Satanismi
Satanismi on aatteellinen ja filosofinen oppi, joka perustuu uskonnolliseen kertomukseen Saatanasta. Satanistit eivät kuitenkaan usko Saatanaan tai muihin personoituihin jumaluuksiin, vaan nimeämällä itsensä Saatanan mukaan he ilmaisevat kristinuskon vastustusta ja vastakohtaisuutta sille. Satanistit korostavat kristinuskon synteinä pitämiä asioita kuten itsekeskeisyyttä, nautintoa ja ruumiillisuutta. Satanismiin liittyy myös seremoniallista magiaa ja rituaaleja.
Länsimaisen okkultismin perintöä edustavana, kristinuskon vastaisena aatteena satanismi järjestäytyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla, kun Anton LaVey perusti Saatanan kirkon ja kirjoitti opin perusteoksen Saatanallisen Raamatun.
Satanismia ei tule sekoittaa saatananpalvontaan, jossa Saatanan olemassaoloon uskotaan. Teistisen satanismin suuntauksia on myös olemassa.
Tausta
Nykyaikainen satanismi perustuu uskonnolliseen kertomukseen Saatanasta, modernin ajan kirjalliseen perintöön ja tiettyihin filosofisiin perinteisiin.[2]
Saatana
- Pääartikkeli: Saatana
Saatanan historia ulottuu yli 3 000 vuoden päähän. Nykyisin Saatanana käsitetty hahmo on yhdistynyt vuosisatojen kuluessa erilaisista paholaisista ja myyttisistä olennoista, kuten Luciferista, Mefistofelestä, Beelzebubista, Belialista, Azazelista, Paholaisesta, Ahrimanista ja Sethistä. Saatanan varsinainen esikuva esiintyi ensi kertaa persialaisessa dualistisessa eli hyvän ja pahan vastakkainasettelua korostavassa zarathustralaisuudessa, jossa hän oli Ahriman, tuhoava henki, johon kaikki pahuus keskittyi. Zarathustralaisuudesta hyvää Jumalaa vastustava pahuus omaksuttiin juutalaisuuteen ja siitä myöhemmin kristinuskoon. Alkuperäisessä juutalaisessa Raamatussa Saatana kuitenkin esiintyy vain hyvin harvoin: Jobin kirjassa esimerkiksi Jumala antaa Saatanan koetella Jobia, jolle tämä aiheuttaa erilaisia kärsimyksiä.[3] Uudessa testamentissa Saatana esiintyy jo usein nimellään. Markuksen evankeliumissa hänet mainitaan asettamassa Jeesusta kiusaukseen tämän paaston aikana; tällöin Saatanasta on jo tullut Jumalan vastustaja ja kilpailija.[4]
Alkukirkon aikana Saatana ja Vanhan testamentin paholainen oli jo samastettu yhdeksi hahmoksi.[5] Keskiajalla kirkolla tuli tavaksi leimata vastustajansa Saatanan palveluksessa oleviksi, kuten 1300-luvulla temppeliherrain ritarikunnan.[6] Kirkko näki Saatanan useiden inhimillisten himojen ja tunteiden, kuten seitsemän kuolemansynnin symbolina, ja pyrki sitä kautta varoittamaan ihmisiä niille antautumisesta.[7]
1700-luvulla valistuksen aikana Saatanan asema alkoi muuttua. Uskontokriitikot eivät enää pelänneet Saatanaa, vaan häneen alettiin jopa samastua, usein parodisesti. Inhimillisiin haluihin samastettu Saatana alettiin nähdä kirkon vastustamisen symbolina.[8] Saatanan psykologisen kuvan rakentamisessa etenkin 1600-lukulaisen kirjailijan John Miltonin Kadotettu paratiisi (1667) oli olliut merkittävä teos.[9] Saatanasta tuli myös yksi romantiikan ajan runoilijoiden, kirjailijoiden ja taidemaalarien suosikkiaiheista näiden juhlistaessa lihan iloja, joihin Saatana oli kirkon valtakaudella yhdistetty.[10] Saatana kuvattiin taiteessa usein vuohenhahmoisena.[11]
Yli-ihminen
