Saukko (saari)
Saukko (ruots. Uttern) oli Helsingin kaupungin edustalla nykyisen sijainnut pieni saari, joka on nykyään osa Jätkäsaaren aluetta. Entisen saaren läheisyyteen 2000-luvulla rakennettu asuinalue on nimetty Saukonpaadeksi.
Historia
Nimen alkuperä
Saaren nimi oli kartoissa 1700-luvulla Utterholm tai Utterholmen (”Saukkosaari”), vuonna 1842 se lyheni muotoon Uttern, joka merkitsee ruotsin kielellä saukkoa. Myös suomenkielinen käännösnimi Saukko oli käytössä jo 1900-luvun alussa, mutta vuonna 1909 sen viralliseksi suomenkieliseksi nimeksi vahvistettiin Utteri, ja nimi Saukko virallistettiin vasta vuonna 1928.[1]
Saarena
Saukko oli korkea kalliosaari. Sen kivi oli ehyttä ja kauniin väristä, minkä vuoksi sitä alettiin louhia rakennuskiveksi.[2] Saaren graniittia käytettiin muun muassa hautakivissä sekä Pitkänsillan ja Uspenskin katedraalin rakentamisessa.[3] Kesäisin Saukkoon soudettiin eväsretkille ja uimaan.[4] Saareen rakennettiin joitakin varastorakennuksia ja laitureita.[3]
Liittäminen osaksi satamaa
Saukko sekä viereiset Hietasaari ja Jätkäsaari yhdistettiin 1910-luvulla täyttömaalla yhdeksi suureksi, satama-alueena käytetyksi saareksi, jonne johti Ruoholahdesta leveä, yhdistetty katu- ja rautatiesilta. Alueen yhteisnimeksi tuli Jätkäsaari. Länsisatamasta tuli myöhemmin liikenteellisesti Helsingin suurin satama, jossa matkustajaliikenne yhä kasvaa tänä päivänä.
Ruoholahden alueella yhdistettiin täyttömaalla suoraan mantereeseen Kellosaari ja Salmisaari. 1960-luvulla täytettiin myös osa Jätkäsaaren pohjoispuolisesta salmesta, jolloin laajentunut Jätkäsaarikin lakkasi olemasta saari, kunnes paikalle myöhemmin kaivettiin Ruoholahden kanava.
Lähteet
- Helsingin kadunnimet, s. 134. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta, 1970. ISBN 951-771-220-0. Teoksen verkkoversio.
- Asmo Alho, Uljas Rauanheimo: ”Hietalahti ja Ruoholahti”, Helsinki ennen meitä, s. 167. Otava, 1962.
- Bysa ja Sandis ja Uttern – sittemmin Jätkäsaari Uutta Helsinkiä. 11.9.2017. Viitattu 26.8.2021.
- Hietalahden ranta | Ympäristöhistoriallinen selvitys (PDF) (s. 28) 2020. Helsingin kaupunki. Viitattu 12.4.2023.