Scipio Africanus, Afrikan valloittaja

Scipio Africanus, Afrikan valloittaja (ital. Scipione l’Africano) on vuonna 1937 valmistunut italialainen elokuva. Toisesta puunilaissodasta kertovan historiallisen elokuvan on ohjannut Carmine Gallone. Fasistisen Italian suurvaltapyrkimyksiä tukenut ja valtion jättibudjetilla rahoittama Scipio Africanus palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla vuoden parhaana italialaisena elokuvana. Taiteellisesti ja kaupallisesti se oli kuitenkin pettymys.

Scipio Africanus, Afrikan valloittaja
Scipione l’Africano
Elokuvan italialainen mainosjuliste.
Elokuvan italialainen mainosjuliste.
Ohjaaja Carmine Gallone
Käsikirjoittaja Carmine Gallone, Camillo Mariani Dell’Anguillara, Sebastiano A. Luciani
Säveltäjä Ildebrando Pizzetti
Kuvaaja Ubaldo Arata, Anchise Brizzi
Leikkaaja Osvaldo Hafenrichter
Tuotantosuunnittelija Pietro Aschieri
Lavastaja Ettore Corso
Pääosat Annibale Ninchi, Camillo Pilotto, Fosco Giachetti, Isa Miranda, Francesca Braggiotti
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö Consorzio Scipione l’Africano, ENIC
Ensi-ilta Venetsian elokuvajuhlilla 1937
Kesto 115 min.
Alkuperäiskieli italia
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Juoni

Hannibalin voitettua roomalaiset Cannaen taistelussa 216 eaa. konsuli Publius Cornelius Scipio ryhtyy suunnittelemaan Sisiliasta käsin sotaretkeä Kartagoa vastaan. Afrikassa Scipio tapaa liittolaisensa Masinissan ja tarjoaa numidialaisten kuninkaalle Syfaxille välittäjän roolia. Syfaxin vaimo Sofonisba taivuttaa tämän kartagolaisten puolelle, jolloin Scipio hyökkää numidialaisten leiriin ja vangitsee kuninkaan. Sofonisba nai Numidian kuninkaaksi julistautuneen Masinissan, mutta tekee itsemurhan, jotta tämä ei luovuttaisi häntä roomalaisille. Kartagolaiset kutsuvat Hannibalin apuun Italiasta, ja vuonna 202 maiden armeijat kohtaavat Zaman taistelussa. Norsuistaan huolimatta kartagolaiset kärsivät tappion ja juhlittu Scipio saa lisänimen ”Afrikkalainen”. Kotiin palattuaan hän menee suoraan Liternumin huvilalleen tapaamaan vaimoaan ja lapsiaan.[1][2]

Näyttelijät

 Annibale Ninchi  Publius Cornelius Scipio (Africanus)  
 Camillo Pilotto  Hannibal, kartagolaisten komentaja  
 Fosco Giachetti  Masinissa, itänumidialaisten kuningas ja roomalaisten liittolainen  
 Isa Miranda  Velia, roomalainen patriisitar, Arunten morsian  
 Francesca Braggiotti  Sofonisba, Hasdrubalin tytär ja Sifaxin vaimo  
 Guglielmo Barnabò  kenturio Furio  
 Memo Benassi  senaattori Cato  
 Piero Carnabuci  Cannaen taistelun veteraani  
 Francesco Coop  kenturio Mezio  
 Ciro Galvani  Quintus Fabius Maximus  
 Marcello Giorda  Syfax, länsinumidialaisten kuningas ja kartagolaisten liittolainen  
 Carlo Lombardi  Lucio, Scipion veli  
 Carlo Ninchi  Lelio, Scipion luutnantti  
 Clara Padoa  Sofonisban orjatar  
 Lamberto Picasso  Hasdrubal, Kartagon armeijan päällikkö  
 Marcello Spada  Arunte, nuori ratsukaartilainen  
 Raimondo Van Riel  Maharbal, Hannibalin luutnantti  
 Gino Viotti  foinikialainen kauppias  
 Carlo Tamberlani  Rooman lähettiläs  
 Achille Majeroni  senaatin puheenjohtaja  
 Fernando Solieri  vanhus  
 Luigi De Antoni  kartagolainen vanhus  
 Mario Gallina  Kartagon lähettiläs  
 Olinto Cristina  Kartagon lähettiläs  
 Diana Lante  Scipion vaimo  
 Ugo Sasso  Velian kaapannut kartagolainen upseeri  
 Carlo Duse  Magonen lähetti  
 Franco Brambilla  roomalainen poika  
 Antonella Steni  lapsi  
 Alberto Sordi  roomalainen sotilas[1][2]  

