Seppo Kuusela

Kuusela asui lapsuutensa ajan Helsingin Töölössä.[6] Hänen innostuksena urheilua kohtaan kasvoi, kun hän aloitti koulunkäynnin Helsingin normaalilyseossa.[7] Koulu oli tunnettu voimisteluperinteistään, ja myös Kuusela voitti alle 14-vuotiaiden piirinmestaruuden. Kuusela aloitti koripallon ensimmäisen kouluvuotensa aikana. Viimeisten kouluvuosien aikana palloilulajit tulivat koulussa suositummaksi ja ohittivat suosiossa voimistelun. Muista koulun oppilaista muun muassa Juhani Kala ja Esko Karhunen loivat myöhemmin uraa koripallossa pääsarjatasolla. Kuusela aloitti koripallon HOK-Veikkojen juniorijoukkueessa, jolla oli harjoitukset aluksi kerran viikossa.[8] Normaalilyseon ja Ressun lukion väliset koripallomestaruusottelut olivat suosittuja. Kuusela pelasi ensimmäistä kertaa normaalilyseon joukkueessa jo 13-vuotiaana.[9]

Koripalloharrastuksestaan huolimatta hän harjoitteli myös yleisurheilua, jossa hänen lahjakkuutensa sai huomiota. Muun muassa Sulo Kolkka kuvaili Kuuselan olevan maan kaikkien aikojen lupaavimpia yleisurheilijoita. Hän harjoitteli lajia Jukka Uunilan valmennuksessa ja voitti alle 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa kultaa 100 metrin juoksussa sekä pituudessa.[10] Kuusela voitti yleisurheilussa kolmen vuoden aikana neljäkymmentä piirinmestaruutta. Hän harjoitteli kesäisin Marinkaisissa, jossa hänen kilpailujaan tuli varta vasten katsomaan parhaimmillaan satoja ihmisiä. Kuusela edusti Suomea myös nuorten kolmimaaottelussa Norjassa vuonna 1952.[11] Vielä vuosina 1953–1954 hän voitti nuorten SM-kultaa juoksumatkoilla ja vuonna 1956 aikuisten SM-mitalin viestijuoksusta Viipurin Urheilijoiden joukkueessa. Kuuselan yleisurheilun lopettamista pahoitteli muun muassa Armas Valste, joka piti Kuuselaa ehdokkaana vuoden 1956 olympialaisiin.[12] Hän hyppäsi parhaimmillaan pituutta 707 senttimetriä ja juoksi sadan metrin ennätyksekseen 11,0 sekuntia.[13] Yleisurheilun lisäksi Kuusela pelasi nuoruudessaan myös jalkapalloa, jossa hän voitti alle 14-vuotiaiden Helsingin alueen mestaruuden Kai Pahlmanin ja Hannu Kankkosen joukkuetta vastaan. Hän oli joukkueensa paras maalintekijä ja oli tunnettu juoksuvoimastaan. Kuusela lopetti aktiivisen jalkapallon harjoittelun vuoden 1948 jälkeen, vaikka muun muassa Aatos Lehtonen oli kehottanut häntä jatkamaan.[10]

Jalkapallon ja yleisurheilun lisäksi Kuusela pelasi käsipalloa, jossa hän edusti junioritasolla HOK-Veikkoja. Vuonna 1950 hän siirtyi Unioniin, jossa hän nousi myöhemmin seuran edustusjoukkueeseen. Unionissa pelasivat muun muassa Matti Kannas ja Saulo Haarla. Seura kuului Suomen parhaimpiin, niinpä Union pääsi Kuuselan ollessa 17-vuotias pelaamaan Suomen maajoukkueen nimellä kansainväliseen turnaukseen. Joukkue voitti Suomen-mestaruuden vuosina 1953 ja 1955. Kuusela nousi käsipallourallaan maajoukkueen kakkosketjuun, ja hän olisi päässyt myös edustamaan Suomea lajin MM-kilpailuihin. Hän asetti koripallomaajoukkueen kuitenkin edelle eikä lähtenyt käsipallon arvokilpailuihin.[14] Kuusela lopetti aktiivisen käsipalloilun muutamaksi vuodeksi mutta jatkoi pelaamista vuonna 1957. Hän jatkoi pelaamista Unionissa ja nousi samalla maajoukkueen tärkeimpien pelaajien joukkoon.[15] Lopullisesti Kuusela lopetti käsipallon 1950-luvun lopulla.[16]

Panttereiden ottelu Porin Vetoa vastaan vuonna 1962. Kuusela numerolla 7.

