Selim I

Selim I (1465 – 23. syyskuuta 1520) tunnetaan myös nimillä ”Julma”, ”Yavuz” (rohkea turkiksi) oli Osmanien valtakunnan sulttaani vuodesta 1512 vuoteen 1520.

Sulttaani Selim I

Selim I sai isältään Bayezid II:lta valtaistuimen 1512. Bayezid kuoli pian tämän jälkeen.

Valtaannousunsa jälkeen Selim tapatti kaikki veljensä ja veljenpoikansa. Tämän syynä oli se, että hänen isänsä Bayezid ja setänsä Cem sotivat keskenään, samoin hän ja veljensä Ahmed. Selim päätti, ettei samanlaista tapahtuisi uudestaan.

Selim hyökkäsi Mamelukien sulttaanikuntaan ja tuhosi sen Marj Dabiqin taistelussa ja al-Raydaniyyan taistelussa, joka johti Syyrian, Palestiinan ja Egyptin liittämiseen Osmanien valtakuntaan. Hän myös laajensi ottomaanien vallan Mekan ja Medinan pyhiin kaupunkeihin. Kun Egypti ja sen provinssit Arabiassa otettiin mamelukeilta, Selim julisti olevansa ”Khadim ul Haremeyn” (Kahden pyhäkön palvelija)" nimikkeen ”'Hakim ul Haremeyn” (Kahden pyhäkön hallitsija) sijaan. ”Pyhäköt” viittaavat Masjid al-Haramin moskeijaan Mekassa ja Masjid al-Nabawiin Medinassa, jotka ovat kaksi pyhintä paikkaa islaminuskossa. Kuten isoisänsä Fatih, myös Selim julisti olevansa kalifi (arabiaksi Muhammadin seuraaja); ”Islamin suojelija”, jonka katsottiin olevan koko islamin johtaja, niin šiiojen kuin sunnien. Selim ryhtyi sotaan Persian šaahi Ismail I:stä vastaan, joka myös julisti olevansa kalifi. Sitä seurannut sotaretki oli voittoisa Selimille, jonka horjumattomuus ja rohkeus kukisti janitsaarien niskoittelun.

Kun Selimistä tuli islamin molempien pyhien kaupunkien johtaja samalla, kun hän valloitti Egyptin ja kaappasi Al-Mutawakkil III:n, viimeisen Abbasidien dynastian kalifin joka asusti siellä, hän pakotti Al-Mutawakkilin luopumaan virallisesti kalifin tittelistä ja myös ulkoisista vallanmerkeistä: miekasta ja profeetan viitasta. Kun Selim palasi retkeltään Egyptiä vastaan, hän valmistautui sotaretkeen Rodosta vastaan, mutta sairastui ja kuoli yhdeksäntenä hallintovuonnaan ollessaan 55-vuotias.