Tuotanto

Fasistinen Italia piti itseään muinaisen Rooman valtakunnan perillisenä, ja siksi on ehkä yllättävää, ettei Mussolinin valtakaudella juurikaan kuvattu Rooman suuruudenaikaan sijoittuvia propagandaelokuvia. Historiallisia suurelokuvia oli tehty paljon 1910-luvulla ja niiden tuotantoa jatkettiin vielä fasistien valtaannousun jälkeenkin, mutta nämä elokuvat oli tarkoitettu viihdyttäviksi spektaakkeleiksi eikä niillä juurikaan ollut poliittisia tarkoitusperiä. 1920-luvun loppuun mennessä italialainen elokuva oli lähes kuollut, ja fasistit alkoivat kiinnostua sen elvyttämisestä vasta seuraavan vuosikymmenen alkuvuosina. Sota Etiopiassa sai viranomaiset etsimään Italian suurvaltapyrkimyksiä tukevaa historiallista elokuva-aihetta, mutta yksityiset tuottajat ja ohjaajat eivät olleet innostuneita vanhanaikaisina ja liian kalliina pitämistään historiallisista elokuvista. Siksi valtion oli ryhdyttävä rahoittamaan hanketta.[3]

Afrikan valloittajasta Scipio Africanuksesta kertovan propagandaelokuvan valmistelu alkoi syksyllä 1935. Sen tuotantoyhtiöksi perustettiin konsortio, jonka taustalla olivat valtiollinen elokuvayhtiö Ente Nazionale Industrie Cinematografiche, Luce-instituutti sekä valtiovarain-, kulttuuri-, sisäasiain- ja sotaministeriön edustajat.[4] Scipio Africanuksen budjetti oli 12,6 miljoonaan liiraa, enemmän kuin millään italialaisella elokuvalla ennen toista maailmansotaa[5]. Ohjaajaksi harkittiin ensin Alessandro Blasettia, mutta lopulta valinta kohdistui Carmine Galloneen, joka oli ollut tekemässä Italian viimeistä historiallista spektaakkelia Pompejin viimeiset päivät vuonna 1926.[4] Säveltäjäksi valittiin Ildebrando Pizzetti, joka oli tehnyt musiikin historialliseen suurelokuvaan Cabiria (1914)[5].

Scipio Africanus kuvattiin Cinesin ja Titanuksen studioilla Roomassa sekä ulkokuvien osalta Mussolinin Pontisille soille rakennuttamassa Sabaudian rannikkokaupungissa[1][6]. Kuvauksiin osallistui yhteensä lähes 33 000 avustajaa[7]. Pelkästään Zaman taistelussa nähdään 10 000 jalkamiestä, 2 000 ratsastajaa ja 30 norsua,[4] joista osa surmattiin realistisen vaikutelman tavoittamiseksi[7]. Tiedotusvälineet seurasivat tarkkaan elokuvan valmistumista, ja itse Mussolini vieraili sen ulkokuvauksissa ja musiikin äänityksessä Cinecittàn uudessa äänistudiossa[8]. Kuvaukset kestivät seitsemän kuukautta ja vielä kolme kuukautta tarvittiin elokuvan viimeistelyyn. Tekijöillä oli kiire saada Scipio Africanus valmiiksi vuoden 1937 Venetsian elokuvajuhlille ja saman vuoden syyskuussa järjestettyyn suureen keisari Augustuksen ajan näyttelyyn mennessä.[9]

Teema ja tyyli

Elokuvan ideologinen sanoma käy selväksi heti sen alussa, jossa roomalaisten häviämä Cannaen taistelu kytketään Italian tappioon etiopialaisia vastaan käydyssä Adowan taistelussa vuonna 1896. Voitokkaassa Zaman taistelussa Scipio kostaa roomalaisten kokeman tappion samoin kuin Mussolini teki sodassa Etiopiaa vastaan. Elokuva alleviivaa yhtäläisyyksiä Rooman ja Italian sekä Scipion ja Mussolinin välillä, se tuo esiin parlamentarismin turmiollisuuden ja korostaa fasistisia perhearvoja ja maatalouden tärkeyttä. Joukkokohtaukset ja kansan uhrautuvaisuus rinnastuvat suoraan Mussolinin ajan kampanjoihin. Itämaiset ja tummaihoiset viholliset ovat sivistymättömiä, hillittömiä ja julmia, kun taas roomalaiset ovat puhtaita, vaatimattomia ja myötätuntoisia.[10]

