Seventh Star

Laulaja Ian Gillanin ja rumpali Bev Bevanin lähdettyä yhtyeestä vuoden 1984 Pohjois-Amerikan kiertueen jälkeen jäljelle jääneet Iommi ja basisti Geezer Butler sekä kosketinsoittaja Geoff Nicholls jatkoivat yhtyeen toimintaa etsimällä uutta laulajaa. Rumpaliksi palasi yhtyeen alkuperäinen rumpali Bill Ward. Laulajaksi pyrkivät muun muassa amerikkalaislaulajat Ron Keel ja David Donato, mutta kumpikaan heistä ei vakuuttanut lopullisesti yhtyettä.[8] Vuoden 1985 alussa Butler turhautui paikallaan junnaamiseen ja erosi yhtyeestä, ja myös rumpali Ward seurasi perässä. Jäljelle jäänyt Tony Iommi päätti ruveta tekemään sooloalbumia Geoff Nichollsin jäädessä Iommin tueksi.

Rumpaliksi ja basistiksi tulivat Eric Singer ja Gordon Copley, jotka soittivat Iommin tuolloisen tyttöystävän Lita Fordin yhtyeessä. Iommin alkuperäinen suunnitelma oli kasata niin sanottu all Star -laulaja kaarti, ja nimet Robert Plant, Rob Halford, David Coverdale ja Glenn Hughes nousivat esille, mutta sopimusteknisistä syistä tämä osoittautui mahdottomaksi.[9]

Uudeksi laulajaksi yritti Jeff Fenholt, joka on myöhemmin tullut tunnetuksi tv-evankelistana, mutta hän ei kuitenkaan jäänyt yhtyeeseen riitaannuttuaan Iommin managerin Don Ardenin kanssa[8] ja myös tuottajaksi tullut Jeff Glixman ei pitänyt Fenholtin tyylistä.[9] Fenholtin jälkeen Iommi pyysi laulajaksi jo edellä mainitun ystävänsä Glenn Hughesin joka oli aiemmin ollut basisti-laulajana mm. Deep Purplessa ja Trapeze-yhtyeessä. Hughesin ura oli tuolloin ollut vaakalaudalla huumeongelmien takia ja hänen yhteistyönsä Gary Mooren kanssa oli päättynyt vähemmän ystävällisissä merkeissä.[8] Iommi kuitenkin arvosti Hughesia laulajana korkealle ja pyysi tätä mukaan albumilleen vaikkakin Iommin mukaan "Hughes käytti kokaiinia kymmenen kertaa enemmän kuin kukaan muu!"[9]. Basisti Copley palasi Lita Fordin yhtyeeseen ja uudeksi basistiksi tuli tuottaja Jeff Glixmanin ehdotuksesta amerikkalainen Dave Spitz, joka oli soittanut aiemmin mm. White Lion-yhtyeessä, ja jonka pikkuveli oli Anthrax-yhtyeessä kitaroinut Dan Spitz.[8] Spitz ja rumpali Singer olivat huomattavasti Iommia nuorempia muusikoita ja Iommin mukaan "nuori bändi antoi muillekin uutta potkua".[10]

Albumi nauhoitettiin vuoden 1985 kesällä ja syksyllä Atlantassa Cheshire Sound-studioilla. Tuottajana ja nauhoittajana toimi Jeff Glixman. Albumin kahdella viimeisellä kappaleella ("Angry Heart" ja "In Memory...") bassot soittaa Glenn Hughes, sillä Dave Spitz ei ollut tuolloin paikalla studiossa.[8] Kappaleessa "No Stranger to Love" bassot soittaa projektin alkuvaiheessa mukana ollut Gordon Copley, koska Spitz ja Iommi eivät löytäneet sopivaa uutta virettä Copleyn jo valmiiksi nauhoittamaan bassoraitaan.[8] Albumi on myös ensimmäinen jossa jo vuodesta 1979 mukana ollut kosketinsoittaja Geoff Nicholls listataan täysivaltaiseksi jäseneksi. Hän on myös kirjoittanut sanat moniin albumin kappaleista ja kosketinsoittimet ovat muutenkin aiempaa enemmän esillä albumilla.[8]

Musiikillisesti kitaristi Tony Iommi kokeili albumilla hieman aiempaa erilaisia, mm. blues-vaikuitteisia suuntauksia, sillä kyseessä piti olla hänen sooloalbuminsa, jolla hän voisi ottaa enemmän vapauksia musiikin suhteen. Lisäksi Glenn Hughesin soul / blues-vaikutteinen ääni sopi hienosti uusiin sävellyksiin. Albumilla on myös vaikutteita 1980-luvun kaupallisemmasta, valtavirran heavy metalista, unohtamatta täysin kuitenkaan Black Sabbathin perinteisiä raskaita riffejä.

Albumin avaa 7/4-tahtilajissa kulkeva raskas ja nopeatempoinen "In for the Kill", jonka sanoituksen aiheita ovat Dracula-hahmon esikuva, hallitsija Vlad III ja Harmageddonin taistelu. Nichollsin mukaan Dave Spitzin taitava bassonsoitto on huomionarvoista tässä kappaleessa.[8] Kappale on albumin ainoa "In Memory...":n ohella jota ei ole soitettu kertaakaan livenä.

