Scotti Hill
Scotti Hill, oikealta nimeltään Scotti Lawrence Mulvehill, on Skid Row'n kitaristi. Hän on syntynyt 31. toukokuuta 1964 Manhassetissa, New Yorkissa. Hän on maininnut esikuvikseen Jimi Hendrixin, Stevie Ray Vaughanin ja Jeff Beckin.lähde?
Skid Row
Scotti Hill tutustui yhtyeeseen vuonna 1986 siten, että Skid Row'n basisti Rachel Bolan tunsi Hillin edellisestä yhtyeestään. Hän ehdotti, että Hill liittyisi hänen uuteen yhtyeeseensä, Skid Rowiin. Hill on ollut yhtyeessä sen alkuajoista asti, vaikka moni jäsen on vaihtunut. Scotti Hill on siis uudessa Skid Rown kokoonpanossa. Hän on ollut myös Ozone Mondayn kokoonpanossa vuonna 1996 muutamien Skid Rown jäsenien ja entisen yhtyeen rumpalin Rob Affuson kanssa. Ozone Monday ei kuitenkaan milloinkaan menestynyt, ja yhtyeen laulaja Shawn McCabem ja rumpali Rob Affuso erotettiin yhtyeestä. Vanha Skid Row koottiin uudelleen ja Scotti jatkoi siinä edelleen kitaristina.
| |
---|---|
|
Studioalbumit | |
---|---|
Livealbumit |
Subhuman Beings on Tour |
EP:t |