiseen ja traagiseen. Ne ovat tarinaltaan usein monimutkaisia, ja niissä on mukana liioiteltuja ja hillittömästi käyttäytyviä henkilöhahmoja. Tarinoissa on yleensä onnellinen loppu, useimmiten häät, ja ehdollinen lupaus onnellisuudesta. Jotkin näytelmät päättyvät epilogiin, jossa yksi hahmoista puhuu suoraan teatteriyleisölle. Tarinat kertovat rakastavaisista, jotka voittavat vaikeudet ja saavuttavat tietoisuuden itsestään ja rakastetustaan. Shakespearen komedioissa on toisinaan myös traagisia piirteitä.[33]

Monessa komediassaan Shakespeare hyödyntää henkilöllisyyksiin liittyviä sekaannuksia ja naamioitumisia. Neljässä komediassa nuoret naiset naamioituvat miehiksi saadakseen tietää enemmän rakastettujensa salatuista puolista. Tarinoissa kuvataan myös sukupolvien välisiä suhteita ja ongelmia. Nuorten rakastavaisten vanhemmat usein aluksi järkyttyvät uhmakkaiden lastensa puuhista mutta tulevat lopuksi hyväksymään tosirakkauden lastensa palattua kotiin ja mentyä naimisiin.[33]

Shakespearen komediat oletetussa kirjoitusjärjestyksessä:[34]

• Kaksi nuorta veronalaista, 1592–94.
• Erehdysten komedia, 1593–94.
• Kuinka äkäpussi kesytetään, 1593–94.
• Turhaa lemmen touhua, 1595.
• Kesäyön unelma (tai Kesäyön uni), 1595–96.
• Venetsian kauppias, 1594–97.
• Windsorin iloiset rouvat, 1597.
• Paljon melua tyhjästä, 1598–99.
• Miten haluatte, 1599.
• Loppiaisaatto, 1601–02.
• Troilus ja Cressida, 1600–1608.
• Loppu hyvin, kaikki hyvin, 1602–1603.
• Mitta mitasta, 1604.

Näistä näytelmistä Loppu hyvin, kaikki hyvin, Mitta mitasta ja Troilus ja Cressida sisältävät myös tragedian aineksia, joten ne on toisinaan erotettu omaksi ryhmäkseen.[35]

Kymmenessä tragediassaan Shakespeare käsittelee ihmisluontoa ajavia voimia rakkauden kaipuusta vallanhimoon. Näiden näytelmien traagiset päähahmot perustuvat usein historiallisiin henkilöihin, joista Shakespeare luki esimerkiksi Plurarkhoksen teoksista. Jotkin näytelmät sijoittuvat Britanniaan, jotkin antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Shakespearen tragedioista etenkin Romeo ja Julia, Julius Caesar, Hamlet, Othello, Kuningas Lear ja Macbeth luetaan Shakespearen ja koko maailmankirjallisuuden merkittävimpiin ja yleispätevimpiin teoksiin.[36]

Shakespearen tragediat oletetussa kirjoitusjärjestyksessä:[37]

• Titus Andronicus, 1593–94.
• Romeo ja Julia, 1594–96.
• Julius Caesar, 1599.
• Hamlet – Tanskan prinssi, 1600–01.
• Othello, 1604.
• Kuningas Lear, 1605.
• Macbeth, 1605–06.
• Antonius ja Kleopatra, 1607–08.
• Coriolanus, 1607–08.
• Timon Ateenalainen, 1607–08.

Shakespearen kuusi myöhäistuotantoon kuuluvaa näytelmää on 1700-luvun lopulta alkaen usein luokiteltu romantiikaksi, vaikka omana aikanaan jotkin niistä luokiteltiinkin komedioiksi ja jotkin tragedioiksi. Shakespearen kohdalla romantiikalla tarkoitetaan komediaa vakavampia teoksia, joissa klassisen kreikkalaistyylinen, toiminnallinen ja nopeasti etenevä juoni nostaa esiin monenlaisia voimakkaita tunteita, ja tragiikka, kuolema, menetys tai katastrofi määrittävät tapahtumat loppuun asti.[38]

Shakespearen romanssit oletetussa kirjoitusjärjestyksessä:[39]

• Perikles, 1607–08.
• Cymbeline, 1609–10.
• Talvinen tarina, 1610–11.
• Myrsky, 1611.
• Cardenio, kadonnut
• Kaksi jalosukuista, 1613–1614.