Filosofiassa satanismin synnylle loivat pohjaa 1500-luvulla muun muassa Niccolò Machiavelli ja Thomas Hobbes, joka pessimismissään uskoi ihmisluonnon johtavan kahlitsemattomana sotaan kaikki kaikkia vastaan.[2] Charles Darwin loi 1800-luvulla kehitysopin eli evoluutioteorian, jossa hän kuvaili hyödyllisten piirteiden säilymistä ja heikkojen katoamista. Teorian pohjalta filosofi Herbert Spencer ja hänen seuraajansa William Graham Sumner loivat sosiaalidarvinismin käsitteen, jonka mukaan vahvat hallitsevat heikkoja yhteiskunnassa, mikä on myös luonnollista ja moraalisesti oikein. Sosiaalidarvinismin suosio johti eugeniikkaan, heikkojen piirteiden eliminoimiseen ihmiskunnassa.[12] Satanismille loivat pohjaa 1800-luvun ajattelijoista myös Max Stirner, joka korosti itsekkyyttä, ja Friedrich Nietzsche, joka oli kiivas kristinuskon vastustaja ja joka loi yli-ihmisen käsitteen.[13]
Venäjällä syntynyt yhdysvaltalainen Ayn Rand korosti 1900-luvulla kirjoissaan, kuten Kun maailma järkkyi, ihmisyksilön merkitystä ja vastusti vahvaa valtiota. Hän myös hyökkäsi yliluonnolliseen uskomista vastaan, väheksyi altruismia ja korosti oman onnellisuuden tavoittelua itsekkyyden kautta.[14]
Okkultismi
Uskonnollisen ja filosofisen pohjan lisäksi nykyajan satanismiin liittyy okkultismi ja etenkin sen yksi tunnetuimmista harjoittajista, englantilainen Aleister Crowley (1875–1947). Crowley ei itse ollut satanisti, mutta hänen käsityksensä kristinuskosta, vapaasta seksuaalisuudesta, sosiaalidarvinismista, seremoniallisesta magiasta ja rituaalista sekä ylemmän tietoisuuden asteen tavoittelusta löysivät tiensä satanismiinkin.[15]
Liikkeen historia
Nykymuotoisen satanismin isänä pidetään Anton LaVeyta (1930–1997), joka perusti 1966 Saatanan kirkon San Franciscossa ja julkaisi 1969 filosofiansa perusteoksen Saatanallisen Raamatun.[16] Kirkoksi rekisteröitymiselle oli syynä se, että Yhdysvalloissa kirkkokuntien ei tarvitse maksaa veroja.[18]
LaVey lakkautti Saatanan kirkon paikallistoiminnan (niin sanotut ”grottot”) vuonna 1975, minkä jälkeen kirkko on toiminut enimmäkseen vain paperilla jäsenmaksujen varassa.[19] 1970-luvulla LaVeyn johtamasta Saatanan kirkosta erkaantui joitain ryhmiä. Näistä merkittävin on Michael Aquinon vuonna 1975 perustama Setin Temppeli, jonka näkemyksen mukaan LaVey oli erkaantunut liikkeen alkuperäisistä periaatteista. Aquino vastusti erityisesti LaVeyn ryhtymistä ottamaan maksua pappisvihkimisestä rahoittaakseen kirkkoa.[20] Sittemmin Setin Temppeli on irtautunut satanismista ja kehittänyt filosofiaansa eri aineksia yhdistelevään suuntaan.[21]
Muut Saatanan kirkosta 1970-luvulla ja sen jälkeen erkaantuneet ryhmät jäivät useimmiten pieniksi ja lyhytikäisiksi. Eräs tunnetuimmista on Paul Valentinen perustama Church of Satanic Liberation, 1980-luvulla perustettu seksimagiaryhmä. Jotkin nykyajan pienet satanistiset ryhmät harjoittavat teististä satanismia ja jotkin saatananpalvontaa tai natsiokkultismia. Suurin osa nykyajan satanistisista liikkeistä on kuitenkin uskollisia LaVeyn alkuperäiselle maltillisemmalle, ateistiselle aatteelle.[22] LaVeyn kuoltua 1997 Saatanan kirkon johtoon nousi hänen kumppaninsa Blanche Barton ja vuonna 2001 Peter H. Gilmore. Gilmoren tultua johtajaksi kirkon päämaja siirtyi New Yorkin osavaltioon.[23]
Satanisteista suurin osa ei kuulu mihinkään järjestöön, vaan he harjoittavat satanismia yksityisesti. Internetistä on tullut organisaatioltaan hajautetulle satanismille tärkeä maailmanlaajuinen viestintäkanava.[22] Euroopassa satanismi on saavuttanut suosiota etenkin Skandinaviassa, Saksassa ja Itä-Euroopassa, ja Saatanallinen Raamattu on käännetty monille eurooppalaisille kielille.[24] Suomessa satanisteja on ollut muun muassa Pakanaverkon piirissä. He sanoutuvat irti saatananpalvonnasta, jonka he katsovat olevan vain käänteistä kristinuskoa.
