Seaborgium

Seaborgium (aiemmin unnilhexium) on alkuaine, jonka järjestysluku on 106 ja kemiallinen merkki Sg. Se kuuluu 6. ryhmään ja 7. jaksoon. Alkuaineen tunnettujen isotooppien massaluvut ovat välillä 258–271 ja useimpien puoliintumisaika on alle yksi sekunti. Sen pysyvimmän havaitun isotoopin (²⁶⁹Sg) puoliintumisajaksi on arvioitu noin 3,1 minuuttia.[1]

Dubnium ← Seaborgium → Bohrium
W ↑ Sg ↓
	Koko taulukko

Yleistä

Nimi

Seaborgium

Sg

106

d-lohko

6. siirtymäalkuaine

7

Löytövuosi

1974

Atomiominaisuudet

Atomipaino (A_r)

(269)

Orbitaalirakenne

[Rn]5f¹⁴6d⁴7s²

Elektroneja elektronikuorilla

2, 8, 18, 32, 32, 12, 2

Fysikaaliset ominaisuudet

Olomuoto

Muuta

Ominaislämpökapasiteetti

luotettavaa dataa ei saatavissa kJ/(kg K)

CAS-numero

54038-81-2

Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Seaborgium on radioaktiivinen metalli, jota ei esiinny luonnossa. Seaborgium on ydinreaktioilla keinotekoisesti valmistettu alkuaine, jolla ei ole kaupallista käyttötarkoitusta. Sitä tuskin pystytään valmistamaan niin merkittäviä määriä, että sen ominaisuuksia voitaisiin tarkemmin tutkia. Ei esimerkiksi tiedetä, minkä väristä se on, mutta sen arvellaan olevan metallin ja hopean valkoinen tai harmaa. Toistaiseksi sitä on onnistuttu valmistamaan vain muutama atomi.

Hapetusluku Sg+6:n arvellaan olevan pysyvin.

Seaborgiumia on onnistuttu valmistamaan vain hyvin pieniä määriä seuraavalla ydinreaktioon perustuvalla menetelmällä:

18 O + 249 Cf → 106 Sg + 41 n

Paul Scherrer Institutessa Sveitsissä seaborgiumin toista isotooppia onnistuttiin valmistamaan alkuaineiden kalifornium ja neon välisessä reaktiossa seuraavasti:

248 Cf + 22 Ne → 266 Sg + 41 n

Nimeämisriita

Seaborgium löydettiin Lawrence Berkeley National Laboratoryssa (LBNL) vuonna 1974 ja samaan aikaan Dubnan JINR:ssa (ОИЯИ).

Alkuaineiden 104–109 nimeäminen aiheutti kiivaita riitoja 1960-luvulta lähtien. Berkeleyn yhdysvaltalainen ryhmä halusi alkuaineen 106 nimeksi 'seaborgium', mikä oli kyseenalaista, koska Glenn T. Seaborg oli vielä elossa ja nimeäminen oli IUPAC:in sääntöjen vastaista. Vuonna 1994 IUPAC ehdotti alkuaineille nimiä, joissa 106 olisi nimetty "rutherfordiumiksi" Ernest Rutherfordin mukaan. American Chemical Society (ACS) vaati yhdysvaltalaiselle tutkijaryhmälle oikeutta nimetä löytämänsä alkuaine. Seaborg vastusti ehdotusta.

IUPAC päätti jakaa kunnian alkuaineen löytämisestä myös Neuvostoliiton Dubnan JINR:lle, mutta dubnalaiset eivät ehdottaneet 106:lle nimeä. Koska yhdysvaltalaiset oppikirjat käyttivät jo 104:sta nimeä rutherfordium, päätti 39. IUPACin yleiskokous Genevessä vuonna 1997 antaa alkuaineelle nimen 'seaborgium'.

