Seksuaalirikos

40 000 kotitalouden kyselyssä 38 % seksuaalisista väkivallanteoista oli kohdistunut miehiin Yhdysvalloissa vuonna 2013. Kansallisen rikosuhritutkimuksen tutkija Lara Stemplen mukaan naisten ja miesten kokemukset ovat yllättävän lähellä toisiaan. Vuoteen 2012 asti FBI määritteli raiskauksen naiseen kohdistuvaksi. 2010 National Intimate Partner and Sexual Violence Surveyn mukaan seksuaalisen väkivallan uhreja oli 1,27 miljoonaa naista ja 1,267 miljoonaa miestä. Miesuhreilla on erittäin usein masennusta ja seksuaalisia toimintahäiriöitä. Vankiloissa naisia hyväksikäyttävät yleensä vankitoverit, miehiä vartijat, usein naispuoliset, etenkin nuorisovankeja. Vankiuhrit eivät ole mukana yleisissä seksuaaliväkivaltaluvuissa.[3]

Jonkinlaista pakottamista seksiin kokee arviolta 50 % miehistä. Yliopistoissa opiskelevista naisista 23–46 % myönsi painostaneensa miehiä seksiin verbaalisesti, pitämällä väkisin paikallaan, asein tai muuten. Näissä kuten yleensäkin tutkimuksissa seksiin pakottamisesta on ongelmana se, että ne sekoittavat hyvin eriasteisia tapahtumia ja voivat olla asenteellisia.[4]

Piiloon jäävän rikollisuuden osuus on erittäin suuri seksuaalirikoksissa[16]. Ne ovat tyypillisesti rikoksia, joita ei helposti ilmoiteta poliisille eikä niistä aina kerrota edes rikosuhritutkimuksissa[17]. Vuonna 2015 seksuaalirikokset muodostivat oli 8 % kaikista tietoon tulleista epäillyistä rikoksista[18].

Rikos vanhentuu aikaisintaan uhrin täyttäessä 23 vuotta, jos kyseessä on alle 18-vuotiaan houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin, kuten esiintymään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavassa järjestetyssä esityksessä (RL 8. luku, 1§ 9. mom.). Rikos vanhentuu aikaisintaan uhrin täyttäessä 28 vuotta, jos on kysymys alle 18-vuotiaan raiskaamisesta, törkeästä raiskauksesta, pakottamisesta sukupuoliyhteyteen, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, parituksesta, törkeästä parituksesta, ihmiskaupasta tai törkeästä ihmiskaupasta.[6]

Seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneista ainoastaan seksuaalisesti ahdisteltu täysi-ikäinen voi päättää olla vaatimatta rangaistusta tekijälle. Tällöinkin syyttäjällä on mahdollisuus päättää, että tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamisen.[1]

Rikosten uhreilla on oikeudenkäyntiä varten oikeus maksuttomaan tukihenkilöön ja oikeudenkäyntiavustajaan[19].

Vuonna 2016 poliisin selvittämien seksuaalirikosten kohteiksi joutuneista ihmisistä 92,9 % oli syntynyt Suomessa ja 7,1 % ulkomailla[20]. Raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipäivystyspuhelimeen (tarkoitettu uhreille ja uhrien läheisille sukupuoleen katsomatta) soitettiin vuonna 2015 noin 2000 puhelua. Apua hakeneista seksuaalirikosten uhreista suurin osa, noin 23 prosenttia, oli 21−30-vuotiaita ja noin 14 prosenttia 16−20-vuotiaita. Ihmiset soittivat sekä kriisi- että juristipäivystykseen eniten raiskauksista (noin puolet soittajista). Lakiapua haettiin myös lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön (18 %). Kriisipäivystykseen ei juurikaan soitettu seksuaalisesta ahdistelusta.[21]

Pääkaupunkiseudun kuntien asukkaat (helsinkiläiset, espoolaiset, vantaalaiset ja kauniaislaiset) saavat apua Helsingin Naistenklinikalle 29. toukokuuta 2017 avatusta seksuaalisen väkivallan uhrien tukikeskus Seristä, joka on Suomen ensimmäinen laatuaan. Tukikeskus auttaa yli 16-vuotiaita seksuaalirikoksen uhreja kuukauden sisällä tapahtuneesta. Keskukseen pääsee kävelemällä sisään ilman lähetettä tai tekemättä rikosilmoitusta. Serissä kokonaisvaltaista apua saa "yhden luukun periaatteella" kätilöltä, lääkäriltä, psykologilta, sosiaalityöntekijältä, joka auttaa arjen asioissa; ja sairaalapastorilta.[22]

