Septimius Severus

Severus syntyi Lepcis Magnassa Pohjois-Afrikassa vuonna 145. Hänen perheensä oli alkujaan puunilaista alkuperää. Lepcis oli roomalainen kolonia, mutta Septimiukset olivat saaneet roomalaiset kansalaisoikeudet luultavasti jo Vespasianuksen aikana. Severuksen perhe kuului ritarisäätyyn, mutta hänen isänsä Septimius Geta ei koskaan edennyt roomalaisella virkamiesuralla. Severuksen isän kaksi serkkua P. Septimius Aper ja C. Septimius Severus etenivät kuitenkin virkamiesuralla ja saavuttivat konsulin arvon Antoninus Piuksen aikana. Vaikka Severuksen suku olikin afrikkalaista alkuperää, hän oli kuitenkin täysin roomalaistunut.[1] Severuksen äiti Fulvia Pia kuului vaikutusvaltaiseen Fulvius-sukuun. Gaius Fulvius Plautianus, josta myöhemmin tuli pretoriaanikaartin prefekti, oli Severuksen serkku hänen äitinsä puolelta.

Roomalainen maalaus. Septimius Severus, hänen vaimonsa Julia Domna ja heidän kaksi lastaan Caracalla ja Geta. Getan kasvot on tuhottu, koska Caracalla antoi murhata hänet ja julistaa damnatio memoriaen veljensä muistolle.

Vaikutusvaltaisen serkkunsa ansiosta Severus eteni urallaan nopeasti. Keisari Marcus Aurelius teki Severuksesta senaattorin vuonna 172 ja tämän jälkeen Severus palveli eri viroissa ympäri Rooman valtakuntaa. Aluksi hänet nimitettiin kvestoriksi Hispania Baeticaan, vaikka hän ei ollutkaan yleisen tavan mukaan palvellut sitä ennen sotilastribuunina. Hänet lähetettiin kuitenkin pian Sardiniaan, koska Baeticassa oli levotonta maurien hyökkäysten takia. Tämän jälkeen hänet nimitettiin African prokonsulin legaatiksi. Severuksen palattua Roomaan Marcus Aurelius nimitti hänet kansantribuuniksi Roomassa.^lähde?

Vuonna 175 Severus meni naimisiin afrikkalaisperäisen Paccia Marcianan kanssa. Avioliitto ei kuitenkaan tuottanut lapsia, ja Paccia kuoli avioliiton kestettyä noin kymmenen vuotta. Severus meni uusiin naimisiin vuonna 187 Syyrian Emesasta kotoisin olevan Julia Domnan kanssa. Pari sai pian kaksi poikaa, Bassianuksen huhtikuussa 188 ja Getan maaliskuussa 189. Severus nimitettiin vuonna 190 konsuliksi, ja seuraavana vuonna Commodus nimitti hänet Pannonian legioonien komentajaksi.^lähde?

Kansan ja senaatin vihaama keisari Commodus murhattiin 31. joulukuuta vuonna 192. Commoduksen seuraajaksi nousi aluksi Pertinax, joka ehti hallita vain neljä kuukautta ennen kuin hänen henkivartijansa murhasi hänet. Tämän jälkeen seurasi kuuluisa tapahtuma, jossa pretoriaanikaarti huutokauppasi Rooman keisariuden eniten tarjoavalle. Pertinaxin appi Flavius Sulpicianus hävisi Didius Julianukselle, joka lupasi kullekin kaartin sotilaalle 25 000 sestertiusta.[2]

Julia Domna, Severuksen toinen vaimo.