Isotoopit

Seaborgiumilla ei ole pysyviä tai luonnossa esiintyviä isotooppeja. Sille tunnetaan 12 radioaktiivista isotooppia, näiden massaluvut ovat välillä 258–271. Massalukujen 268–270 isotooppeja ei ole löydetty, pois sulkien massaluvun 269 isotooppi joka löydettiin vuonna 2010. Isotoopeista vakain on ²⁶⁹Sg, jonka puoliintumisaika on noin 3,1 minuuttia.[lower-alpha 1] Seuraavaksi stabiileimmat ovat ²⁷¹Sg jonka puoliintumisajaksi on mitattu 3,1±1,6 minuuttia ja ²⁶⁷Sg (1,8±0,7 min). Kaikkien muiden isotooppien puoliintumisajat ovat alle minuutin, useimmiten vain joitain sekunnin murto-osia. Lisäksi seaborgiumilla on neljä tunnettua metastabiilia ydinisomeeriä.[1]

Seaborgiumin isotoopit hajoavat lähes yksinomaan alfahajoamisella ja spontaanilla fissiolla. Vain ²⁵⁹Sg ja sen ydinisomeeri ^259mSg hajoavat elektronisieppauksella ja vain ²⁶¹Sg isotoopin tiedetään kykenevän β⁺-hajoamiseen. Taulukossa on kaikki tunnetut isotoopit, joiden olemassaolo ja puoliintumisaika on pystytty kokeellisesti varmentamaan (vuonna 2016):[1]

Isotooppi	Puoliintumisaika	Löytövuosi	Hajoamistyyppi ja intensiteetti[lower-alpha 2]
²⁵⁸Sg	2,7±0,5 ms	1997	α<20; SF=?
²⁵⁹Sg	402±56 ms	1985	α=97±0,1; SF<3; EC<1
^259mSg	226±27 ms	?	α=97±0,1; SF>3; EC<1
²⁶⁰Sg	4,95±0,33 ms	1984	SF=60±3; α=40±3
²⁶¹Sg	183±5 ms	1984	α=98,1±0,4; β⁺=1,3±0,3; SF=0,6±0,2
^261mSg	9,3±1,8 μs	2010	IT=100
²⁶²Sg	10,9±2,3 ms	2001	SF≈100; α ?
²⁶³Sg	940±140 ms	1974	α=87±0,8; SF=13±0,8
^263mSg	420±100 ms	1995	α=?; IT ?
²⁶⁴Sg	47±20 ms	2006	SF≈100; α ?
²⁶⁵Sg	9,2±1,6 s	1994	α>50; SF ?
^265mSg	16,4±2,4 s	1995	α>65±1,6; SF ?
²⁶⁶Sg	390±110 ms	2006	SF=100
²⁶⁷Sg	1,8±0,7 min	2008	SF=83; α=17
²⁶⁹Sg	5±3 min 3,1(+3,7–1,1)	2010	α≈100; SF ?
²⁷¹Sg	3,1±1,6 min	2004	α=70; SF=30

Huomautukset

Isotoopin ²⁶⁹Sg puoliintumisajan virherajat ovat suuria: 3,1+3,7 ja 3,1–1,1 joista on symmetrisoitu 5±3 min.[1]
Intensiteetti on todennäköisyys prosentteina sille että ydin hajoaa merkityllä tavalla. Merkintä α=? tarkoittaa että α-hajoamisia on havaittu, mutta prosenttiosuutta ei tiedetä. Merkintä α ? tarkoittaa α-hajoamisen olevan energeettisesti mahdollinen, mutta sitä ei ole havaittu. Vastaavasti muille hajoamistyypeille.

Lähteet

Audi, G. et al.: The NUBASE2016 evaluation of nuclear properties. Chinese Physics C, 2017, 41. vsk, nro 3, s. 030001-1-030001-138. IOP Publishing. doi:10.1088/1674-1137/41/3/030001. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 7.4.2018. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

Luettelo seaborgiumin isotoopeista The Isotopes Project Home Page (englanniksi)

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.

[2] Isotoopin ²⁶⁹Sg puoliintumisajan virherajat ovat suuria: 3,1+3,7 ja 3,1–1,1 joista on symmetrisoitu 5±3 min.[1]

[intensiteetti-3] Intensiteetti on todennäköisyys prosentteina sille että ydin hajoaa merkityllä tavalla. Merkintä α=? tarkoittaa että α-hajoamisia on havaittu, mutta prosenttiosuutta ei tiedetä. Merkintä α ? tarkoittaa α-hajoamisen olevan energeettisesti mahdollinen, mutta sitä ei ole havaittu. Vastaavasti muille hajoamistyypeille.

[nubase2016-1] Audi, G. et al.: The NUBASE2016 evaluation of nuclear properties. Chinese Physics C, 2017, 41. vsk, nro 3, s. 030001-1-030001-138. IOP Publishing. doi:10.1088/1674-1137/41/3/030001. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 7.4.2018. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)