Sergei Kabanov

Kabanov osallistui lokakuun vallankumoukseen kotikaupungissaan Pietarissa ja liittyi puna-armeijaan elokuussa 1919.[1] Hän kävi tykistökurssin vuosina 1919–1920 ja osallistui Venäjän sisällissotaan Pietarin merijalkaväessä eteläisellä rintamalla. Valmistuttuaan vuonna 1923 Leningradin tykistökadettikoulusta Kabanov palveli useissa Leningradin seudun rannikkolinnoituksissa, ja kohosi vuonna 1928 patteriston komentajaksi.[2][1] Vuosina 1934–1936 hän oli Yhinmäen linnakkeen komendanttina.[1] Lokakuussa 1939 Kabanov määrättiin Viron Paldiskiin perustamaan uusi Baltian meripuolustusalue, jonka komentaja hänestä tuli. Hänen johdollaan rakennettiin rannikkopuolustuksen tukikohtia Viron Saarenmaalle ja Hiidenmaalle Neuvostoliiton tukikohtakaudella 1939–1940.[2] Kabanov osallistui talvisotaan ja sai kesäkuussa 1940 rannikkopuolustusjoukoissa kenraalimajurin arvon.[1] Talvella 1940–1941 hän suoritti kurssin Vorošilovin sota-akatemiassa.[2]

Kabanov nimitettiin Hankoniemen laivastotukikohdan komentajaksi maaliskuussa 1941. Jatkosodan puhjettua hän johti Hangon puolustusta, kunnes saarroksissa ollut tukikohta evakuoitiin hänen johdollaan 3. joulukuuta 1941.[1][2][3] Kabanov ylennettiin syyskuussa 1941 kenraaliluutnantiksi. Joulukuussa 1941 hän siirtyi Leningradin varuskunnan komentajaksi ja osallistui piiritetyn kaupungin puolustukseen.[1] Heinäkuussa 1942 hän siirtyi pohjoisen laivaston uuden pohjoisen meripuolustusalueen komentajaksi ja syyskuussa 1943 Tyynenmeren rannikkopuolustuksen päälliköksi. Kabanov osallistui toisen maailmansodan lopussa sotatoimiin Japania vastaan Tyynenmeren laivaston eteläisen meripuolustusalueen päällikkönä ja valvoi maihinnousuja Cheongjiniin ja Wonsaniin elokuussa 1945.[1][2]

Toisen maailmansodan jälkeen Kabanov toimi vuosina 1946–1947 eteläisen Itämeren rannikkopuolustuksen päällikkönä ja vuosina 1947–1949 4. laivaston selustan komentajana. Oltuaan kaksi vuotta poissa palveluksesta hänet nimitettiin syyskuussa 1951 kaaderin komentajaksi ja lokakuussa 1951 Porkkalan laivastotukikohdan komentajaksi.[1][2] Kabanovin komentajakautena Porkkalan tukikohtaa kehitettiin merkittävästi ja vanhentuneita puolustuslaitteita uudistettiin nykyaikaisen sodankäynnin vaatimuksia vastaaviksi, kunnes Neuvostoliitto päätti luopua tukikohdasta vuonna 1955. Kabanov luovutti Porkkalan suomalaisille 26. tammikuuta 1956.[2] Hän vetäytyi palveluksesta huhtikuussa 1956.[1]

Kabanov julkaisi vuonna 1971 muistelmakirjan Na dalnih podstupah (”Kaukaisilla rannoilla”).[4] Hänet on haudattu Bogoslovskojen hautausmaalle Pietariin.[2]

Porkkalassa käynnistettiin Kabanovin johdolla useita rakennushankkeita. Vuosina 1944–1945 rakennetut kenttälinnoitteet korvattiin kantalinnoitteilla pääosin Kabanovin aikana. Hilan Korsumäkeen vuosina 1952–1955 rakenteilla ollut, keskeneräiseksi jäänyt maanalainen komentokeskus ”Hirvi” oli tarkoitus tehdä ydiniskun kestäväksi.[2] Porkkalan vuokra-aikana rakennettu, Kirkkonummella ja Siuntiossa osittain säilynyt tykkitie on nimetty Kabanovin tieksi. Tien varrella sijaitsevat Pikkalan riemukaari ja Vårnäsin silta.[5]