Saunalahden koulu
Saunalahden koulu on peruskoulu Espoon Saunalahden kaupunginosassa. Koulussa on tilat myös Saunalahden kirjastolle[1], päivähoidolle ja nuorisotoimelle. Saunalahden koulu toimii myös Espoon esi- ja alkuopetuksen oppimiskeskuksena ja aluksi myös lähikoulujen peruskorjausten vuoksi väliaikaistilana. Koulun ensimmäinen lukukausi käynnistyi syksyllä 2012. Koulu aloitti esikouluna ja 1–3-luokkien kouluna ja on kasvanut vähitellen, vuosiluokka kerrallaan noin 830 oppilaan yhtenäiseksi peruskouluksi, jossa on esikoulu ja luokat ensimmäisestä yhdeksänteen. Syksyllä 2020 koulussa aloitti ensimmäistä kertaa 9. luokka jonka oppilaat olivat alusta loppuun käyneet koulunsa siellä.[2]
Saunalahden koulun piha palkittiin Vuoden 2013 Ympäristörakenteena.[3]
Lähteet
- Saunalahden uusi kirjasto tekee kulttuurihistoriaa. 10.8.2012. Länsiväylä. Arkistoitu 18.6.2018. Viitattu 13.8.2012.
- Saunalahden koulu Espoon kaupunki. Viitattu 19.6.2021.
- Saarinen, Sirkka: Saunalahden koulun piha-alue on inspiroiva osa asuinalueen ympäristöä. Betoni-lehti, 2014, nro 1, s. 54–56. Betoniteollisuus ry. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 19.6.2021.
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saunalahden koulu Wikimedia Commonsissa
- Saunalahden koulun verkkosivut Espoon kaupunki. Viitattu 19.6.2021.