Vain kaksitoista päivää Pertinaxin murhan jälkeen Pannonian legioonat huusivat Severuksen keisariksi. Severus oli varmasti saanut kuulla Pertinaxin vaikeuksista hallita, ja hän oli luultavasti jo valmistautunut siltä varalta, että Roomassa puhkeaisi selkkaus.[1] Pannoniassa olleiden joukkojen lisäksi Severusta tukivat myös Reinin ja Tonavan legioonat. Samoihin aikoihin keisarinvaltaa alkoivat havitella Pescennius Niger Syyriassa ja Albinus Britanniassa. Severus ymmärsi heti, että kamppailu keisariudesta käytäisiin heidän kolmen välillä. Severus sai Albinuksen pysymään Britanniassa lähettämällä tälle kirjeen, jossa hän nimitti tämän caesariksi eli apukeisarikseen. Severus marssi tämän jälkeen kohti Roomaa legiooniensa kanssa.[3]

Heti Pertinaxin murhan jälkeen pretoriaanikaartin lahjonut Didius Julianus valittiin Roomassa uudeksi keisariksi. Julianuksella oli kuitenkin suuria vaikeuksia hallita ja kun hän sai kuulla Severuksen lähestyvän Roomaa, hän pyysi senaattia julistamaan Severuksen valtion viholliseksi. Severuksen saapuessa lähemmäs Roomaa Julianuksen kannattajat loikkasivat vähitellen Severuksen puolelle. Severus valtasi Ravennan ilman taistelua. Jonka jälkeen hätääntynyt Julianus lähetti Severukselle ehdotuksen, jonka mukaan hän saisi jakaa keisarinvallan Julianuksen kanssa. Pian myös pretoriaanikaarti, jonka ansiosta Julianus oli noussut keisariksi, asettui tukemaan Severusta. Tämän jälkeen myös senaatti julisti Severuksen keisariksi ja langetti kuolemantuomion Julianukselle.[4]

Severus valtasi Rooman ilman taistelua, ja kansa otti hänet vastaan riemunosoituksin. Severus päätti hajottaa pretoriaanikaartin, joka oli häpeällisesti osallistunut Pertinaxin murhaan. Hän tuomitsi Pertinaxin murhaan osallistuneet sotilaat kuolemaan, ja riisui muut kaartin jäsenet aseista ja karkotti heidät Roomasta. Severuksen uusi pretoriaanikaarti koostui hänen entisistä legioonalaisistaan.[5]

Severuksen lyöttämä kultaraha legioona XIIII Geminan kunniaksi, joka huusi hänet keisariksi vuonna 193. Etupuolella Severuksen seppelöity pää ja teksti "IMP CAE L SEP SE-V PERT AVG". Takapuolella legioonan tunnus ja teksti "LEG XIIII GEM M V, TR P COS".

Severus järjesti kuolleelle Pertinaxille juhlavat hautajaiset ja antoi senaatin julistaa tämän jumalaksi.[6] Severus otti myös kuolleen Pertinaxin nimen itselleen. Severus yritti saada senaattorien tuen puolelleen antamalla heille monia lupauksia. Hän lupasi muun muassa että tulevaisuudessa senaattoreita ei tultaisi teloittamaan.[7] Severus lupasi myös lopettaa pakkolunastukset ja luopua ilmiantajista, joita Commoduksen aikana oli käytetty vilkkaasti. Senaatin jäsenet eivät kuitenkaan luottaneet Severukseen. Severus piti kansan tyytyväisenä sirkushuveilla ja rahalahjoilla.[8] Armeijan kanssa Severuksella oli jonkin verran ongelmia. Aluksi sotilaat vaativat Severukselta 10 000 sestertiuksen lahjaa, ja pakon edessä Severuksen oli jaettava joukoilleen 1 000 sestertiusta henkeä kohden.

Severus oli kuitenkin suosittu sotilaiden keskuudessa. Hän teki sotilaiden elämästä miellyttävämpää kumoamalla lain, joka kielsi sotilaita menemästä naimisiin. Monet piirtokirjoitukset todistavat hänen suosiostaan. Severus perusti myös kolme uutta legioonaa: I, II ja III Parthican. Kaksi niistä sijoitettiin myöhemmin Mesopotamiaan, ja II Parthica sijoitettiin Italiaan. Severus painotti myös keisarin sotilaallista roolia ja jakoi usein sotilaiden kanssa heidän taakkansa.

Septimius Severuksen rintakuva Louvressa.

Pescennius Nigerin lyöttämä raha. Etupuolella Nigerin kuva ja teksti "IMP CAES C PESC NIGER IVS [AVG CO]S II". Takapuolella kaksi runsaudensarvea ja teksti "FELICITAS TEMPOR".