Singlenä ja videonakin julkaistu, hieman Foreigner-yhtyeen materiaalia muistuttava "No Stranger to Love" edustaa tyypillistä 1980-luvun voimaballadia, jossa kosketinsoittimet ovat ajan tyyliin pinnalla. Kappaleen single-versiossa on hieman erilainen miksaus, sisältäen enemmän koskettimia ja taustalauluja. Sitä seuraava, Eric Singerin rumpu-introlla avautuva "Turn to Stone" on nopeatempoinen, Rainbow-tyylinen hard rock-kappale, joka kulkee tuplabasari-kompilla.

Nimikappale "Seventh Star" on hieman Egypti-henkinen, itämais-vaikutteinen, monumentaalinen kappale (vrt. Led Zeppelinin "Kashmir") ja sitä edeltävä "Sphinx (The Guardian)" on Geoff Nichollsin lyhyt kosketinsoitin-instrumentaali. "Seventh Star"-kappaleen sanat kirjoitti Nicholls ja hänen mukaan aihe tulee "muinaisesta egyptiläisestä mytologiasta, jossa seitsemän tähteä muodostavat linjan maailmanlopun tullessa".[8] Nimikappale tunnettiin aiemmin nimellä "Star of India", joka myös viittasi itämaiseen aiheeseen.[8]

Keskitempoinen "Danger Zone" edustaa melodisempaa heavy metalia tuplatun kitaran ja kosketinsoittimien säestämän riffin myötä. Albumin pisin kappale on hidas "Heart Like a Wheel", jossa Hughesin laulaminen, blues-vaikutteet ja Iommin soolo-työskentely tulevat hyvin esiin. Kappaleen on sanoittanut Nicholls ja aiheena on ollut "naiskilpa-autoilija, joka hakee kunnioitusta ja tasavertaisuutta lajissaan".[8]

Albumin päättävät tyypillistä 1980-luvun valtavirran heavya edustava "Angry Heart", joka yhdistyy melankoliseen, akustiseen ja hitaaseen "In Memory..."-kappaleeseen.

Albumin kannessa on kuvat Tony Iommista ja otteita kuvanveistäjä/maalari Lucas Cranach the Elderin vuoden 1506 teoksesta "The Torment of Saint Anthony"[11]. Albumin sisäpussissa on kappaleiden sanat ja tekijätiedot.

Seventh Star julkaistiin tammikuussa 1986 Pohjois-Amerikassa ja helmikuussa 1986 Britanniassa ja Euroopassa. Albumin piti alun perin olla Tony Iommin sooloalbumi, mutta levy-yhtiön painostuksesta se julkaistiin nimikkeen "Black Sabbath featuring Tony Iommi" alla[11]. Albumin kaupallinen menestys ei ollut kovin vahvaa: Britanniassa albumi pääsi niukasti top-30:neen ja Yhdysvalloissa sijoitus oli heikohko #78. Kappale "No Stranger to Love" julkaistiin hieman eri lailla miksattuna singlenä ja siitä tehtiin myös musiikkivideo, jossa Iommin vastanäyttelijänä toimii mm. Star Trek-tv-sarjasta tuttu Denise Crosby.

1980-luvun puolivälissä mm. erilaiset glam metal-yhtyeet hallitsivat hevimaailmaa ja Black Sabbathin kaltaisia vanhempia yhtyeitä pidettiin jo menneen talven lumina. Lisäksi miehistönvaihdokset ja yhtyeen erikoinen nimeäminen hämmensivät yleisöä[8]. Albumin muusikoiden mielestä albumi olisi saanut enemmän arvostusta, jos se olisi julkaistu juuri Tony Iommin sooloalbumina[8]. Albumi sai tosin myös positiivisiakin arvosteluja, esim. brittiläisen Kerrang!-lehden Malcolm Dome antoi albumille viiden K:n arvion (paras mahdollinen) otsikolla "seitsemäs taivas". Laulaja Hughes kiteytti albumin myöhemmin seuraavasti: "Jos sitä kuuntelee Tony Iommin levynä, se on loistava, mutta jos sitä kuuntelee Black Sabbathin levynä, se ei ole kummoinenkaan."[12]

Kosketinsoittaja Geoff Nicholls, joka oli ollut näkyvästi mukana albumin teossa, on myöhemmin kertonut pettyneensä levy-yhtiön toimintaan, sillä hänen mukaansa singlen ja albumin promotointi lopetettiin kun laulaja Glenn Hughes jouduttiin erottamaan yhtyeestä lähes heti kiertueen alettua[8].