• Love’s Labour’s Won
• Cardenio

Shakespearelta julkaistiin 154 sonettia eli lyyristä runoa, jotka käsittelevät rakkauden, kauneuden ja kuolevaisuuden kaltaisia aiheita.[40] Sonetit kirjoitettiin niissä käytetyn kielen perusteella 1590-luvun alussa, mutta ne julkaistiin vasta vuonna 1609, yleisen käsityksen mukaan ilman kirjailijan lupaa.[41]

Shakespearen sonetit jaetaan kolmeen ryhmään. Sonetit 1–126 on osoitettu nuorelle miehelle, joskin ilman johdonmukaista seksuaalista sisältöä. Täksi mieheksi on aikojen kuluessa epäilty useita eri henkilöitä, eikä asiasta ole varmuutta. Sonetit 127–152 on osoitettu ”tummalle naiselle”, ja sonetit 153–154 Kupidolle, rakkauden jumalalle.[41]

Sonettien lisäksi Shakespearen ei tiedetä kirjoittaneen muuta lyyristä runoutta.[42] Shakespeareltä julkaistiin lisäksi neljä kertovaa runoa.[43]

Shakespearen runot oletetussa kirjoitusjärjestyksessä:[43]

• Shakespearen sonetit, 1590-luvulla, julk. yhtenä niteenä 1609.
• The Phoenix and the Turtle, 1586–92, julk. 1601.
• Venus and Adonis, 1592–93.
• The Rape of Lucrece, 1592–94.
• A Lover’s Complaint, 1603–04, julk. 1609.

Robert Greenen mitä ilmeisimmin Shakespearea kohtaan kohdistamaa kritiikkiä vuodelta 1592 voidaan pitää yhtenä todisteena, että Shakespeare todella kirjoitti näytelmänsä. Kuolinvuoteellaan kirjoittamassaan pamfletissa Groats-worth of Wit Greene haukkui nousukasmaista näyttelijää, joka oli alkanut kirjoittaa itse näytelmiä ja kuvitteli olevansa yliopistokoulutettujen näytelmäkirjailijoiden veroinen. Greene käyttää näyttelijästä ironista nimitystä Shake-scene, joka voitaneen kääntää ”näyttämönravistajaksi”.[51]

Se, että Shakespeare toimi myös näyttelijänä, voidaan todistaa muun muassa sillä, että hänen on kirjattu esiintyneen kuningatar Elisabetille vuonna 1594.[18] Näyttö siitä, että hän oli kiinnostunut teatterista voidaan osoittaa sillä, että Shakespeare oli Lord Chamberlain's Company -nimisen teatteriyhtiön osaomistaja vuosina 1594 ja 1595.[18] Shakespearen läsnäolon teatteripiireissä todistavat myös merkinnät siitä, että hän oli yksi Globe-teatterin omistajista vuonna 1599.[21] Vuonna 1603 Shakespeare sai myös uuden asiakkaan, Englannin tuolloisen kuninkaan Jaakko I:n, jonka ansiosta hänestä tuli suosittu hoviesityksissä.[23] Shakespearen runoilijan urasta puolestaan todistaa Francis Mereksen hyökkäys häntä vastaan vuonna 1598. Meres sanoo teoksessaan Palladis Tamia Shakespearen töiden olevan ”sokeroituja sonetteja yksityisten ystäviensä keskuudessa”. Samassa teoksessa Meres kehuu Shakespearea hänen ”erinomaisista” komedioistaan ja tragedioistaan.[19]