Muista urheilulajeista huolimatta Kuusela pelasi koripalloa Kiri-Veikkojen juniorijoukkueissa. Hän voitti kaudella 1951 ensimmäisen koripallon Suomen-mestaruutensa, kun Kiri-Veikot voitti A-junioreiden loppuottelussa Kotkan Reippaan. Kuusela oli kauden aikana joukkueensa paras pistemies. Nousu seuran edustusjoukkueeseen oli kuitenkin vaikeaa, sillä HOK-Veikoissa pelasi kausittain 6–7 maajoukkuepelaajaa.[17] Kaudeksi 1952 Kuusela kuitenkin nostettiin edustusjoukkueeseen yhdessä Juhani Kalan kanssa.[17] Hän ei saanut paljon peliaikaa, mutta kausi päättyi Suomen-mestaruuteen. Joukkuetta edustivat muun muassa Juhani Kyöstilä, Oiva Virtanen, Pertti Mutru, Timo Suviranta ja Raine Nuutinen. Keväällä 1952 HOK lopetti seuran sponsoroinnin, jolloin seuran uudeksi nimeksi äänestettiin Pantterit. Kaudella 1953 Kuusela nousi joukkueen avausviisikkoon Juhani Kyöstilän tilalle. Samana kautena hänestä tuli Panttereiden paras korintekijä. Joukkueen pelaajat oli roolitettu hyvin, ja pelaajien tietämys lajista oli aikakauteen nähden laadukas.[18] Pantterit jatkoi HOK-Veikkojen aloittamaa mestaruusputkea, ja joukkue voitti kauden 1953 päätteeksi Suomen-mestaruuden.[19]

Kausien puolessavälissä pelattiin haastajapelaajien ja maajoukkueen välinen ottelu, johon Kuusela valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1954. Haastajajoukkue hävisi ottelun niukasti. Joukkueen tehokkaimmat pelaajat olivat Timo Lampén ja Kuusela, jotka tekivät molemmat 24 pistettä.[20] Pantterit oli seuraavien vuosien ajan mestaruuskilpailussa voittamaton, sillä seura voitti Suomen-mestaruuden kausina 1954, 1955 ja 1956. Ennen kautta 1957 Panttereiden tärkein pelaaja Timo Suviranta lähti ulkomaille opiskelemaan, eikä media pitänyt tämän takia seuran Suomen-mestaruutta todennäköisenä. Pantterit päätti kauden kuitenkin viidenteen perättäiseen Suomen-mestaruuden nykynimellään. Joukkue pelasi myös kansainvälisiä turnauksia, joissa se menestyi hyvin. Esimerkiksi San Remossa järjestetyssä turnauksessa Pantterit sijoittui toiseksi Crvena zvezdan jälkeen. Lisäksi joukkue pelasi Kreikan-mestaria, Panelliniosia vastaan ja hävisi muutamalla pisteellä.[21]

Suomessa Panttereiden mestaruusputki katkesi kaudella 1958, jolloin seura ei sijoittunut edes SM-mitaleille.[16] Samana kautena Pantterit osallistui Euroopan cupiin, jossa se hävisi niukasti Legia Varsovalle.[22] Kaudella 1959 joukkue palasi Suomen-mestariksi. Samoihin aikoihin Kuusela sai ammattilaistarjouksen ranskalaiselta RCM Toulouselta, joka pelasi maansa pääsarjassa. Hän harkitsi tarjousta, mutta päätti olla siirtymättä Ranskaan.[16] Pantterit osallistui myös kaudella 1958–1959 Euroopan cupiin, mutta Racing Basket Antwerpen eteni otteluparista jatkoon.[23] Vuoden 1959 päätteeksi Kuusela valittiin ensimmäistä kertaa Vuoden koripalloilijaksi.[24] Kaudella 1959–1960 Pantterit oli jälleen mukana Euroopan cupissa, mutta ensimmäisen kierroksen otteluparista Polonia Varsova pääsi lopulta jatkoon.[25] Kausi 1960 päättyi Suomessa huonosti, sillä Pantterit ei päässyt SM-mitaleille.[19]