Severus vakiinnuttaessa valtaansa Roomassa Niger sai samaan aikaan valtakunnan itäosan hallintaansa. Niger saapui armeijansa kanssa pian Byzantioniin, ja Severus lähetti sotapäällikkönsä Candiduksen tätä vastaan Pannonian legioonien kanssa. Nigerin oli paettava Byzantionista Nikaiaan, kun Marius Maximus aloitti kaupungin piirityksen. Severuksen sotapäälliköt kukistivat Nigerin alaisen Aemilianuksen Cyzicuksen luona käydyssä taistelussa. Nikaian luona käydyssä taistelussa Candidus voitti Nigerin johtamat joukot täpärästi. Tämän jälkeen Niger pakeni Syyriaa kohti.^lähde?

Helmikuuhun mennessä vuonna 194 Egypti oli jo joutunut Severuksen valtaan. Issoksen taistelussa Severuksen armeija, jota johtivat hänen sotapäällikkönsä Valerianus ja Anullinus, kukisti Nigerin johtaman armeijan. Dio Cassiuksen mukaan taistelussa kaatui 20 000 Nigerin kannattajaa. Pian tämän jälkeen Severuksen joukot valtasivat Antiokian, jonka jälkeen Niger pakeni Eufratia kohti. Hänet saatiin kuitenkin kiinni ja teloitettiin. Severus määräsi Nigerin irti leikatun pään lähetettäväksi seipään nokassa Byzantioniin, jonka asukkaat eivät senkään jälkeen halunneet antautua Severukselle. Kaupunki antautui vasta seuraavana vuonna – Cassius Dion mukaan kaupungin piiritys kesti kolme vuotta – ja rangaistukseksi Severus määräsi kaupungin muurit purettaviksi.[9]

Severus rankaisi Nigeria kannattaneita kaupunkeja ja henkilöitä. Syrian provinssin, jossa oli suuri määrä joukkoja, Severus jakoi kahteen eri provinssiin. Prokonsulin hallitsemaan Syria Coele -provinssiin tuli kaksi legioonaa, ja propreetorin arvoisen legaatin hallitsemaan Syria Phoeniceen jäi yksi legioona.[10]

Kukistettuaan Nigerin Severus hyökkäsi Mesopotamiassa asuneita osrhoeni-, adiabeni- ja arabi-heimoja vastaan, jotka olivat hyökänneet Rooman liittolaiskaupunkiin Nisibisiin sisällissodan aikana. Dio Cassius kertoo syyksi Severuksen kunnianhimon.[11] Severus ei ollut ollut paikalla yhdenkään suuren voiton aikana, jotka hänen alamaisensa saavuttivat. Parthia oli tuolloin heikentynyt, eikä se pystynyt hallitsemaan sen ja Rooman rajalla asuvia heimoja. Tällainen sota oli juuri se, mitä Severus tarvitsi.[10] Severus ylitti Eufratin ja saapui Nisibikseen, josta käsin hän lähetti sotapäällikkönsä Lateranuksen, Candiduksen ja Laetuksen kukistamaan osrhoeneja, adiabeneja ja arabeja, jotka olivat avustaneet Nigeria sisällissodan aikana. Heimot kukistuivat pian, ja voittonsa kunniaksi Severus otti itselleen lisänimet Parthicus Arabicus ja Parthicus Adiabenicus. Severus lopetti kuitenkin pian "Parthicus"-lisänimen käytön, koska ei luultavasti halunnut suututtaa parthialaisia.^lähde?

Kukistettuaan Nigerin Severus alkoi vakiinnuttaa omaa valtaansa. Hän julisti olevansa senaatin rakastaman Marcus Aureliuksen poika. Vanhimmalle pojalleen Bassianukselle Severus antoi nimeksi Marcus Aurelius Antoninus, mutta jälkimaailma tuntee tämän paremmin nimellä Caracalla. Severus luultavasti myös nimitti Caracallan samaan aikaan caesariksi.[12]

Clodius Albinuksen lyöttämä kolikko. Etupuolella Albinuksen kuva ja teksti "D CLOD SEPT AL-BIN CAES". Takapuolella Saeculum Frugiferumin kuva ja teksti "SAECVLO FRVGIFERO COS II".

