Seppo Lindström

Seppo Vilhelm Lindström[1] (s. 16. toukokuuta 1941 Turku) on suomalainen jääkiekkopuolustaja ja jääkiekkovalmentaja.

Seppo Lindström

Seppo Lindström (vasemmalla) vuonna 1969.
Henkilötiedot
Syntynyt16. toukokuuta 1941
Turku
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Pappa
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 181 cm
Paino 85 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura 19631982
Seurat Turun Toverit
Klagenfurter AC
TPS
SC Preussen Berlin
Valmennusura
Vuodet 1971–1973
Seurat TuTo

Lindström edusti Suomessa pelatessaan koko uransa turkulaisseuroja. TuTossa hän pelasi kaudet 1965–1975 lukuun ottamatta kauden mittaista vierailua Itävallan AC Klagenfurtissa, jolloin hänet valittiin, vaikka pelasi ulkomailla, SM-sarjan tähdistökentälliseen ja ensimmäisenä ulkomaalaisjoukkuetta edustaneena pelaajana MM-kilpailuihin. TPS:aan Lindström siirtyi kaudeksi vuonna 1975 ja heti tuli uran ainoa Suomen mestaruus. Kahden TPS:n vuoden jälkeen Lindström palasi ulkomaille tällä kertaa SC Berliiniin. TPS:ssa hän pelasi vielä uransa viimeisen kauden 1981–1982.

Yhteensä Lindström pelasi SM-sarjassa ja liigassa 342 ottelua pistein 56+91. Pudotuspeleissä Lindström esiintyi 19 ottelussa saldolla 3+3. Yhden mestaruuden lisäksi häneltä löytyy kaksi hopeaa ja pronssia.

Maajoukkueessa Lindström pelasi 214 A-maaottelua ja teki pisteet 14+21. Hän edusti maatansa seitsemän kertaa MM-kisoissa ja kolmesti olympialaisissa.

Pelaajauransa jälkeen ja sen aikanakin Lindström toimi myös jääkiekkovalmentajana. Lindström valmensi TuToa SM-sarjassa kaudella 1971–1972 yhdessä Voitto Soinin kanssa, toimien pelaajavalmentajana. Seuraavalla kaudella Lindström toimi joukkueen ainoana valmentajana.

Saavutukset ja palkinnot

Lähteet

Viitteet

  1. Seppo Lindström Olympedia. (englanniksi)


    Edeltäjä:
    Lasse Oksanen
    Suomen kapteeni talviolympialaisissa
    1976
    Seuraaja:
    Tapio Levo
    Edeltäjä:
    Veli-Pekka Ketola
    Suomen kapteeni jääkiekon MM-kilpailuissa
    1975
    Seuraaja:
    Lasse Oksanen
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.