Satu Taiveaho
Satu Kirsikka Taiveaho (s. 29. syyskuuta 1976 Riihimäki) on suomalainen poliitikko. Hän oli vuosina 2003–2011 SDP:n kansanedustaja Hämeen vaalipiiristä.[1]
Ura
Taiveaho valmistui ylioppilaaksi vuonna 1995 ja yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 2001.[1] Hän on työskennellyt muun muassa sosiaalityöntekijänä ja päihdeohjaajana. Kansanedustajaksi hänet valittiin sosiaalijohtajan virasta.
Vuosina 2001–2008 Taiveaho oli Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsen.[1] Hänet valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuoden 2003 vaaleissa 4 903 äänellä.[2] Vuoden 2007 vaaleissa Taiveaho valittiin toiselle kaudelle 6 760 äänellä.[3] Hän oli ehdolla myös vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa ja sai 25 916 ääntä.[4] Taiveaho ei asettunut ehdolle enää vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.[5] Taiveaho profiloitui erityisesti ympäristö- sekä sosiaali- ja terveyspolitiikassa. Ensimmäisellä kaudellaan hän oli ympäristövaliokunnan ja hallintovaliokunnan jäsen ja kaudella 2007–2011 sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen.[1]
Politiikan jälkeen Taiveaho toimi Sininauhasäätiön toimitusjohtajana ja sosiaalihuollon aluehallinnon johtavana ylitarkastajana Hämeenlinnassa.[6] Vuosina 2014–2017 Taiveaho oli Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin järjestöpäällikkö.[7] Toukokuussa 2017 Taiveaho aloitti Suvanto Ry:n toiminnanjohtajana.[8]
Yksityiselämä
Taiveaho kihlautui keskustan kansanedustaja Antti Kaikkosen kanssa 18. kesäkuuta 2006. He menivät naimisiin Hämeenlinnan vanhassa kirkossa lauantaina 12. heinäkuuta 2008.[9] He ovat julkisuudessa kertoneet olevansa kyvyttömiä saamaan yhteistä lasta. Siksi he yrittivät adoptoida lapsen Etelä-Afrikasta, mutta kolme vuotta kestänyt hanke kaatui Kaikkosen rikosepäilyihin.[10] He toimivat kahden lapsen sijaisvanhempina.[11] Taiveaho tuli kuitenkin syksyllä 2017 raskaaksi, mutta sai keskenmenon.[12] Syyskuussa 2018 he ilmoittivat eroavansa.[13]
Loppuvuodesta 2019 Taiveaho alkoi seurustella vuosina 2012–2017 Haminan kaupunginvaltuustossa SDP:tä edustaneen Ville Virtasen kanssa.[14] Pari kihlautui joulukuussa 2019, meni naimisiin elokuussa 2020 ja haki yhdessä avioeroa kesäkuussa 2021.[15][16] He peruivat eron, mutta elokuussa 2022 he hakivat uudelleen avioeroa.[17]
Lähteet
- .aspx Satu Taiveaho. Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 6.12.2013.
- Eduskuntavaalit 16.3.2003: Valitut ehdokkaat Hämeen vaalipiiri Vaalit.fi. 19.3.2003 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 11.3.2015.
- Eduskuntavaalit 18.3.2007: Valitut ehdokkaat Hämeen vaalipiiri Vaalit.fi. 21.3.2007 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 11.3.2015.
- Europarlamenttivaalit 7.6.2009: Koko maa Vaalit.fi. 10.6.2009 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 11.3.2015.
- Satu Taiveaho jättää eduskunnan Yle Uutiset. 18.2.2010. Viitattu 22.10.2014.
- Satu Taiveaholle uusi työ MTV.fi. 5.9.2012. Viitattu 6.12.2013.
- Satu Taiveahosta SuPerin järjestöpäällikkö 19.2.2014. Super. Arkistoitu 22.10.2014. Viitattu 22.10.2014.
- SATU TAIVEAHO SUVANTO RY:N UUDEKSI TOIMINNANJOHTAJAKSI Suvanto Ry. 3.5.2017. Arkistoitu 14.2.2019. Viitattu 14.2.2019.
- Kaikkonen ja Taiveaho saivat toisensa 12.7.2008. MTV3. Viitattu 12.7.2008.
- Satu Taiveaho: "Meille on tarjottu jopa sijaissynnytystä" 2.2.2012. Me Naiset. Viitattu 31.12.2015.
- Antti Kaikkoselle ja Satu Taiveaholle perheonnea: "Perheeseemme muutti kolmivuotias tyttö" 31.12.2015. Iltalehti. Viitattu 31.12.2015.
- IS: Satu Taiveahon raskaus päättyi syksyllä keskenmenoon - suuri suru iltalehti.fi. Viitattu 16.12.2017.
- Antti Kaikkonen kiittää Satu Taiveahoa kaikesta: ”Takki on tyhjä enkä pysty viisaita sanoja löytämään” iltalehti.fi. Viitattu 22.9.2018.
- Tällainen on Satu Taiveahon uusi Ville-rakas – puoluetausta yhdistää Ilta Sanomat. 8.12.2019. Viitattu 8.12.2019.
- KySa: Satu Taiveaho ja Ville Virtanen menivät naimisiin! iltalehti.fi. 24.8.2020. Viitattu 24.8.2020.
- IL: Ex-kansanedustaja Satu Taiveahon salamarakkaus päättyi eroon – pariskunnan häitä juhlittiin viime kesänä Ilta-Sanomat. 14.7.2021. Viitattu 14.7.2021.
- Satu Taiveaho ja Ville Virtanen hakevat taas avioeroa www.iltalehti.fi. Viitattu 25.8.2022.
Aiheesta muualla
- .aspx Satu Taiveaho. Suomen kansanedustajat. Eduskunta.