Sense-Making-teoria

Sense-Making -teoria (sensemaking, Sense-Making Methodology (SMM)) on yhdysvaltalaisen viestintätutkijan Brenda Dervinin 1970-luvulta lähtien kehittelemä malli toiminnan merkityksellistämisestä. Se puolustaa vahvasti käyttäjälähtöisyyttä tiedonhankinnassa ja -käytössä. Mallin keskeiset oletukset ovat metaforisia ja liittyvät askeltamiseen. Tiedonhankinnan kokonaisuus muodostuu yksilön kohdatessa ns. kuilun (gap), jota hän ei pysty vanhojen toimintamallien avulla ylittämään. Eteenpäin päästäkseen yksilön täytyy muodostaa silta (bridge). Askeltamalla eteenpäin (step-taking), eli hankkimalla tietoa, päästään kuilun ylitse. Lopussa ongelma ratkeaa, tai sen ratkaisua jatketaan.

Teoria

Tiedonhankinnan kokonaisuus muodostuu metaforisesta tilanne - kuilu - käyttö (situation - gap - use) -mallista.

Mallin perusoletuksena on ymmärtää ihmisen inhimillisen käyttäytymisen ainutkertaisuus ja monimuotoisuus kuten myös sen rajoittuneisuus ja hyväksyä se tiedonhankinnassa. Inhimillinen käyttäytyminen luo joustavasti käsityksiä ja merkityksiä. Maailma, jossa elämme, on myös epätäydellinen ja täynnä katkoksia (gappiness). Sen epäjatkuvuus määrittää viestintää ja tiedonhankintaa. Tämä on mallin kannalta keskeistä.

Tiedonhankinnan konteksti (situation)

Kutsutaan lyhyemmin tilanteeksi (situation).

Virittää tiedontarpeen. Yksilö joutuu pysähtymään kognitiivisen kuilun eteen kohdatessaan ongelman. Syntynyt kuilu (gap) merkitsee tilanteessa heränneitä kysymyksiä, joita voidaan kutsua tiedontarpeiksi. Tietoa ei ole riittävästi, eivätkä vanhat rutiininomaiset mallit auta.

Dervin erottaa erityyppisiä pysähdyksiä (stops): päätöstilanne (risteys, jossa kaksi suuntaa), estetilanne (este tiedonhankinnalle), tien puuttumistilanne (umpikuja), tien huuhtoutumistilanne (joudutaan tyhjän päälle, tietä ei enää ole), ongelmallinen tilanne (tilanteessa ei haluttaisi olla).

Tiedontarve ongelmatilanteessa (gaps)

Lyhyemmin kuilu (gap).

Kun ihminen kohtaa kuilun, on hänen tehtävä tilannearvio, arvioitava uudelleen toimintaa ja sen mahdollisuuksia. Kuilua (jotakin asiaa) ei ymmärretä tarpeeksi hyvin. Kuilu voi olla aikaa vaativa tai ongelma voi ratketa nopeasti; joka tapauksessa yksilö on ymmällään miten jatkaa.

Ihmisen kohdatessa kuilun, kohdistetaan huomio kysymyksiin. Kysymykset jaetaan 5W-luokkiin:

  1. Why (miksi-kysymykset)
  2. When/where (milloin/missä-kysymykset)
  3. What (mitä-kysymykset)
  4. Who (kuka-kysymykset)
  5. How (miten/kuinka-kysymykset)

Silloittaminen (gap-bridging)

Tiedontarpeen ratkaisemiseksi aletaan pohtia erilaisia mahdollisuuksia edetä kuilun yli – rakennetaan siltaa. Silloittamisessa (gap-bridging) kootaan yhteen kognitiivisia ja affektiivisia elementtejä jotka auttavat eteenpäin. Silloittamisen strategiat ja taktiikat vaihtelevat kuiluittain, esimerkiksi kokeillaan samanlaisia taktiikoita kuin edellisillä kerroilla (analogiat), voidaan myös yrittää keksiä kokonaan uudenlaisia keinoja (vaativin vaihtoehto). Sillan rakennuspuina toimii siis ihmisen hankkima tieto.

Silloittaminen käsitteellistetään tiedonhankinnaksi. Rakennettua siltaa pitkin eteneminen on tiedon käyttöä (tai tiedon hyödyntämistä).

Merkitykset, joita tiedonkäyttö antaa (uses/helps)

Tiedon käyttöön viitataan sanalla "käyttö", joka merkitsee kognitiivisten "siltojen" käyttöönottoa eli vastauksia kysymyksiin. Termi "use" ei suoranaisesti merkitse käyttöä, vaan ennemminkin sitä, mitä positiivista (avut, "helps") tai negatiivista (haitat, "hurts") merkityksellistämisestä seuraa yksilön tilanteelle. Helps tarkoittaa kokemuksia siitä miten kuilun yli päästiin. Kun tieto ei auta, vaan hankaloittaa asioita nousee esiin termi hurts.