Tämän päivän mediassa albumi on saanut ristiriitaisia arvosteluja. Sputnik Music-sivuston kriitikko sanoo albumia "tasapaksuksi, juustoiseksi 1980-luvun hevi-levyksi"[13] ja Reviewcentre.com-sivuston kriitikko haukkuu albumin "tylsäksi ja korniksi" ja sanoo albumin olevan "yhtyeen kaikkien aikojen huonoin".[14] Allmusic-sivuston arvostelija puolestaan sanoo albumia "käännekohdaksi yhtyeen uralla" ja antaa albumille kolme tähteä.[15] Metal Excess-sivuston ja suomalaisen Feel the Fire-sivuston arvostelijat puolestaan ylistävät albumia ja varsinkin Hughesin laulua.[12][16]

Yhtye lähti Pohjois-Amerikan kiertueelle keväällä 1986 heti albumin julkaisun jälkeen. Vaistoinkäymiset alkoivat kun laulaja Hughesin huume- ja päihdeongelmat nousivat pintaan. Lisäksi Hughes oli pettynyt, koska kiertueelle lähdettiin Black Sabbath-nimikkeen alla, eikä Hughes mieltänyt itseään Sabbath-vokalistiksi ja lisäksi hän ei voinut perinteensä mukaisesti soittaa bassoa lavalla koska Dave Spitz oli kokoonpanossa mukana.[8] Hughes: "En ole Sabbath-laulaja. Luulin olevani mukana Tony Iommin soolo-albumilla, mutta levy-yhtiö ja manageri sotkivat kaiken. Tajusin sitten kauhukseni joutuvani laulamaan vanhoja Sabbath-biisejä tulevalla kiertueella. Ajattelin että miten kerron tämän Ozzylle, joka on hyvä ystäväni ja ainoa oikea Sabbath-vokalisti. Lisäksi en pystynyt soittamaan bassoa koska Dave Spitz oli kokoonpanossa. Olen parhaimmillani lavalla basson kanssa. Lisäksi heavy metal ei ole se mitä haluan laulaa, vaikka kaikki niin luulevat Purple-pestini jäljiltä. Olen enemmän soul- ja blues-miehiä."[8]

Kaiken huipuksi ennen kiertueen alkua yhtyeen kiertuemanageri oli lyönyt Hughesia tämän riehuessa juovuksissa suoraan kasvoihin ja tämän seurauksena Hughesin nenä murtui ja tämä vaikutti myös hänen ääneensä negatiivisesti.[8] Hughes kesti yhtyeen mukana viiden konsertin ajan kunnes menetti äänensä lopullisesti ja Iommin oli pakko antaa lopputili hänelle.[8] "Minulle annettiin lentoliput huoneeni oven alta", kertoi Hughes myöhemmin. "'Että se siitä Black Sabbathista sitten', ajattelin tuolloin".[8] Basisti Dave Spitz muisteli tapahtunutta myöhemmin: "Kiertuemanagerimme oli todella kieroutunut tyyppi eikä Glennin lyöminen ollut todellakaan järkevää. Mutta Glennillä oli omatkin ongelmansa ja hän todella tarvitsi kaitsijaa tuohon aikaan. Tietenkin toivoimme että hän olisi pystynyt vetämään kiertueen loppuun, mutta kun hänen ongelmansa pahenivat, mainitsin Rayn nimen Tonylle."[8]

Uudeksi laulajaksi tuli nuori amerikkalaislaulaja, rumpali Bobby Rondinellin yhtyeessä tuolloin vaikuttanut Ray Gillen, jonka basisti Spitz tunsi entuudestaan ja oli maininnut hänestä Iommille Hughesin vaikeuksien alkaessa[8]. Gillen oli ollut yhtyeen mukana kiertueen aikana jo ennen Hughesin erottamista[8] ja harjoitellut setin valmiiksi, koska yhtye piti jo lähes varmana ettei Hughes pysy mukana kiertueen loppuun. Gillen oli vahvaääninen laulaja ja kiertue jatkettiin loppuun, vaikkakin myös peruutuksia tuli varsinkin Pohjois-Amerikassa ja Britannian osuudella monet keikkapaikat olivat vain puoliksi täynnä[8]. Seventh Star-albumin vuoden 2010 Deluxe Edition-version toisella cd:llä on livemateriaalia kesäkuun 1986 Hammersmith Odeonin konsertista.

Kaikki sanat Geoff Nicholls, Glenn Hughes ja Jeff Glixman, kaikki sävellykset Tony Iommi.

• Tony Iommi – kitarat
• Glenn Hughes – laulu (basso kappaleissa "Angry Heart" ja "In Memory..."[8])
• Eric Singer – rummut
• Dave "The Beast" Spitz – basso
• Geoff Nicholls – kosketinsoittimet

ja

• Gordon Copley – basso kappaleessa "No Stranger to Love"
• Ray Gillen – laulu Deluxe Edition-version 2. CD:llä

• 1986: Warner Brothers (9-25337-1) US, LP
• 1986: Vertigo Records (VERH-29) UK, LP
• 1986: Vertigo Records (826-704-1) EU, LP
• 1986: Vertigo Records (826-704-2) EU, CD
• 1996: Castle Communications / Essential (ESMCD335) UK, CD
• 2004: Sanctuary Records (SMRCD076) UK, CD
• 2010: Universal Music Group (2752472) UK, 2 CD Deluxe Edition

• Seventh Star Discogsissa. (englanniksi)
• Albumi Seventh Star Encyclopaedia Metallum -sivustolla (englanniksi)