Selkupin kieli

Selkupit jakautuvat kahteen ryhmään: pohjois- ja eteläselkuppeihin. Pohjoisselkupit asuvat Taz- ja Turuhanjokien varsilla Jamalin Nenetsian Krasnoselkupin ja Purin piireissä sekä Krasnojarskin aluepiirin Turuhanskin piirissä. Pohjoisselkuppeja on muuttanut myös Salehardin kaupunkiin. Eteläselkupit asuvat Obin ja sen sivujokien Ketin, Tymin, Parabelin ja Vasjuganin varsilla Tomskin alueen Kargasokin, Parabelin, Kolpaševon ja Verhneketjen piireissä. Huomattava osa eteläselkupeista on muuttanut Tomskin, Kolpaševon ja Kedrovyin kaupunkeihin.[1]

Vuonna 1989 Venäjällä laskettiin olleen 3 600 selkuppia, joista 1 800 puhui selkupin kieltä.[2] Vuoden 2002 väestönlaskennassa rekisteröitiin 4 200 selkuppia[3] ja 1 600 selkupin kielen puhujaa.[4] Todellinen puhujamäärä on kuitenkin huomattavasti pienempi. 2000-luvun vaihteessa tehdyn kartoituksen mukaan pohjoisselkuppia puhuu enintään 600 ja etelämurteita 10–15 henkeä. Nykyään kaikki selkupit osaavat venäjää. Vanhemmista ikäryhmistä eräät puhuvat myös evenkiä, kettiä, hantia tai nenetsiä.[5]

Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Venäjällä on 1 000 selkupin puhujaa[6].

Selkuppi on ainoa tunnettu eteläsamojedilaisten kielten edustaja. Sen lähimmät elävät sukukielet ovat pohjoissamojedilaiset nenetsi, enetsi ja nganasani. Aikaisemmin eteläsamojedilaisiin kieliin luettiin maantieteellisin perustein myös kuolleet kielet kamassi ja matori, mutta kielellisesti ne ovat lähempänä pohjoissamojediryhmää.[7]

Kieli jakautuu useisiin murreryhmiin, joista kaukaisimmat ovat vaivoin toistensa puhujien ymmärrettävissä. Selvimmin erottuu Tazin ja Turuhanin varsilla puhuttu pohjoisselkuppi. Eteläselkuppi muodostaa murrejatkumon, joka voidaan jakaa Tymin, Narymin, Obin ja Ketin murteisiin. Tšulym- ja Tšajajokien varsilla sekä Obin yläjuoksulla puhuttu eteläisin murre on nykyään käytännössä kadonnut.[8][9]

Vuonna 1879 ortodoksinen lähetyssaarnaaja N. P. Grigorovski laati Obin murteeseen perustuneen selkupin aapisen sekä muutamia uskonnollisia kirjoja. Vuonna 1900 arkkipiispa Makari julkaisi vielä yhden uskonnollisen kirjan, mutta käytännön merkitystä näillä kyrilliseen kirjaimistoon perustuneilla teoksilla ei ollut. 1930-luvun alussa selkuppia varten laadittiin latinalainen kirjaimisto ja julkaistiin muutamia oppikirjoja pohjoisselkuppilaisella Tazin murteella. Vuonna 1937 siirryttiin kyrilliseen kirjaimistoon, mutta 1950-luvun puolivälissä selkupin kielen opetus ja oppikirjojen julkaiseminen lopetettiin. 1980-luvun alussa laadittiin uusi kyrillinen kirjaimisto ja alettiin julkaista oppikirjoja pohjoisselkupin murteella. 1990-luvun alussa Tomskissa luotiin kirjoitusjärjestelmä eteläselkuppia varten ja julkaistiin muutamia oppikirjoja Obin murteella. Myös Narymin murteella on julkaistu keskusteluopas.[10]

Selkuppien kansalliseepos on nimeltään Itje, ja se on julkaistu vuonna 1913. Vuonna 2004 Jarmo Alatalo julkaisi pääasiassa Kai Donnerin aineistoihin perustuvan selkupin sanakirjan.[11]

Eteläselkuppia voidaan nykyään pitää lähes kuolleena kielenä. Sen luonnollinen välittyminen uusille sukupolville lakkasi jo puoli vuosisataa sitten ja kaikki äidinkieliset puhujat ovat yli 70-vuotiaita. Myös pohjoisselkupit venäläistyvät nopeasti, mutta eräissä kylissä selkuppi on säilynyt elävänä kielenä, jota myös lapset puhuvat.[13]

• Selkupinkielinen Wikipedia hautomossa
• Endangered Languages of Indigenous Peoples of Siberia: The Selkup Language (englanniksi)
• Ethnologue: Selkup (englanniksi)