Setelinvaihto

Suomessa toteutettiin setelinvaihto vuoden 1946 alussa. Sen mallina olivat Unkarin kruunun setelinvaihto 1920 ja Kreikan drakman vastaava operaatio 1922. Myös Norjassa ja Tanskassa tehtiin samoin vuonna 1945.[1]

Liikkeellä olevat 500, 1 000 ja 5 000 markan setelit määrättiin leikattavaksi kahtia: Setelin vasen puolisko toimi maksuvälineenä vastaten arvoltaan puolta alkuperäisen setelin nimellisarvosta. Helmikuun 16. päivään mennessä nämä puoliskot oli vaihdettava uuden­mallisiin seteleihin. Setelin oikea puolisko oli luovutettava lainaksi valtiolle. Tämä pakko­laina maksettiin takaisin vuonna 1949, ja siitä hyvitettiin kahden prosentin korko, joka kuitenkin oli paljon pienempi kuin tuolloin vallinnut inflaatio.[1] Toimenpide koski vain käteistä rahaa ja sen ulkopuolelle jäivät talletukset sekä valtion, kuntien ja rahalaitosten hallussa oleva setelistö.[1]

Samanaikaisesti ja osittain samoista syistä toteutettiin myös muun varallisuuden perusteellinen luetteloiminen, muun muassa kaikkien arvopaperien leimaus.

Setelinvaihdolla pyrittiin seuraaviin tavoitteisiin:

1. Oletettiin, että setelistön kasvu on syynä rahanarvon alenemiseen ja hintatason nousuun. Näitä pyrittiin hillitsemään ”leikkaamalla setelit”.
2. Valtiolle saatiin laina ”kotimaisilta markkinoilta”.
3. Pyrittiin saamaan selville Suomesta ulkomaille vietyjen setelien osuus liikkeellä olevista.
4. Pyrittiin selvittämään, liikkuiko Suomessa väärennettyjä seteleitä (saksalaisten sodan aikana väärentämiä).
5. Ns. pimeä raha pyrittiin pakottamaan esiin tai tekemään käyttökelvottomaksi.[1][2]

Setelinvaihto ei hillinnyt inflaatiota. Pakkolainattu rahamäärä vastasi vajaata puolta valtion vuoden 1946 aikana ottamista lainoista.

Asiaa koskeva lakiesitys annettiin eduskunnalle 20. marraskuuta 1945, ja eduskunta hyväksyi sen 21. joulukuuta. Sen nojalla Valtioneuvosto antoi 31. joulukuuta 1945 yksityiskohtaisen päätöksen asiasta.[2]

1. tammikuuta 1946 julistettiin ”setelinleikkauspäiväksi” (S-päivä).[3] Setelinvaihdosta ilmoitettiin Valtioneuvoston radiotiedotuksella, jonka luki ministeri Uuno Takki.

Helsingin pääpostissa työskennellyt Hilda Koskinen (s. 1909) kertoo setelinvaihdosta: ”Silloin vuodenvaihteessa tuli myös tämä setelinleikkaus. Yö leikattiin tuhannen ja viidensadan markan seteleitä kahtia. Seuraavana aamuna annettiin ihmisille vain puolikkaita.”[4]

Leikkauksen vaikutus tuntui konkreettisesti siten, että palkkasumman nimellinen ostovoima pieneni yhtäkkiä puoleen. Toisaalta setelien leikkaus ei merkinnyt "velkakirjojen leikkausta", eli velkasitoumukset ja takaukset oli arvioitava uudelleen.

Toimenpide ei tullut kaikille yllätyksenä. Niinpä pankkeihin muodostui loppuvuodesta 1945 rahanvaihtojonoja, kun seteleitä haluttiin vaihtaa pienemmiksi.

Suurlähettiläs Toivo Heikkilä, joka toimi vuodenvaihteessa 1945–1946 pääministeri J. K. Paasikiven sihteerinä, kertoi muistelmissaan setelinleikkauksen aiheuttaneen suurta tyrmistystä kansalaisissa, joiden käteisvarat menettivät äkkiä puolet arvostaan. Heikkilän mukaan opetusministeri Johan Helo oli ennen asian päättämistä arvellut, että ”tässä pistetään nyt hallituksen käsi muurahaispesään”. Hallitus sai sen johdosta paljon kiukkuista postia. Erityisen raivostuneita setelien leikkauksesta olivat Pohjois-Suomen metsätyöläiset, joilla oli säästössään usean kuukauden palkkarahat, ja haukkujen kohteina olivat varsinkin hallituksen kansandemokraattiset ministerit. Heikkilä kuvaili kirjeiden sävyä:

» Me olemme teihin luottaneet, mutta olette tunnottomia rosvoja kaikki tyynni. Onko niin, että kun toinen työläinen tulee ministeriksi, hän ryöstää toisen? Te olette luonnollisesti itse tienneet rosvouksesta ja panneet rahanne varmaan paikkaan. Nyt olette saaneet rahamme, mutta ääniämme ette saa, ette enää koskaan. Te olette näyttäneet mitä olette miehiänne: kurjia, tunnottomia, halpamaisia ja häikäilemättömiä.»

Heikkilä arveli setelinleikkauksen vaikuttaneen osaltaan kansandemokraattien tappioon vuoden 1948 eduskuntavaaleissa.[5]

Setelinleikkaus jäi suomalaisten kollektiiviseen muistiin niin, että vielä vuonna 1967 toteutetun Suomen markan devalvaation aikaan huhuttiin uudesta setelien leikkaamisesta.

• Pihkala, Erkki 1988. Setelinvaihto. Suomen historia osa 8, s. 57. Weilin + Göös
• Salon seudun sotaveteraanien kertomuksia: Hilda Koskinen http://www.salonseudunsotaveteraanit.fi/koskinen_hilda.php (Arkistoitu – Internet Archive)

• Arvopaperileimaus 1946.
• Korvausosakkeiden hallintoyhteisö 1945.