Periaatteet
Satanistit eivät usko Saatanaan tai muihin personifioituihin jumaluuksiin, vaan satanisti on itse oma jumalansa. Satanistit ovat omaksuneet nimensä kristittyjen käyttämästä nimityksestä ja kantavat nimeään ylpeinä edustaen ”hengen uskontojen” vastustajaa ja vastakohtaa. Satanismissa Saatanasta voi käyttää myös muita nimiä kuin ”Saatana”.
Satanismi on harjoittajiensa mukaan järkiperäistä mutta pystyy silti vastaamaan ihmiseläimen kaikkiin tarpeisiin, kuten uskonnollisuuden, itsen sekä omien mielikuvien ilmentämisen tarpeeseen. Satanistit harjoittavat magiaa, mutta antavat sille järkiperäiset perustelut, kuten itsesuggestion. Saatanan kirkko määrittelee satanismin filosofiana epikurolaiseksi eikä hedonistiseksi, sillä satanistit tavoittelevat nautintoa tasapainoisesti ja hallitusti eivätkä siksi kannata esimerkiksi huumeidenkäyttöä.[26]
Anton LaVeyn mukaan satanismi on ”Ayn Randin filosofiaa seremonioilla ja rituaaleilla höystettynä”. Laveylaisessa satanismissa on vaikutteita myös Aleister Crowleylta, Friedrich Nietzscheltä, Charles Baudelairelta ja Ragnar Redbeardiltä.[27]
Anton LaVey määritteli Saatanan merkityksen kirkolleen ”yhdeksässä saatanallisessa julkilausumassa”, jotka hän julkaisi Saatanallisessa Raamatussa 1969:[28][29]
- Saatana edustaa nautintoa pidättyväisyyden sijaan!
- Saatana edustaa elintärkeää konkreettisuutta hengellisen haihattelun sijaan!
- Saatana edustaa tahriintumatonta viisautta tekopyhän itsepetoksen sijaan!
- Saatana edustaa ystävällisyyttä sen ansaitseville rakkauden kiittämättömiin haaskaamisen sijaan!
- Saatana edustaa kostoa toisen posken kääntämisen sijaan!
- Saatana edustaa vastuuta vastuussa oleville psyykkisistä vampyyreista huolehtimisen sijaan!
- Saatana edustaa ihmistä vain yhtenä eläimistä, toisinaan parempana, useammin huonompana kuin nelijalkaisia, koska hän on ”jumalallisen hengellisen ja älyllisen kehityksensä” ansiosta tullut eläimistä häijyimmäksi!
- Saatana edustaa kaikkia niin kutsuttuja syntejä, koska ne kaikki johtavat ruumiilliseen, älylliseen tai emotionaaliseen mielihyvään!
- Saatana on ollut paras ystävä joka kirkolla on koskaan ollut, koska Hän on pitänyt sen toiminnassa kaikki nämä vuodet!
Vuonna 1967 LaVey nimesi ”Maan yksitoista saatanallista sääntöä”:[30]
- Älä jaa mielipiteitä tai neuvoja ellei sinulta niitä pyydetä.
- Älä kerro huoliasi muille ellet ole varma, että he haluavat kuulla niistä.
- Ollessasi toisen asumuksessa, osoita hänelle kunnioitusta tai älä mene sinne.
- Jos vieras asumuksessasi ärsyttää sinua, kohtele häntä julmasti ja armottomasti.
- Älä lähentele toista, ellet saa parittelukutsua.