Pantterit ei pystynyt enää 1950-luvun vaihteessa nousemaan mitalisijoille, ja pelaajien motivaatio kärsi, kun joukkueen runkopelaajat vaihtoivat seuraa.[26] Henkilökohtaisella tasolla Kuusela sai kuitenkin arvostusta, ja hänet valittiin vuonna 1960 toista kertaa perättäin vuoden koripalloilijaksi.[24] Lisäksi hän voitti ensimmäistä kertaa SM-sarjan pistetilaston. Kuusela teki kauden aikana pisteitä keskimäärin 27,5 ottelua kohden. Hän voitti myös kautena 1961 sarjan korikuninkuuden tehtyään 24,8 pistettä ottelua kohden.[27] Huonojen peliesitysten takia Kuusela harkitsi siirtymistä toiseen suomalaisseuraan. Hän oli saanut jo peliuransa aikana sopimustarjouksia useilta seuroilta: esimerkiksi Tampereen Kiertäjät, Kotkan Työväen Palloilijat ja Lahden NMKY olivat kiinnostuneita hänestä. Kuusela oli jo valmis siirtymään Lahteen, mutta tällöin Tapion Honka teki hänelle sopimustarjouksen. Neuvottelujen jälkeen hän siirtyi Honkaan.[28]

Kuuselan siirto Honkaan otettiin Panttereissa huonosti vastaan, ja seura halusi pitkittää Kuuselan pääsyä pelikentille. Hän pääsi lopulta pelaamaan ensimmäisen ottelunsa Hongan paidassa marraskuussa 1963. Joukkuetta edustivat muun muassa Jyrki Immonen ja Pekka Airas, jolloin joukkueessa oli sekä kokeneita että nuoria pelaajia. Hongan pelit eivät sujuneet kuitenkaan odotusten mukaisesti, ja kausi 1963–1964 päättyi putoamiseen Suomensarjaan.[29] Honka pelasi toisella sarjatasolla ainoastaan yhden kauden ja nousi kauden 1964–1965 päätteeksi odotetusti takaisin SM-sarjaan. Samalla monet joukkueen pelaajista lopettivat uransa, ja joukkuetta jouduttiin uudistamaan. Uusina pelaajina seuraan tulivat muun muassa Kari Lahti, Kari Rönnholm ja Martti Liimo.[30] Uudet pelaajat saivat vanhoilta seuroiltaan pitkät karenssiajat, minkä takia Hongan peli takelteli alkukaudesta. Yhteinen pelitapa löytyi loppukauden aikana, ja kausi 1965–1966 päättyi SM-sarjan neljänteen sijaan.[31]

Kesän 1966 aikana Honka pelasi turnauksia Euroopassa. Kuusela teki vaikutuksen Etelä-Euroopan lehdistöön, ja hän teki harjoitusotteluissa muun muassa 40 pistettä Paris UC:ta vastaan. Euroopan-kiertueen jälkeen Liimo ilmoitti siirtyvänsä takaisin HKT:hen, mutta joukkuetta saatiin vahvistettua Uolevi Mannisella. Kausi 1966–1967 ei alkanut Hongalta hyvin, sillä Jyrki Immonen joutui loukkaantumisen takia olemaan koko kauden sivussa. Vastoinkäymisistä huolimatta joukkue hävisi runkosarjassa vain kolme ottelua. Tämän johdosta seura eteni mestaruuden uusintaotteluun Kotkan Työväen Palloilijoita vastaan. Loppuottelu päättyi KTP:n voittoon ja Honka päätti kauden SM-hopeaan.[32]