Kun Albinus sai kuulla, että Severus oli nimittänyt poikansa caesariksi, hän päätti julistaa itsensä augustukseksi. Albinus hyökkäsi Galliaan ja valtasi Lugdunumin. Hän kukisti myös Severuksen kannattajana tunnetun Virius Lupuksen, joka oli Germania Inferior -provinssin kuvernööri. Severus sai kuulla Albinuksen kapinasta vieraillessaan Roomassa vuoden 196 syksyllä.

Albinus kukisti Severuksen sotapäällikön Lupuksen johtaman armeijan. Severuksen ja Albinuksen joukot ottivat yhteen Lugdunumin lähellä käydyssä taistelussa, jossa Dio Cassiuksen mukaan kummallakin osapuolella oli mukana 150 000 sotilasta. Severuksen joukot veivät voiton, ja Albinus otti oman henkensä nähtyään armeijansa tappion.[13] Kukistettuaan Albinuksen Severus rankaisi useita tämän kannattajia, mukaan lukien Pertinaxin appea Flavius Sulpicianusta, joka Pertinaxin kuoleman jälkeen oli havitellut keisariutta. Severus armahti myös monet Albinusta tukeneet senaattorit.[14] Senaatin kauhuksi Severus antoi julistaa Commoduksen jumalaksi.[13]

Pääartikkeli: Septimius Severuksen sota Parthiaa vastaan

Kun Severus taisteli Albinusta vastaan, parthialaiset olivat samaan aikaan hyökänneet Mesopotamiaan ja vallanneet sen. Vuonna 197 Nisibis joutui taas hyökkäyksen kohteeksi, ja Severus kokosi uuden armeijan, johon kuului kolme uutta legioonaa. Saavuttuaan Nisibiin Severus antoi rakennuttaa laivoja, joiden avustuksella armeija marssi Eufratia pitkin. Severuksen armeija valtasi helposti Mesopotamian ja tuhosi Seleukeian ja Babylonin, jotka parthialaisten kuningas Vologases V oli jättänyt puolustamatta. Severus antoi myös sotilaiden ryöstää Ktesifonin, josta otettiin yli sata tuhatta vankia.[15] Paluumatkalla Severus yritti vallata Hatran linnoituksen, mutta yritys epäonnistui. Parthian sotaretken aikana Severus antoi teloittaa sotapäällikkönsä Laetuksen, josta oli tullut liian suosittu sotilaiden keskuudessa.[16]

Sodan tärkein seuraus oli Mesopotamian liittäminen valtakuntaan provinssina. Provinssiin sijoitettiin kaksi legioonaa, I ja III Parthica, ja Severus nimitti sen hallitsijaksi ritarisäätyyn kuuluneen prefektin. Severus otti itselleen lisänimet Parthicus Maximus ja Propagator Imperii. Severus nimitti myös vanhimman poikansa Caracallan augustukseksi pian Ktesfionin valtauksen jälkeen. Nuorempi Geta nimitettiin caesariksi.^lähde?

Septimius Severuksen riemukaari on valkoisesta marmorista valmistettu riemukaari Forum Romanumin koilliskulmassa. Se pystytettiin juhlistamaan keisari Septimius Severuksen ja hänen poikiensa Caracallan ja Getan voittoa Parthialaisista noin vuonna 204.

