Selma Lundahl

Lundahlin isä oli Karjalohjalla syntynyt kelloseppä Henrik Johan Heerman (1820–1891) ja äiti porilainen Anna Ulrika Grönlund (1820–1887).[3] Hän opiskeli Porin ruotsalaisessa tyttökoulussa[4] esiintyen samalla harrastajateattereissa, ja oli myöhemmin mukana ruotsalaisen August Westermarkin johtamassa Unga Finska Teater -seurueessa. Westermarkin ryhmän lopetettua toimintansa Lundahl palasi kotikaupunkiinsa, kunnes Kaarlo Bergbom pyysi häntä keväällä 1872 liittymään vastaperustamaansa Suomalaiseen Teatteriin.[5]

Lundahl oli mukana suomenkielisen ammattiteatterin kaikkien aikojen ensimmäisessä esityksessä, jonka Suomalainen Teatteri antoi Porissa Hotelli Otavan tiloissa 13. lokakuuta 1872. Hän oli ruotsalaisen Charlotte Raa-Winterhjelmin ohella ensimmäinen teatterin naispääroolien esittäjä.[1] Lundahl oli näyttämöllä myös maaliskuussa 1873, kun Suomalainen Teatteri esiintyi ensimmäistä kertaa Helsingissä. Tuolloin hänet nähtiin Aleksis Kiven Margaretan naispääosassa.[6] Nuoresta iästään huolimatta Lundahl sai alusta lähtien päärooleja, kuten Maria Tudorin osan Victor Hugon samannimisessä näytelmässä, kuningatar Elisabet I:n roolin Friedrich Schillerin näytelmässä Maria Stuart ja Madame de Pompadourin osan Albert Emil Brachvogelin näytelmässä Narcisse Rameau. Hän paneutui tarkasti rooleihinsa ja sai myös paljon kiitosta työstään.[7] Lundahl oli yhdessä Aurora Toikan kanssa Suomalaisen Teatterin alkuvuosien käytetyimpiä naisnäyttelijöitä. Hänen kehuttiin olevan ”sulokasliikkeinen ja viehättävä”, mutta Lundahl kohtasi myös kritiikkiä, jonka mukaan hän vetosi enemmän kauneudellaan kuin taidoillaan. Myös Lundahlin nuorempi sisar Cecilia oli jonkin aikaa kiinnitettynä Suomalaiseen Teatteriin, mutta jätti näyttämöt nopeasti avioiduttuaan.[6]

Vuonna 1874 hän solmi Turussa avioliiton Suomalaisen Teatterin näyttelijän Arthur Lundahlin kanssa.[3] Pariskunnalle syntyi viisi lasta,[7] joista tunnettu on everstiluutnatti Lars W. Lundahl.[8] Arthur Lundahl kuoli heinäkuussa 1879, jonka jälkeen Selman oli vaikeaa pärjätä neljän pienen lapsen kanssa. Lapsista ensimmäinen oli kuollut jo alle vuoden ikäisenä ja nuorin syntyi vasta Arthurin kuoleman jälkeen.[6] Lundahlin roolit vähenivät ja alkuvuosien raskailla teatterikiertueilla syntyneet terveysongelmat veivät hänet jopa sairaalaan. Lopulta Lundahl joutui lopettamaan uransa lavantaudin aiheuttaman muistisairauden vuoksi jo vuonna 1884.[9] Näyttelijänuransa päätyttyä Lundahl haki lohtua erilaisista uskonlahkoista,[6] ja avasi syksyllä 1885 parturi-kampaamon Viipuriin,[10] jossa hän tutustui varhaisessa naisasialiikkeessä vaikuttaneeseen kirjailijaan Hanna Ongeliniin. He joutuivat ilkeämielisten puheiden kohteeksi, ja tekivät elokuussa 1886 painokanteen Wiborgsbladetissa julkaistusta pakinasta, jossa kirjoitettiin ”erään taiteilijaparin vaiheista ja seikkailuista”.[11] Raastuvanoikeus tuomitsi lehden päätoimittajan sakkoihin,[12] mutta naiset muuttivat kaupungista vielä samana syksynä.[13]

Viipurin jälkeen Lundahl asettui Lempäälään, jonne myös Ongelin muutti hänen luokseen jatkamaan kirjailijantyötään.[14] Köyhyydessä elänyt Lundahl avioitui norjalaisen liikemiehen Isak Bergströmin kanssa vuonna 1899 ja muutti Norjaan, josta hän jälleen leskeksi jäätyään palasi Lempäälään[3] Lundahl oli jo lähes unohdettu, kunnes toimittajat Kaarlo Aatra ja Fanny Davidsson nostivat hänet 1920-luvulla julkisuuteen yhtenä suomalaisen näyttämötaiteen pioneereista ja viimeisenä Kaarlo Bergbomin aikalaisena.[5][9] Viimeiset elinvuotensa Lundahl vietti Pyynikillä toimineessa ruotsinkielisessä mummokodissa ja Koukkuniemen kunnalliskodissa,[9][15] jossa hän kuoli 81-vuotiaana lokakuussa 1934.[7] Lundahl haudattiin Kalevankankaan hautausmaalle, jossa siunauksen toimitti tuomiorovasti K. H. Seppälä.[8]