Ennen kauden 1967–1968 alkua joukkue harjoitteli normaalia enemmän. Myös media huomasi joukkueen kovan harjoittelun, niinpä Honkaan kohdistuneet odotukset kasvoivat. Joukkue aloitti kauden tappiolla HKT:lle, mutta sen jälkeen yhteispeli parani. Hongalla oli käytössä laaja materiaali, ja joukkue käytti peleissään paljon prässiä. Loppukauden aikana Honka voitti 17 ottelua perättäin, millä se varmisti Suomen-mestaruuden.[33] Kuusela lupasi perheelleen lopettaa pääsarjauransa kyseiseen kauteen, vaikka hän olisi mielestään pärjännyt vielä pääsarjatasolla fysiikallaan. Hän lupasi Hongalle kuitenkin tulla joukkueen avuksi, mikäli seura tarvitsisi häntä. Pian kauden 1968–1969 alun jälkeen Honka tarvitsi Kuuselaa loukkaantumisten takia. Pääsarjan lisäksi Kuusela pelasi Suomensarjaa Hongan farmijoukkueessa. Kausi päättyi Hongan toiseen perättäiseen mestaruuteen.[34]

Kesällä 1969 Hongan valmentaja Olli Virtanen pyysi Kuuselaa joukkueensa apuvalmentajaksi, ja hän suostui tehtävään. Kuusela oli edelleen ansiotyössä, mutta Virtanen ajatteli Kuuselan kokemuksesta olevan hyötyä pääsarjatasolla. Kauden 1969–1970 aikana Kuusela nousi entistä suurempaan rooliin apuvalmentajana, ja hän tuli tunnetuksi temperamenttisesta valmennustyylistään. Kausi päättyi kuitenkin Hongan kolmanteen perättäiseen mestaruuteen.[34]

Keväällä 1970 maajoukkueen päävalmentaja Robert Petersen pyysi Kuuselaa apuvalmentajaksi PM-kilpailuihin. Maajoukkueessa pelasi lukuisia Hongan pelaajia, ja siksi hän ajatteli Kuuselan olevan hyvä apuvalmentaja. Turnaus sujui hyvin, sillä Suomi voitti kaikki ottelunsa keskimäärin 42 pisteen erolla. Kuusela jatkoi kaudella 1970–1971 Hongan apuvalmentajana, mutta loppuvuonna 1970 joukkue joutui tappioputkeen. Siksi seuran puheenjohtaja ilmoitti Kuuselalle, että päävalmentaja Olli Virtanen saisi potkut, ja hänen tilalleen haluttiin nostaa Kuusela. Uutinen yllätti Kuuselan, joka lupautui päävalmentajaksi ainoastaan, mikäli Virtanen saisi jatkaa apuvalmentajana.[35] Valmentajavaihdoksen myötä Honka alkoi voittaa otteluita ja varmisti loppukauden aikana Suomen-mestaruuden. Kuusela ilmoitti pelaajille lopettavansa päävalmentajana, mutta pelaajat vastustivat päätöstä.[36] Kesällä 1971 hän oli jälleen maajoukkueen apuvalmentajana, kun Suomi pelasi EM-karsintoja Turkissa. Kuusela joutui valmentamaan yli puolet ottelusta, sillä päävalmentaja Petersen poistettiin pelistä teknisen virheen takia. Ottelu päättyi Turkin seitsemän pisteen voittoon. Kuusela jatkoi Hongan päävalmentajana kaudella 1971–1972, joka päättyi viidenteen perättäiseen mestaruuteen.[37]

Kaudella 1972–1973 Honka hankki ensimmäisen ulkomaisen pelaajan, Greg Douglasin. Joukkue pääsi myös Euroopan cupiin, ja siksi seura hankki myös toisen ulkomaalaispelaajan kansainvälisiin peleihin.[38] Honka kohtasi cupin ensimmäisellä kierroksella CS Dinamo Bucureştin, joka voitti molemmat osaottelut.[39] Kauden edetessä joukkue hankkiutui molemmista ulkomaalaispelaajistaan eroon ja pelasi loppukauden suomalaispelaajilla. Honka saavutti SM-pronssia, mikä oli seuralle pettymys. Kaudella 1973–1974 Honka pääsi jatkamaan samalla pelaajistolla, mutta joukkueeseen nostettiin myös Anssi Rauramo ja Veli-Pekka Sirola. Runkosarja eteni joukkueelta hyvin, ja seura eteni pudotuspeleihin, joissa se kohtasi Pantterit. Honka päätti pelata välieräottelunsa uudessa Tapiolan urheiluhallissa, mikä Kuuselan mukaan häiritsi joukkueen pelaajia. Ottelu päättyikin Hongan tappioon, ja ottelusarjan päätteeksi joukkue joutui pronssiotteluihin. Seura sijoittui lopulta neljänneksi, kun Turun NMKY voitti SM-pronssia. Kauden päätteeksi Kuusela lopetti päävalmentajana ja siirtyi osa-aikaiseksi apuvalmentajaksi. Sen sijaan apuvalmentaja Olli Virtanen nostettiin takaisin päävalmentajaksi, ja Kuuselan rooli oli joukkueen motivointi.[40]