Parthian sotaretken jälkeen Severus matkusti Egyptiin, jossa hän järjesti provinssin hallintoa. Severus antoi muun muassa kaikille Egyptin kaupungille oikeuden perustaa neuvoston (bule, βουλή). Egyptin kreikkalaisissa kaupungeissa tällainen luultavasti jo olikin. Neuvostot saivat paikallishallinnon lisäksi tehtäväkseen muun muassa verojen keräyksen. Egyptistä hän matkusti Vähän-Aasian ja Traakian kautta takaisin Roomaan, jonne hän saapui vuonna 202. Samana vuonna järjestettiin suuret juhlat Severuksen kymmenen hallitusvuoden kunniaksi. Samalla juhlittiin Caracallan avioliittoa pretoriaaniprefektin Plautianuksen tyttären Plautillan kanssa. Kansalle ja pretoriaanikaartin sotilaille Severus lahjoitti ennennäkemättömiä summia. Severus antoi myös rakennuttaa niin sanotun Septimius Severuksen riemukaaren juhlimaan Parthiasta ottamaansa voittoa. Severuksen muihin rakennusprojekteihin kuului myös Palatiumille noin vuonna 203 valmistunut Septizodium, jonka tarkoitusta ei tarkkaan tiedetä. Septizodium saattoi olla pelkkä koristeltu fasadi.[17]

Samana vuonna Severus vieraili vanhassa synnyinprovinssissaan. Monet alueen kaupungeista saivat kokea Severuksen anteliaisuuden, erityisesti Severuksen kotikaupunki Lepcis Magna. Seuraavien vuosien aikana Severus saattoi paneutua valtakunnan hallintoon.^lähde?

Severuksen sukulaisesta ja pretoriaanikaartin prefektistä Plautianuksesta tuli Severuksen aikana eräs valtakunnan tärkeimmistä miehistä. Hänestä väitettiin olleen enemmän patsaita kuin keisariperheen jäsenistä, ja imartelijat kutsuivat häntä jopa "neljänneksi caesariksi". Plautianus riitaantui kuitenkin Severuksen vaimon Julia Domnan kanssa. Lisäksi Caracalla vihasi vaimoaan. Severuksen veli Geta varoitti häntä kuolinvuoteellaan vuonna 204 Plautianuksen kasvavasta vallasta. Severus määräsi tämän jälkeen osan Plautianuksen patsaista sulatettavaksi. Plautianuksen loppu tuli 22. tammikuuta 205, kun hänet huijattiin tulemaan keisarilliseen palatsiin, jossa hänet murhattiin. Salajuonen takana oli luultavasti Caracalla.^lähde?

Vuonna 208 Severus matkusti Britanniaan, joka oli jäänyt vähälle huomiolle sisällissodan jälkeen. Albinus oli tyhjentänyt Britannian melkein kokonaan joukoista sotaansa Severusta vastaan. Britannian hallitsija Alfenus Senecio pyysi apua keisarilta, ja Severus lähti mielihyvin, koska hänen armeijansa oli ollut toimettomana pitkän ajan. Severuksen Britannian sotaretkestä on hyvin vähän mainintoja antiikin lähteissä, ja arkeologiset löydöt ovat myös osoittautuneet vähäisiksi.[18] Sota jakautui kuitenkin kahteen eri retkeen, joista ensimmäinen ajoittui vuosille 208–209. Severuksen armeija eteni Forthin yli Skotlantiin. Vuonna 209 Severus solmi sopimuksen paikallisten heimojen kanssa. Saman vuoden lopulla keisari ja hänen poikansa ottivat lisänimen Britannicus, ja Geta nimitettiin augustukseksi isänsä ja veljensä rinnalle. Rauha ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Vuonna 210 Caracalla johti uutta hyökkäystä, koska Severus sairastui eikä pystynyt johtamaan armeijaa.^lähde?

Severus kuoli 4. helmikuuta 211 Eboracumissa (nykyinen York) 66 vuoden ikäisenä. Caracalla ja Geta palasivat heti Roomaan. Severuksen ruumis poltettiin ja hänen tuhkansa haudattiin Antoninusten hautaan Roomassa. Veljekset riitaantuivat heti, ja Caracalla yritti murhauttaa Getan. Kun ensimmäinen yritys ei onnistunut, Caracalla yritti toistamiseen poikien äidin asunnossa paremmalla menestyksellä. Tämän jälkeen hän murhautti veljensä kannattajat ja kirosi veljen muiston (damnatio memoriae). Kaikki todisteet Getan olemassaolosta hävitettiin: esimerkiksi Getan nimi hakattiin pois kaikista muistomerkeistä.^lähde?