Sepoykapina

Sepoykapinan laukaisevana tekijänä oli kiista uuden Enfield-kiväärin (Pattern 1853 Enfield, kivääri, jossa käytettiin paperipatruunoita Minie-tyyppisine luoteineen) patruunoista[1]. Intialaisten sotilaiden keskuudessa liikkuneiden huhujen mukaan uudet patruunat oli voideltu sian- ja naudanrasvalla. Sotilaiden oli ladatessaan purtava paperipatruuna auki ja siten kosketettava huulillaan rasvaa, mikä oli loukkaus niin hindu- kuin muslimisotilaidenkin uskonnollisia käyttäytymisääntöjä vastaan[1]. Nauta on hinduille pyhä eläin ja sika on muslimeille saastainen eläin.

Laajemmin sotilaiden kapinassa oli kysymys jo pidempään kyteneestä tyytymättömyydestä niin palkkaan, olosuhteisiin kuin brittiupseerien halveksuvaan kohteluun heitä kohtaan. Sotilaat myös epäilivät, että brittien suunnitelmissa oli käännyttää heidät väkisin kristinuskoon.

Intian eri ruhtinaskuntien suhtautuminen kapinaan.

Jhansin kuningatar Lakshmibai, yksi kapinallisten johtajista, sota-asussa.

Kapina käynnistyi 11. toukokuuta 1857 Meerutin kaupungista ja levisi pian ympäri Pohjois-Intiaa. Sepoy-sotilaiden lisäksi kapinaan liittyi eräitä intialaisia ruhtinaita ja muita brittihallintoon tyytymättömiä ryhmiä. Kapinallisten painostuksesta Delhin viimeinen mogulihallitsija Bahadur Shah II julistautui koko Intian keisariksi. Kapinalliset valtasivat muun muassa Jhansin ja Kanpurin kaupungit sekä saartoivat brittiläiset joukot muun muassa Lucknow’ssa ja Arrahissa.

Kapinalliset syyllistyivät eurooppalaisten siviilien murhiin Kanpurissa ja Meerutissa. Tämä kiihdytti mieliä Britanniassa ja vaikutti siihen, että britit omalta osaltaan syyllistyivät joukkomurhiin ja julmiin vastatoimiin. Erityisesti Kanpurin joukkomurhan – jonka uhreista 99 prosenttia oli naisia ja lapsia – rankaisutoimissa keskityttiin loukkaamaan rangaistavien uskonnollisia tunteita mahdollisimman rajusti.[2]

Suurin osa brittien joukoista Intiassa pysyi kaikesta huolimatta uskollisina brittihallinnolle. Muun muassa gurkhat, sikhit ja pataanit taistelivat brittien apuna sepoykapinallisia vastaan. Monet intialaiset suhtautuivat epäilyksellä kapinallisten pyrkimykseen mogulihallinnon palauttamisesta eikä käsitys yhtenäisestä Intian kansakunnasta ollut välttämättä edes kapinallisten mielessä.

Brittijoukot valtasivat kahden kuukauden piirityksen jälkeen Delhin 31. elokuuta ja Bahadur Shah II joutui lähtemään maanpakoon. Vuoden loppuun mennessä britit olivat saaneet kapinallisista yliotteen. Maaliskuussa 1858 britit valtasivat Jhansin ja Lucknow’n. Awadhissa sota päättyi 8. heinäkuuta 1858 rauhansopimuksen. Viimeiset kapinalliset lyötiin Gwaliorissa 20. kesäkuuta 1858.

Kapinan kukistamisessa britit harjoittivat mogulihallinnolta perittyjä julmia rangaistuksia ja kapinallisten kannattajiksi epäiltyjen siviilien joukkomurhia. Tyypillinen brittien toteuttama julkinen teloitustapa oli tykin suulle sitominen ja tykin laukaiseminen, joka räjäytti teloitettavan keskivartalon.[3][4]

Brittien Sepoykapinan kukistaminen. Vasili Vereštšaginin öljyvärimaalaus vuodelta 1884.

Felice Beaton valokuva kahden kapinallisen hirttämisestä (1858).

Kapina vaikutti keskeisesti siihen, että Intian hallinto siirtyi brittiläiseltä Itä-Intian kauppakomppanialta Ison-Britannian valtiolle. Tämä toteutettiin elokuussa 1858. Ison-Britannian hallituksen alaisuuteen siirtyneissä Intian brittiläisissä joukoissa lisättiin eurooppalaisten sotilaiden osuutta ja tykistö siirrettiin kokonaan eurooppalaisten käsiin. Myös gurkha-yksikköjä lisättiin ja organisaatiota uudistettiin niin, että kosketukset eurooppalaisten upseerien ja intialaisten sotilaiden välillä lisääntyivät. Samoin vaatimuksia gurkha-joukkoihin kelpuutettaville eurooppalaisille upseereille kovennettiin rajusti; nyt vain parhaista parhaat pääsivät johtamaan noita ylpeitä ja itsenäisiä vuoristolaisia – ja lähtö tuli pienimmästäkin tekosyystä.

Intiassa sepoykapinaa pidetään yleisesti Intian ensimmäisenä itsenäisyyssotana ja yleisintialaisen kansallishengen edistäjänä.

Jules Vernen kirja Höyrytalo (1880) sijoittuu sepoykapinan jälkeiseen Intiaan. Verne itse ei ollut Intiassa tuolloin, mutta hänen poikansa Michel sen sijaan kävi Intiassa pitkähköllä matkalla pian sepoykapinan jälkeen ja hän ilmeisesti on kuullut nämä tarinat Intiassa. Hän esiintyy Vernen kirjassa kokijahahmona nimellä Maucler.[5]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sepoykapina Wikimedia Commonsissa