Saul Nieminen

Saul Niemisen vanhemmat olivat konemestari Antti Nieminen ja Ida Maria Rautiainen ja puoliso vuodesta 1944 Elvi Marjatta Valtanen. Nieminen tuli ylioppilaaksi Lappeenrannan yhteislyseosta 1935 ja valmistui teologian kandidaatiksi 1942. Hän oli kulkulaitosministeriön palveluksessa 1940–1942, sotilaspastorina 1942–1944, Suomen Aseveljien Liiton piirisihteeri 1944–1945, settlementti- ja vapaaopisto Otsolan johtaja Porissa 1945–1947 ja Rovaniemen vapaaopiston 1948–1950. Työkeskus Toivolan johtajana ja Kemin työväenopiston rehtorina Nieminen toimi 1950–1964 ja Joutsenon Opiston rehtorina 1964–1976. Hän oli myös Yleisradion Rovaniemen studion ohjelmapäällikkö 1948–1950, Kemin kaupunginvaltuuston jäsen 1960–1964, Etelä-Karjalan maakuntaliiton va. toiminnanjohtaja 1968–1972 ja Partiojohtajan päätoimittaja 1938–1940, Tapulin 1950–1964 ja Itäsuomen 1966–1968. Opetusneuvoksen arvon hän sai vuonna 1977.[1][2]

• Paateneen teräsiltä: kuvia Selkin selänteiltä, Paateneen parmanteilta, 1943, Saul Nieminen, Kalevi Kajava
• Taistelu ihmisen arvosta, 1945, Yrjö J. E. Alanen, Saul Nieminen
• Nuoriso lähettää hätämerkkejä, 1945
• Joko laululle lähemmä, 1946
• Yrjö Kallinen: mies äänen takana, 1978
• Löytäjän ilo: puheita ja aforismeja, 1979, Yrjö Kallinen, toim. Saul Nieminen
• Revontulten pappi: Aaro Tolsan elämäntarina, 1980
• Elämän onnesta, 1984
• Nää rannat rakkaan synnyinmaan: Lappeenrannan suojeluskunta 1917–1944, 1985
• Uskolla, toivolla, rakkaudella: Lappeenrannan vanhainkotiyhdistys r.y. 1925–1985, 1986
• Erään ihmisen tarina: Viktor Ripatti 1876–1918, 1987
• Kaikki isänmaan puolesta, 1988, Saul Nieminen, Miikku Nieminen
• Sillä voitto kellä kunnia: Lappeenrannan seudun sotainvalidit 1940–1990, 1990