Taustaa

Varhaista ajattelua - kohti sense-makingia

1970-luvulla Dervin aloitti sense-making -mallinsa hahmottelun. Teoriassa lähtökohtaisesti oletetaan asiantilojen ja toiminnan olevan epäjatkuvaa niiden muuttuvuuden vuoksi. Tiedonhankintakäyttäytyminenkin on muuttuvaa, siinä siirrytään tilanteesta toiseen askel askeleelta. Dervin kokee mallinsa kehittelyn elämäntyökseen. Hänestä se ei ehkä ole niinkään teoria, vaan metodologia.

Brenda Dervinin ja Michael Nilanin vuonna 1986 julkaisemalla artikkelilla, jossa he kritisoivat järjestelmäkeskeistä lähestymistapaa, on ollut tärkeä rooli tiedonhankintatutkimuksessa ja sen suuntautumisessa kohti käyttäjälähtöistä tarkastelutapaa (puhutaan käyttäjäkeskeisestä paradigmasta). Artikkelissaan he vertailevat järjestelmä- ja käyttäjäkeskeistä lähestymistapaa kiinnittääkseen huomiota enemmän yksilölähtöiseen tarkasteluun.

Heidän mielestään järjestelmäkeskeinen paradigma olettaa, että kaikki yksilöt toimivat rationaalisesti hankkiessaan tietoa. Oletetaan, että kaikella tiedolla on jonkinlainen vakiomerkitys riippumatta tulkitsijasta ja lähteestä. Järjestelmäkeskeisen paradigman ei katsottu pystyvän luomaan kokonaisvaltaista käsitystä siitä, miten tiedonhankintaprosessi etenee. Ihmiset nähtiin liian passiivisina toimijoina, dokumenttien vastaanottajina (esimerkiksi kirjastopalveluissa), ei aktiivisina tiedonhankkijoina.

Käyttäjäkeskeisen paradigman piirissä Dervinin Sense-making -teoria on ollut teoreettisena viitekehyksenä monille tutkimuksille ja siksi sitä voidaan pitää eräänlaisena läpimurtona.

Monitasoinen rakennelma

Sense making -lähestymistapaan viitataan monentasoisin luonnehdinnoin. Sitä pidetään menetelmänä, metodologiana tai joukkona tutkimustuloksia. Kehittäjä on varhemmin luonnehtinut sitä metateoreettiseksi rakennelmaksi, jossa otetaan kantaa tiedon, tiedonkäytön ja inhimillisen viestinnän olemuksiin.[1][2] Myöhemmin Dervin on todennut, että lukuisat tavat viitata sense makingiin voivat olla keskenään ristiriitaisia eivätkä eri tasojen väliset yhteydet ole selvästi artikuloituja.[3]

Kritiikkiä

1980-luvulta lähtien on kiinnitetty enemmän huomiota tiedonhankinnan kontekstitekijöihin (kognitiivisiin, sosiaalisiin, affektiivisiin ja tilannetekijöihin). Dervinin käyttämä termistö on suppeampaa eikä se juuri määrittele sen yksityiskohtaisemmin tällaisia tekijöitä.

Sovellukset

Sense-making -teoria henkilöityy vahvasti Derviniin, mutta mallista ollaan kiinnostuneita suurenevissa määrin myös muualla maailmassa.

Sense-making –teoriasta on tehty melko vähän empiirisiä tutkimuksia, Dervin on lähinnä itse soveltanut sitä omissa tutkimuksissaan, muut tiedonhankinnassa. Dervin on itse kehittänyt time-line-interview-metodin, jossa tiedonhankinnan prosessi rakennetaan uudelleen tilanne-kuilu-käyttö -ajattelulla. Lisäksi varhain 1970-luvulla tutkimuksen kohteena oli köyhän väestönosan tiedonhankinta, myöhemmin esimerkiksi verenluovutusprosessin tiedonhankinnan selvitys sekä syöpäpotilaiden tiedontarve ja hankinta.

Pettigrew, Durrance ja Unruh ovat soveltaneet sense-making -teoriaa tutkiessaan, kuinka kirjastonkäyttäjät käyttivät Internetiä.lähde?

Jarkko Karin väitöskirja 2001 (paranormaaleista ilmiöistä tapahtuva tiedonhankinta) soveltaa metodia. Samoin tekee Kimmo Tuominen gradussaan (Arkielämän tiedonhankinta: Nokia Mobile Phones Oy:n työntekijöiden arkielämän tiedontarpeet, -hankinta ja – käyttö vuodelta 1992).lähde tarkemmin?

Lähteet

Viitteet
  1. Kari 1998, 3
  2. Dervin 1992, 61-62
  3. Dervin 1999. From metatheory to methodology to method: Sense-Making as exemplar, s. 1

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.