Satu Aaltonen

Aaltonen valmistui vuonna 1977 Taideteollisesta korkeakoulusta valokuvaajaksi. Hän oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. Aaltonen toimi Taideteollisen korkeakoulun tuntiopettajana 1976–1981. Hän oli freelancer-valokuvaaja, joka toimi etenkin teatterikuvaajana eri teattereissa. Hän teki kuvausmatkoja useille mantereille. [1]

Aaltonen tunnettiin etenkin lapsiaiheistaan.[2][3] Oman isän kuolema ja hänelle itselleen 1989 Espanjassa sattunut vaikea auto-onnettomuus saivat hänet pohtimaan syntymän ohella entistä painokkaammin kuolemaan liittyvää kuvastoa. Omien näyttelyjensä ja kirjojensa lisäksi Satu Aaltonen osallistui teemanäyttelyihin.[2][3]

Aaltonen järjesti 13 yksityisnäyttelyä ja osallistui neljään yhteisnäyttelyyn. Hän teki myös kaksi lyhytelokuvaa ja kirjankuvituksia. [1]

• Valtion taiteilija-apuraha 1980 ja 1990–1992[1]
• Valtion kuvataidepalkinto 1982[1]
• Riihimäen kaupungin kulttuuripalkinto 1989[1]
• Aaltosen pakolaisuutta käsittelevä lyhytelokuva Tietämättömyys on pelon äiti sai erikoispalkinnon Pärnun elokuvafestivaaleilla 1992.[1]

• Syntymä (valokuvakirja 1980)[1]
• Lemminkäisen lapset. Tammi 1980 (valokuvakirja, työryhmä)[1]
• ”Matkan pituus” (valokuvanäyttely 1991–1992)[1]
• ”Tietämättömyys on pelon äiti” (lyhytelokuva 1992)[1]
• Tämä elämä. Syntymän ja kuoleman välissä (valokuvakirja 1999)[1]

• Kivirinta, Marja-Terttu: On kosketettava syvimpiä tunteitamme. Teoksessa: Satu Aaltonen: Tämä elämä. Syntymän ja kuoleman välissä, s. 6. Musta taide, 1999.
• Vanhanen, Tarja: Sadun curriculum vitae. Teoksessa: Satu Aaltonen: Tämä elämä. Syntymän ja kuoleman välissä, s. 69. Musta taide, 1999.