Scone
Scone [ˈskuːn] (gaeliksi Sgàin, skotiksi Scuin) on kylä Skotlannissa, Perth ja Kinrossin hallintoalueella. Se sijaitsee Tay-joen varrella Perthin pohjoispuolella.
Scone oli Skotlannin pääkaupunki piktien aikana, ja Skotlannin kuninkaat kruunattiin siellä satojen vuosien ajan. Uskotaan että skottikuningas Kenneth I MacAlpin toi skottien kruunajaiskiven Sconeen 800-luvulla. John Balliol oli viimeinen sillä kruunattu Skotlannin kuningas. Edvard I valloitti Skotlannin 1296 ja vei kiven Lontooseen. Hän rakennutti Westminster Abbeyhin kruunajaistuolin, jonka istuimeen kivi upotettiin. Nationalistit varastivat kiven 1950 ja palauttivat sen Skotlantiin. Se löytyi ja palautettiin 4 kuukautta myöhemmin, mutta vuonna 1996 Britannian hallitus palautti kiven Skotlantiin.[1] Kivi on nykyisin Edinburghissa.[2]
Kaarle II kruunattiin skottien kuninkaaksi Sconessa 1. tammikuuta 1651. Tämä oli viimeinen Sconessa nähty kruunajaistilaisuus.[3]
Kylässä oli myös augustiinilaisluostari 1120-luvulta alkaen. Luostarin paikalle rakennettiin palatsimainen kartano 1800-luvun alussa, ja kylä siirrettiin kartanon puiston tieltä uuteen paikkaan.[4]
Vuonna 2001 kylässä oli 4430 asukasta.[4]
Lähteet
- Stone of Scone Encyclopedia Britannica. Viitattu 21.9.2014.
- The Stone of Destiny Visit Scotland. Viitattu 21.9.2014.
- Charles II (r. 1660-1685) British Monarchy. Viitattu 21.9.2014.
- Scone Encyclopedia Britannica. Viitattu 21.9.2014.
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Scone Wikimedia Commonsissa