Elokuva sisältää myös kaksi melodramaattista rakkausjuonta, joista kartagolaisen Sofonisban tarina on lainattu suoraan Cabiriasta. Toisin kuin vaalea, puhdas ja viaton roomalainen Velia, Sofonisba on tumma, seksikäs ja uhkaava femme fatale, jota ainoastaan aatteilleen uskollinen Scipio kykenee vastustamaan. Gallonen ohjaustyö tavoittelee jonkinlaista kansallista, italialaista tyyliä, mutta mykkäelokuvan ja oopperan mallien sekä Lucen uutiselokuvissa esitettyihin Mussolinin puheisiin vertautuvien Scipion yksinpuhelujen lisäksi se turvautuu myös Hollywoodista lainattuihin aineksiin.[10]

Vastaanotto

Scipio Africanus esitettiin Mussolinille yksityisnäytöksessä 4. elokuuta 1937. Se oli syyskuun ensimmäisenä päivänä alkaneiden Venetsian elokuvajuhlien avajaisnäytös ja sai Mussolini-palkinnon vuoden parhaana italialaisena elokuvana.[11] Elokuvaa ylistettiin lehdistössä, mutta sen kaupallinen menestys oli heikko sekä kotimaassa että ulkomailla. Edes Mussolini ei näyttänyt pitävän siitä.[12] Kriitikoiden mielestä elokuvassa ei ole inhimillistä syvyyttä eivätkä sen historialliset ja kuvitteelliset osuudet toimi kunnolla yhdessä[4]. Carlo Lizzani kutsui sitä ”kömpelöksi ja pöhöttyneeksi”[13]. Lisäksi Scipiota esittävällä Annibale Ninchillä ei ole tarvittavaa elokuvakarismaa ja Camillo Pilotton Hannibal näyttää hänen rinnallaan paljon vakuuttavammalta. Mussolinin kerrotaan sanoneen: ”Jos Scipio olisi ollut yhtä heikko kuin tämä näyttelijä, en tiedä olisiko hän kyennyt voittamaan yhtään taistelua”.[4]

DVD-julkaisut

Elokuva on julkaistu Italiassa DVD:nä.[14] Englanninkielinen DVD-julkaisu on kestoltaan lyhyempi.[15]

Lähteet

  • Caprotti, Federico: Scipio Africanus: film, internal colonization and empire. Cultural Geographies, 2009, 16. vsk, nro 3, s. 381–401. ISSN 1474-4740.
  • Vishnia, Rachel Feig: Ancient Rome in Italian cinema under Mussolini: The case of Scipione l’Africano. The Italianist, 2008, 28. vsk, nro 2, s. 246–267. ISSN 0261-4340.

Viitteet

  1. Chiti, Roberto & Lancia, Enrico: Dizionario del cinema italiano. I film, vol. I: tutti i film italiani dal 1930 al 1944, s. 317–318. Roma: Gremese, 2005. ISBN 88-8440-351-0.
  2. Anica: Archivio del Cinema Italiano archiviodelcinemaitaliano.it. Viitattu 27.12.2015. (italiaksi)
  3. Vishnia, s. 246–254.
  4. Enciclopedia del Cinema treccani.it. Viitattu 27.12.2015.
  5. Vishnia, s. 254.
  6. Caprotti, s. 391.
  7. Caprotti, s. 394.
  8. Vishnia, s. 254–255.
  9. Vishnia, s. 260–261.
  10. Vishnia, s. 255–260.
  11. Vishnia, s. 255.
  12. Vishnia, s. 263.
  13. Leprohon, Pierre: The Italian Cinema, s. 70. London: Secker & Warburg, 1972.
  14. Amazon.it amazon.it. Viitattu 28.12.2015.
  15. KQEK.com DVD Review kqek.com. Viitattu 28.12.2015.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.