- Älä ota sitä, mikä ei sinulle kuulu, ellei se ole toiselle taakka, josta hän selkeästi tahtoo tulla vapautetuksi.
- Tunnusta magian voima, jos olet käyttänyt sitä saadaksesi haluamasi. Jos kiellät magian voiman kutsuttuasi sitä onnistuneesti, menetät kaiken saamasi.
- Älä valita mistään, mikä ei koske sinua.
- Älä vahingoita pikkulapsia.
- Älä tapa eläimiä muutoin kuin hyökkäyksen kohteeksi joutuessasi tai ravinnoksesi.
- Liikkuessasi puolueettomalla maaperällä, älä häiritse ketään. Jos joku häiritsee sinua, pyydä häntä lopettamaan. Ellei hän lopeta, tuhoa hänet.
Vuonna 1987 LaVey nimesi ”yhdeksän saatanallista syntiä”:[31]
- Tyhmyys
- Teeskentely
- Solipsismi
- Itsepetos
- Laumaan mukautuminen
- Perspektiivin puute
- Entisten oppien unohtaminen
- Haitallinen ylpeys
- Estetiikan puute
Juhlapäivät ja rituaalit
Satanistin tärkein juhlapäivä on hänen oma syntymäpäivänsä. Muita vähemmän tärkeitä juhlapäiviä ovat vapunyö, halloween, kesä- ja talvipäivänseisaukset sekä kevät- ja syyspäiväntasaukset.[32]
Jotkut satanistit harjoittavat erityisiä rituaaleja, mutta jotkut harjoittavat satanismiaan vain noudattaen satanistisia periaatteita. Satanistisiin rituaaleihin kuuluu esimerkiksi seremonioita, nimeämiskäytäntöjä ja maagisia rituaaleja, kuten seksimagiaa, parantamis- tai onnellisuusrituaaleja ja vahingoittamiseen tarkoitettuja rituaaleja. Miehet pukeutuvat usein mustiin kaapuihin ja naiset seksikkäisiin vaatteisiin. Magiarituaalien kielenä käytetään eenokin kieltä. Seremonioissa käytetään usein valkoista ja mustaa kynttilää ja joskus myös muita välineitä. Satanistit voivat kantaa amuletteja, joissa on pentagrammiin kuvattu vuohenpää. Satanistit eivät rukoile tai uhraa.[32]
Vastustusta
Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa puhkesi 1980-luvulla kohu (niin sanottu saatananpalvontapaniikki), jossa satanisteja syytettiin lasten hyväksikäytöstä, kaappauksista ja uhraamisesta sekä lapsipornografiasta ja insestistä. Satanistien kerrottiin järjestäytyneen neljään tasoon, jonka alimmalla tasolla oli heavy-musiikin ja fantasiapelien avulla mukaan houkuteltuja nuoria, ja satanististen kirkkojen väitettiin toimivan saatananpalvonnan keskuksina. Saatanan kirkon johtajat pyrkivät hälventämään kohua esiintymällä tiedotusvälineissä selittämässä oman toimintansa ja kerrottujen kulttien eroja. Kohu laantui kun syytteille ei löytynyt todisteita ja kun hyväksikäyttötodistusten aikaansaamiseksi käytetyt menetelmät havaittiin puutteellisiksi.[33]
Jotkut tutkijat ja media ovat esittäneet satanismilla olevan ideologisia, poliittisia ja ikonografisia yhteyksiä fasismiin ja natsismiin. Jotkin pienet 1980-luvulla syntyneet satanistiset järjestöt ovat yhdistäneet satanismin uusnatsistiseen ajatteluun. Satanismin pääsuuntausten edustajien mukaan yhteys ei kuitenkaan ole todellinen, vaan satanismi on epäpoliittinen liike.[34] Heidän mukaansa satanismi eroaa fasismista ja natsismista siinä, että satanismin ajatusmaailma on niistä poiketen rasisminvastainen, meritokraattinen, valtiovastainen, seksuaalisesti vapaamielinen, aatteellisesti moniarvoinen ja demokraattinen.[35]
Katso myös
Lähteet
- Ashcraft, W. Michael & Gallagher, Eugene V.: Introduction to New and Alternative Religions in America. Westport, Connecticut: Greenwood Press, 2006. ISBN 978-027598712-1. (englanniksi)
- LaVey, Anton Szandor: Saatanallinen raamattu. (The Satanic Bible, 1969.) Suomentanut Paula Merensuo. Kaarina: Voimasana, 2007. ISBN 978-952-5261-12-7. )
- Lewis, James R.: Legitimating New Religions. New Brunswick, New Jersey: Rutgers University Press, 2003. ISBN 978-081353323-0.
