Savusauna

Karjalassa savusaunaa kutsutaan mustaksi saunaksi, koska saunan sisäpinnat ovat savusta johtuen tummat ja nokiset. Vanhastaan kaikki saunat kuten asumuksetkin ovat olleet vailla savupiippua ja niiden käyttötarkoitukset ja nimetkin lomittuneet. Karjalassa saunaa on kutsuttu kylyksi, mutta toisin paikoin Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla pirtiksi. Suurimmillaan savusaunojen määrä oli Suomessa kuitenkin vasta 1900-luvun vaihteessa. Vuolle-Apiala jakaa savusaunat maakunnallisiin tyyppeihin seuraavasti: Tunturi-Lappi, Pohjois-Suomi, Pohjois-Pohjanmaan turpas- eli turvesaunat, Pohjanmaa, Keski-Suomen orsisaunat, Savo-Karjala, ns. savolaiskiila Etelä-Pohjanmaalla, juurakkolaudesaunat Keski-Suomessa, Päijät-Häme, Häme, Varsinais-Suomi, Uusimaa, Ahvenanmaa sekä savusaunat Suomen ulkopuolella.

Hämäläis-satakuntalainen savusauna on tyypillinen ns. monikäyttösauna, jossa on kylpemisen lisäksi hoidettu monia muita askareita. Rakennuksena se on korkea, jopa kolmimetrinen, lauteille mennään tikapuita tai jyrkkiä portaita myöten, ne ovat orsien varaan ripustettujen juurakoiden päällä. Pohjoisempana Keski-Suomessa Keiteleen ympäristössä kehittyi erityinen yksi- tai kaksiorsinen juurakkolaudesauna, sekin jopa 36 neliön suuruinen ja yli kolme metriä korkea. Savo-Karjalan savusaunat ovat samantyyppisiä, erityispiirteenä että kiuas ja laude ovat samalla seinällä ja että saunaan liittyy usein erillinen kota vedenlämmitystä varten. Lauteet ovat pystypuu- eli patsaslauteita tai hirsilavon päälle rakennettuja. Kooltaan savokarjalaiset saunat ovat pienempiä kuin läntiset, esimerkiksi 9 neliön suuruisia ja vain pari metriä korkeita. Myös Itä-Karjalassa savusaunat ovat olleet samantyyppisiä, melko yksinkertaisia rakennuksia. Etelä-Pohjanmaalla sen sijaan savusaunat ovat korkeita, lauteet peräseinällä sivuseinien läpi menevien orsien varassa ja kiukaan suukin joskus asennettuna kohti peräseinää. Oven lähellä on voinut olla erillisiä fällyorsia, sisäkatto on mukaillut ulkokaton muotoa. Varsinais-Suomen savusaunatkin ovat perinteisiä orsisaunoja, Pohjois-Suomen savusaunat lähes poikkeuksetta peräseinälaudesaunoja.

Oulun eteläpuolen turpassaunat ovat poikkeava erikoisuus Pohjois-Suomen savusaunojen joukossa. Myös Ruijan kveeneillä on ollut turpeesta tai ajopuusta tehtyjä savusaunoja. Värmlannin suomalaisalue oli toinen Suomesta alkunsa saanut mutta paikallisia vaikutteita käyttänyt saunarakennusalue. Delawaressa Värmlannin suomalaisia paljon sisältänyt ruotsalaissiirtokunta rakensi savusaunan vuonna 1654 paikalliselle kuvernöörille. Yhden erikoisen savusaunatyypin muodostavat vuosien 1939 ja 1944 välisenä aikana rakennetut ns. sotasaunat, joista melkoinen osa oli maahan kaivettuja korsusaunoja.

Savusaunan kiuas on tulipesän ympärille ja päälle ladottu kivinen kupu, jonka läpi savukaasut nousevat vapaasti saunatilaan ja samalla kiuaskivet kuumenevat. Kiuas on kertalämmitteinen, eli kiuasta ei voida lämmittää kylpemisen aikana. Lämmitysvaiheen aikana savu poistuu välikatossa eli laessa olevan lakeistorven, lakeisen, tai seinässä olevan luukun eli räppänän kautta, joskus raollaan olevasta ovesta.[1]

Vuolle-Apialan lämmitysohjeet savusaunalle ovat seuraavat:

• Älä lämmitä saunaa liikaa, ettei se syty palamaan.
• Älä pyydä kokematonta henkilöä lämmittäjäksi tai vaihda lämmittäjää kesken kaiken.
• Poista lauteilta esineet, jotka voivat nokeentua.
• Avaa räppänä tai lakeinen.
• Älä täytä pesää kokonaan, vaan lado väljästi ja kuivaa puuta. Älä käytä kipinöivää kuusta tai hitaasti palavaa haapaa.
• Sytytä puut päältä, jätä tulipesän luukku (jos on) raolleen ja saunan ovi noin 10 senttiä raolleen.
• Lisää puita vasta kun ensimmäinen pesällinen on palanut aivan loppuun.
• Polta kaksi tai kolme pesällistä. Käytä viimeisessä pesällisessä mielellään leppää.
• Kivien kiukaan sisällä on oltava lämmitettäessä ainakin osin punahehkuisia.
• Jos liekit lyövät kivien läpi lämmityksen aikana, kaada hätätilassa hieman vettä tulipesään. Muista korjata kiuas ennen seuraavaa lämmitystä.
• Kun puut ovat palaneet, pöyhi hiillos ettei sinne jää savuavia kekäleitä.
• Sulje räppänä ja lakeinen ja ovi ja anna saunan siintyä 1–3 tuntia saunan koosta ym. riippuen.
• Siintymisen jälkeen avaa ovi ja räppänä tai lakeinen, siivoa ja pesaise lauteet, heitä häkälöyly kiukaalle saunan ilman raikastamiseksi, sulje räppäna tai lakeinen ja ovi.
• Kylvettäessä avaa räppänää, jos sauna tuntuu liian kuumalta.
• Kylpemisen jälkeen avaa räppänä ja sulje ovi, jotta sauna kuivuu.

Kun kivet ovat riittävän kuumat ja pesä on sammunut heitetään häkälöylyt, jonka jälkeen sauna on valmis kylpijöille. Häkälöylyissä suurin osa kivien pintaan tarttuneesta noesta ja pienhiukkasista irtoaa ilmaan ennen kuin saunojia on löylyilmaa hengittämässä.

Kertalämmitteisyys edellyttää, että kiukaassa on enemmän lämpöä varaavia kiuaskiviä kuin jatkuvalämmitteisessä saunassa, koska lisälämmitystä ei voida tehdä kylpemisen aikana. Pieni neljän hengen savusauna lämpenee yleensä muutamassa tunnissa ja vaatii puolisen tuntia aikaa siintymiseen eli hiilloksen sammumiseen ja savun tuulettumiseen. Tuulettumista edistää, jos kekäleet vedetään kiukaan etuosaan palamisen loppuvaiheessa. Tällöin hiilet palavat nopeasti loppuun eikä ole riskiä hiilimonoksidin muodostumisesta ja häkämyrkytyksen vaarasta.

Koska savusaunassa kuumat palokaasut nousevat kivitilan läpi vapaasti löylytilaan, on niillä vaara leimahtaa palamaan kivitilan yläpuolella olevassa kuumentuneessa hapekkaammassa ilmassa. Kiukaan päällä leimahtaneet liekit tarttuvat helposti varsinkin uuden saunan seiniin ja puhkeaa tulipalo. Hyvin vanhoissa saunoissa syttymisvaara lisääntyi seinien tilkitsemiseen käytetyistä riiveistä. Palokaasujen leimahtamista voidaan estää korkealla ja suurella löylytilalla ja ennen kaikkea rauhallisella, pienellä liekillä lämmittämisellä. Myös räppänän ja lakeisen suurempi koko ja oikeanlainen muotoilu pienentävät leimahdusriskiä. Koska kuumin savu tulee räppänän yläosasta, ei räppänä saa olla yläosastaan ahdas.

Savusaunaa arvostetaan saunomisen perinteisenä muotona, muun muassa suuren kertalämmitteisen kivimäärän aikaansaamien pehmeiden löylyjen vuoksi. Savusaunan löylytilan ominaistuoksu on myös koettu mieluisaksi.

• Risto Vuolle-Apiala: Savusauna ennen ja nyt. Vantaa: Multikustannus Oy, 2009. ISBN 978-952-468-180-3.
• Risto Vuolle-Apiala: Savusaunakirja. Perinteisten savusaunojen suunnittelu ja rakentaminen. Vantaa: Multikustannus Oy, 2011. ISBN 978-952-254-061-4.

• Hanna Myllys: Savusauna – se ainoa oikea? MTV3 Matkailu 26.5.2010.