Seitsemännen portaan enkeli (elokuva)

Seitsemännen portaan enkeli (engl. Angela’s Ashes) on vuonna 1999 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalais-irlantilainen draamaelokuva, jonka on ohjannut Alan Parker. Elokuvan pääosissa ovat Emily Watson, Robert Carlyle, Joe Breen, Ciaran Owens ja Michael Legge. Elokuva pohjautuu Frank McCourtin samannimiseen omaelämäkertaan.

Seitsemännen portaan enkeli
Angela’s Ashes
Ohjaaja Alan Parker
Käsikirjoittaja
Perustuu Frank McCourtin romaaniin Seitsemännen portaan enkeli
Tuottaja
Säveltäjä John Williams
Kuvaaja Michael Seresin
Leikkaaja Gerry Hambling
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Universal Studios
Netflix
Ensi-ilta
Kesto 145 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 25 000 000 dollaria
Tuotto 13 042 112 dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni

Seitsemännen portaan enkeli kertoo tarinan Frank McCourtista, jonka taloudelliset huolet ja perheen kokema tragedia ajoivat Amerikasta kotimaahan Irlantiin. Mahdollisimman kurjan lapsuuden mahdollistivat eritoten alkoholisoitunut isä, sanoinkuvaamaton köyhyys ja Irlannin ankarat, katoliset olot. Elokuva kuvaa Frankin elämää 1930- ja 1940-luvuilla Limerickissä, ja sen jälkeen tapoja joilla hän ansaitsi rahaa palatakseen unelmiensa maahan Yhdysvaltoihin.

Michael Leggen roolisuoritusta aikuistuvana Frankina ylistettiin paljon. Eritoten hänen kehuttiin mukautuvan rooliinsa viattomana teini-ikäisenä, joka aikuistuu perinteisten kasvuriittien kuten seksuaalisuuden ja kypsyyden mukana irlantilaisessa katolilaisympäristössä.

Näyttelijät

 Joe Breen  Frank McCourt  
 Ciaran Owens  Frank McCourt  
 Michael Legge  Frank McCourt  
 Emily Watson  Angela Sheehan  
 Robert Carlyle  Malachy McCourt  
 Devon Murray  Malachy Jr. McCourt  
 Kerry Condon  Theresa Carmondy  
 Ronnie Masterson  Isoäiti Sheehan  
 Pauline McLynn  Aggie-täti  
 Liam Carney  Pa Keating -setä  
 Eanna MacLiam  Pat-eno  
 Susan Fitzgerald  Sisar Rita  
 Eamonn Owens  Quasimodo  
 Andrew Bennett  kertoja (ääni)  
 Alan Parker  tohtori Campbell  

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.