- Mathews, Chris: Modern Satanism. Anatomy of a Radical Subculture. Westport, Connecticut: Praeger Publishers, 2009. ISBN 978-031336639-0. (englanniksi)
Viitteet
- Gilmore, Peter H.: The History of the Origin of the Sigil of Baphomet and its Use in the Church of Satan Church of Satan. Viitattu 7.4.2015. (englanniksi)
- Mathews 2009, s. 28.
- Mathews 2009, s. 1–4.
- Mathews 2009, s. 4–5.
- Mathews 2009, s. 6.
- Mathews 2009, s. 11–12.
- Mathews 2009, s. 18.
- Mathews 2009, s. 16–18.
- Mathews 2009, s. 23.
- Mathews 2009, s. 19, 25–26.
- Mathews 2009, s. 22.
- Mathews 2009, s. 28–31.
- Mathews 2009, s. 31–33.
- Mathews 2009, s. 35–36.
- Mathews 2009, s. 36–38.
- LaVey 2007.
- Pernu, Ilkka: Olen jumala Aviisi. 6/2006. Viitattu 7.2.2023.
- Lewis 2003, s. 110–111.
- Ashcraft & Gallagher 2006, osa 5, s. 160.
- Granholm, Kennet: Embracing Others than Satan. Teoksessa Petersen, Jesper Aagaard (toim.): Contemporary Religious Satanism. A Critical Anthology, s. 87–94. Farnham: Ashgate Publishing, 2009. ISBN 978-075-465-286-1. (englanniksi)
- Mathews 2009, s. 87–92.
- Mathews 2009, s. 94–95.
- Mathews 2009, s. 88.
- F.A.Q. Drug Abuse Church of Satan. Viitattu 16.2.2014. (englanniksi)}
- Lewis, James R.: Who Serves Satan? A Demographic and Ideological Profile Marburg Journal of Religion. 25.8.205. Marburgin yliopisto. Viitattu 7.2.2023. (englanniksi)}
- The Nine Satanic Statements Church of Satan. Viitattu 6.2.2014. (englanniksi)
- Church of Satan: Beliefs Religionfacts. Viitattu 6.2.2014. (englanniksi)
- LaVey, Anton Szandor: Maan Yksitoista Saatanallista Sääntöä ©1967. Pakanaverkko. Viitattu 6.2.2014.
- LaVey, Anton: Yhdeksän Saatanallista Syntiä ©1987. Pakanaverkko. Viitattu 6.2.2014.
- The Church of Satan (CoS): Practices & rules of behavior Ontario Consultants on Religious Tolerance. Viitattu 15.2.2014. (englanniksi)
- Bromley, David G.: Church of Satan Timeline 1.8.2012. World Religions & Spirituality Project VCU: Virginia Commonwealth University. Viitattu 16.2.2014. (englanniksi)
- Mathews 2009, s. 139–142.
- Crabtree, Vexen: What is the Relationship Between Satanism and Fascism? dpjs.co.uk. 31.1.2005. Viitattu 13.2.2014. (englanniksi)
Kirjallisuutta
- Hermonen, Merja: Pimeä hehku. Satanismi ja saatananpalvonta 1990-luvun suomalaisessa nuorisokulttuurissa. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Nuorisotutkimusverkosto & Nuorisotutkimusseura: julkaisuja 64. Helsinki: Loki-kirjat, 2006. ISBN 951-825-039-1.
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Satanismi Wikimedia Commonsissa
- Saatanan Kirkko. (englanniksi)
- Perkeleen Temppeli ry.
- Gilmore, Peter H.: Satanismi: Pelätty uskonto (Arkistoitu – Internet Archive). Saatanan Kirkko (Internet Archive).
- Jokelin, Jantso: 50 Shades of Black. X 15.5.2019.