Helsingissä, Jyväskylässä ja Rovaniemellä apua on mahdollista hakea Raiskauskriisikeskus Tukinaisesta. Tukinainen antaa uhreille myös oikeusapua. Turussa uhreja auttaa mielenterveysseuran Koski-hanke ja Tampereella Setlementin Välitä-hanke.[22]

Pienemmillä paikkakunnilla apua tarjoavat terveysasemat.[22]

Istanbulin sopimuksen vaatimuksesta perustettua Seri-kokeiluhanketta lukuun ottamatta seksuaalisen väkivallan uhrien auttamistyö on Suomessa poliisin, perusterveydenhuollon ja järjestöjen vastuulla.[22]

On hyvin yleistä, että seksuaalirikoksen kohteeksi joutunut hakee apua vasta usean kuukauden kuluttua rikoksesta. Osa selviää lyhyemmänkin avun turvin, osa ohjataan hakemaan esimerkiksi Kela-tuettua kuntoutuspsykoterapiaa.[22]

Seksuaalisen väkivallan kokemus on Suomessa edelleen häpeälliseksi koettu. Siksi rikoksista jätetään puhumatta tai ilmoittamatta poliisille. Häpeän ja syyllisyyden tunne kertoo myös siitä, että ihminen pyrkii ottamaan tapahtunutta hallintaansa. Jos uhri ajattelee, että hän itse olisi voinut vaikuttaa tapahtuneeseen, se tuntuu vähemmän uhkaavalta, kuin teko, johon ei olisi voinut lainkaan vaikuttaa.[22]

Vuoden 2018 kansallisessa rikosuhritutkimuksessa 0,6 % miehistä ja 2,4 % naisista ilmoitti joutuneensa seksuaalisen väkivallan tai sen yrityksen kohteeksi.[23] Useiden tutkimusten mukaan miehet ilmoittavat poliisille pienemmän osan kokemistaan väkivaltarikoksista kuin naiset.[24]

Vuonna 2015 miesten osuus seksuaalirikosepäillyistä oli 93 prosenttia ja naisten 7 prosenttia[18]. Alkuvuonna 2016 ulkomaiden kansalaisten osuus seksuaalirikosepäillyistä oli noin 20 %, kun se alkuvuonna 2015 oli päälle 10 %. Suomen kansalaisten osuus rikoksista, joissa epäilty oli tiedossa, oli noin 71 prosenttia ja ulkomaiden kansalaisten osuus 29 prosenttia. Seksuaalirikoksia, joista epäiltiin Suomesta turvapaikkaa hakevia ihmisiä, oli 129.[25]

Yksittäiset rikosilmoitukset voivat sisältää useasta teosta koostuvia tapahtumasarjoja[26].

Seksuaalirikoksista tuomitaan vuosittain noin 400-500 vankilavuotta, kun vuosituhannen vaihteessa luku oli noin 100. Määrä on moninkertaistunut. Seksuaalirikosten määrä ei kuitenkaan ole lisääntynyt viime vuosina. Tämän kertovat rikosuhritutkimukset. Ne ovat rikostilastoja luotettavampia. Sen sijaan ilmoitusalttius on noussut ja syytteeseenpano tehostunut. 2000- ja 2010-luvuilla on myös tehty kymmenisen kovennusta seksuaalirikosten säännöksiin.[30]

Suomessa sekä lainsäädäntö että oikeuskäytäntö ovat ankarampia kuin Ruotsissa. Esimerkiksi sukupuoliyhteydestä lapsen kanssa minimi- ja maksimirangaistukset ovat kovempia.[30]

Oikeuspsykologian dosentti Julia Korkmanin mukaan ankarammilla rangaistuksilla ei ole juuri hyväksikäyttöä ehkäisevää vaikutusta.[31] Vastoin yleistä käsitystä seksuaalirikolliset uusivat rikoksia muita rikollisryhmiä harvemmin.[31] Vain hyvin pienellä osalla seksuaalirikollisista on korkea uusimisriski ja pitkät vankeusrangaistukset kannattaisikin säästää niille harvoille, joiden riski uusia rikoksiaan on merkittävästi kohonnut.[31]