Lopetettuaan Hongan päävalmentajana Kuusela aloitti seuran nuorten valmentamisen. Hän johdatti joukkueensa muun muassa B-nuorten SM-sarjan loppuotteluun vuonna 1975. Myöhemmin Kuusela valmensi seuran A-nuoret Suomen-mestaruuteen. Joukkueessa pelasivat muun muassa hänen poikansa Jukka sekä Roy Herold.[41] Nuorten valmennuksen ohella Kuusela oli edelleen mukana Hongan edustusjoukkueen valmennusryhmässä. Joukkue päätti kauden 1974–1975 SM-pronssiin.[42]

Vuonna 1976 espoolaisseurat Playboys ja Tapion Honka päätettiin yhdistää Playhongaksi.[42] Seurafuusio ei miellyttänyt Kuuselaa, joka jättäytyi pois seuran toiminnasta. Hän oli silti mukana farmijoukkue Kelohongan toiminnassa, sillä joukkueessa pelasi hänen poikansa.[43] 1980-luvun aikana Kuusela aloitti työt Riihimäellä, jolloin paikalliset koripalloilijat pyysivät häntä alasarjoissa pelanneen Riihimäen Pallonlyöjien valmentajaksi. Lyhyen mietinnän jälkeen hän suostui valmentajaksi. Kuusela täydensi lisäksi joukkuetta pelaajilla, jotka eivät mahtuneet Hongan SM-sarjajoukkueeseen.[44] Joukkue menestyi hyvin, sillä se eteni muun muassa Suomen cupissa neljännesvälieriin ja oli vähällä nousta toiselle sarjatasolle Suomen-sarjaan. Pallonlyöjät ei noussut kuitenkaan korkeammalle sarjatasolle, mutta Kuuselan tulon myötä paikkakunnalta nousi monia tulevia SM-sarjapelaajia.[45]

Kaudella 1984–1985 Scotch Team -nimellä pelannut Honka oli hävinnyt lukuisia otteluita valmentaja Kari Liimon alaisuudessa. Siksi seura otti alkuvuonna 1985 yhteyttä Kuuselaan, joka haluttiin joukkueen uudeksi apuvalmentajaksi. Hän suostui päävalmentajaksi vain sillä ehdolla, että Olli Virtanen olisi joukkueen apuvalmentaja. Samalla Kuusela joutui päättämään valmentamisen Riihimäellä. Hän valmensi Scotch Teamin lopulta kahdeksanneksi, jolloin seura säilyi pääsarjatasolla.[46]

Kuusela ei tämän lyhyen valmentajapestinsä jälkeen valmentanut missään, mutta kaudella 1991–1992 Honka otti häneen jälleen yhteyttä. Honka oli kärsinyt loukkaantumisista, ja joukkue oli sarjan viimeisenä. Kuusela siirtyi loppukaudeksi joukkueen päävalmentajaksi Jyrki Suhosen tilalle. Honka joutui karsintasarjaan, jossa SM-sarjapaikka ratkesi vasta viimeisessä ottelussa. Joukkue voitti siinä Äänekosken Huiman, jolloin seura varmisti sarjapaikkansa. Kauden jälkeen Kuusela lopetti valmentamisen.[47]

• Koripallon Suomen-mestaruus: 1952, 1953, 1954, 1955, 1956, 1957, 1959, 1968, 1969
• Vuoden koripalloilija: 1959, 1960
• SM-sarjan paras pisteidentekijä: 1960, 1961
• Käsipallon Suomen-mestaruus: 1953, 1955

• Koripallon Suomen-mestaruus: 1970, 1971, 1972